Juha Karhu

Käytkö teatterissa?

10 viestiä aiheessa

Itse olen jo 62v.. Ja työura teatterissa, en todellakaan näyttele. 

Ilmailuasiat aina kiinnostanut paljon.

Jos löytyy teatterin vihaajia tai siitä innostuvia, olisi hienoa kuulla mielipiteitä.?

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse kävin viimeksi Turun Linnateatterissa 07.09.2022 ennakkonäytöksessä katsomassa Miesflunssan. Varsinainen ensi-ilta oli seuraavana päivänä. MIESFLUNSSA - Linnateatteri Turku Tykkäsin hauskasta esityksestä. Linnateatterissa on aika rento meininki. Jokaisella on oma pöytä edessään, johon voi hakea mieleisiä juomia ja ruokia vapaasti.

Muokattu: , käyttäjä: Tarmo Kallio

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En ole ikinä käynyt ja tuskin menen koskaan. En vihaa. Ei vain kiinnosta pätkän vertaa.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensimmäisen kerran Kansallisteatterissa 60-luvulla, kun äiti vei koko meidät lapsikatraan katsomaan Prinsessa Ruususta (Topeliuksen versio). Sittemmin N kertaa sekä teatterissa, oopperassa että baletissa. Tulipa myös näytellyksi ja tehdyksi koreografioita sekä lavasteita noihin samoihin instansseihin vuosikymmenten mittaan (tässä piikittämässä Ahti Jokista Kansallisen Lorenzossa 70-luvulla). Viimeisin steppikeikkanäytös oli viime vuonna Arabiasalissa.

656289D7-3935-435F-BFD8-1D08B8CF0E36.jpeg

Muokattu: , käyttäjä: Juha Lampi
2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tampere kun on hyvien teatterien kaupunki, niin monta vuosikymmentä on tullut käytyä 3-6 kertaa eri teattereissa Tampereella. Lisäksi 1-3 kertaa vuodessa käymme vaimon kanssa eri kaupungeissa  teatterissa. Seuraava kerta tällä viikolla. Suosalon & Nuojuan Kiviä taskussa Työväen Teatterissa Tampereella.

Jarmon ahtaisiin jakoviin penkkeihin sen verran, että ahtain kokemus oli kerran Broadwaylla, kun olimme musikaalia katsomassa. Paikat oli parvekkeen ekalla rivillä. Eihän edes vaimon jalat meinanneet mahtua saati meikäläisen, kun meillä on pituuseroa 34 senttiä... No onneksi pari riviä taaempana oli rivien päätypaikat tyhjänä.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itselläni löytyy teatterikokemuksia,ei suinkaan Lontoosta eikä Broadwayltä vaan Jurvan teatterista! Siellä koettua muun muassa Liisa ihmemaassa sekä Kalenteritytöt. Elämyksenä neutraali,väliaikapullakahvi mainio,pukukoodi TSKO (tule sellaisena kuin olet). Varsinaisena houkuttimena sukulaistyttö,jolla kiinnitys ao.teatteriin;)

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuorein teatterikokemukseni on lähes kuuden vuoden takaa eli kesältä 2017. Se oli Tuntematon sotilas, jonka ohjasi Erik Pöysti. Kyseessä oli suomenkielinen versio. Esityspaikka oli Harparskog-linjan vieressä ja varta vasten näitä näytöksiä varten rakennettu.

Rodney

https://yle.fi/a/3-9657034

"Riikinruotsia puhuva Rokka ja vinksahtanut Suomi-neito – Tuntematon sotilas yllättää kesäteatterissa

Länsi-Uudenmaan Harparskogissa saa maailman ensi-iltansa ruotsinkielinen Tuntematon sotilas, jota esitetään aidoissa sodanaikaisissa maisemissa."

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Teatterimaailma on tuttua sekä teatterimusiikintekijänä että katsomon puolelta. Nyt tosin on jo mennyt pari vuotta teatterissa käymisestä, mutta erityisesti nuo harmittomat ja vähemmän keskittymistä vaativat kesäteatterit ja revyyt kyllä edelleen kiinnostavat.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joensuussa 30 vuotta sitten tapasin käydä aika usein kaupunginteatterissa, kun sain kaverin kautta alennuslippuja. Oli tosi hyviä esityksiä, joista nautin paljon. En toki tiedä, onko siellä vielä nykyään samaa tasoa. Muistan erikoisesti "ulkomaalainen" ja "kreivitär maritza". Paljon riippuu aina näyttelijöistäkin, ja siellä oli hyviä.

Vaikuttaa siltä, että missään muualla ei haluta tehdä näytelmiä ilman kiroilua ja/tai moraalittomuutta, josta syystä en nykyään käy teattereissa. Pariin esitykseen olen joutunut muiden mukana, mutta ovat todella ala-arvoista tavaraa, joille en antaisi omia rahojani. Lastenesitykset ovat tietysi mukavampia siinä suhteessa, mutta en välttämättä jaksa nalle puhiakaan katsella, kun omat vekarat ovat jo isoja. Oli toista mennä pienten kanssa niihin.

Mutta jos tiedätte täällä etelässä esityksiä, joissa tosiaan ei ole mitään rumaa, olisin kiinnostunut. Ei taida yhtään sellaista kesäteatteriakaan löytyä. Ainakaan täältä vihdistä.

3 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eräs vanha työkaverini toimi eläkkeelle päästyään Naantalin teatterin johtajana. En tiedä onko kyseessä sama teatteri. Naantalin Teatteri – Naantalin Teatteri

Siellä näyttää olevan ohjelmistossa: Mummun saappaassa soi fox. Ehkä siinäkin on liikaa moraaliittomuutta, en tiedä :P Ehkä jotkut jopa menevät teatteriin nähdäkseen moraalittomuutta ja kuullakseen kiroilua. Ei voi tietää :)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään