Seppo Kalkas

FSX steam edition ongelma

47 viestiä aiheessa

Hei kaikille pitkästä aikaa, vanhoille tutuille ja uusille simulentäjille. Uusin kotva sitten konekantani ja kiinnostuin uudestaan tästä simulaattorilentämisestä. Vanha FSX Gold Edition + Acceleration toimi jotakuinkin ihan ok. uudessa ”pelikoneessani” Win 10 käyttiksellä. Sitten haksahdin tähän steam versioon. Ongelmia tuli, kuten aavistelinkin jo ennakkoon. Tämä on niin, niiin lämmitetty vanha, mutta muuten tuntuu jouhevammin liikkuvan grafiikat tapissa koneellani. Hieman ihmettelen, että ei ole kehitetty viime vuosina tätä kovin paljon, vaikka mahdollista olisi nykytekniikalla paljon.

 

Dovetailgames on nyt siis tehnyt tämän, heille lähetin jo kyselyn; ajattelin kysäistä myös täältä apua. Ei tässä mitään suurempia kiireitä, mutta olisihan tuo mukava saada pelaamaan, jos joku osaisi antaa hyvät neuvot vaikka lyhyen kaavan mukaan ongelmaani. Joku ristiriita taas näiden gauge kansioiden kera? Aikoinaan käytin aikaa addoneiden kanssa paljon. Nyt taidot hieman on ruosteessa. Ehkä kohta vetristyy.

 

Liitteenä kuva miten ”shokeeraavasti” avautui Cessna ”ensiyrittäjällä”

 

Tähän kopioin myös kyyhkysen hännälle lähettämäni tekstin. Anteeksi karjalainen tankeros. Trumpataan ja valtataan;)

 

Hello, I bought a Flight Simulator steam edition. PC DVD. I have a running Widows 10, and the new "powerful" game machine. Gold edition work quite well, but now even that failed suggests similarity, when I tried to install, instead of the SSD status, in the old hard drive. Previously, I had my computer Gold edition + Acceleration. They removed as much as possible, folders, etc ... Now the problem is the fact that the instrument panel is a mere empty holes, and some of the missing aircraft navigation radios operating. Picture attached. I updated the online program directly, without DVD discs. The problem still remained. What to do?

 

Kind regards SK.

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Kiitos Rolfille linkistä! Asensin huolella kaikki nuo neljä kohtaa, mutta ei tullut korjausta ongelmaan. Nyt kun kävin kaikki koneet läpi, niin Osa on ihan ok. eli lentelemään pääsee. Osassa on sitten mittaristo ok. mutta avioniikka täysin mustaharmaana. Tuo linkkisi auttoi kuitenkin paljon, sillä pääsin nyt kansiorakenteeseen käsiksi, joka oli minulta piilossa. Nyt pääsen vertailemaan noita vanhan kovon ja uuden ssd.n kansioita ja kopioimaankin tarpeen vaatiessa. Toiselta toiselle. Kyllä se tästä. :thmbup:

 

PS. Tuolla steam supportissakin muuten seikkailin toissapäivänä mutta siellä edetessäni kehottivat ottamaan yhteyttä Dovetail Gamesiin. Loppui siinä vaiheessa usko kesken.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minulla oli sama ongelma Cessnan kanssa, tyhjiä näyttöjä. Poistin sen FSX-SE:n ja asensin sen uudestaan. Sitten kun valitsin koneen, Cessna 172P:n, niin nyt tein ne .dll tiedostot (6 kpl) oikein, eli esim. Cessna.dll -> Suorita ja sitten Yes. Nyt ei ollut enää tyhjiä näyttöjä.

 

Jossain muissakin koneissa oli .dll juttuja, jotka tein samalla tavalla.

 

Vähän muutettu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eräs kokeilemisen arvoinen juttu on seuraava:

 

1. Mene Steamiin

 

2. Valitse Kokoelma

 

3. Valitse Microsoft Flight Simulator X: Steam Edition ja klikkaa sitä hiiren oikealla näppäimellä

 

4. Valitse Ominaisuudet

 

5. Valtse Paikalliset tiedostot

 

6. Valitse Tarkista pelitiedostojen eheys -> Tämä on vähän sama kuin asentaisit simun uusiksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tervehdys. Koska aloitin tämän ketjun, lienee syytä tehdä ongelman johdosta konkluusio. Neuvonne olivat ihan hyviä. Minä ilmeisesti olin vain sotkenut koneeni niin pahoin, että uusiksi meni puhtaalta pöydältä koko win10:n asennus. No, tulipahan sekin harjoiteltua.

 

Vanha asennus levyllä (D:) sotki ilmeisesti steamin ja lopulta sieltä vanhalta FSX:kin katosivat indikaattorit ja radio stackit. En saanut edes uninstallia toimimaan vanhalta FSX ykkösdisketiltä. 1628:Failed to complete installation herjat ja DLL tiedostojen puute, 0X80040702 Error ym. kun alkaa vaivata, suosittelen suosiolla käyttiksen uutta asennusta.

 

Nyt on simu tikkikunnossa ja pelaa kuin ajatus. On nautinto lennellä ja asentaa tältä pohjalta uusia lisäosia. Nuo uudet Lapin lisämaisemat ja majakat jo asensin ja hyvin pelaa kaikki. Reimarit merillä ja muualla olivat mukava lisäyllätys. Kiitos näistä Tatulle ja muille asianosaisille. :thmbup:

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Käytän TrakIR v5 lennoilla. Vanhassa FSX:ssä se toimi hyvin. Pystyin esim. painamaan F12, jolloin se korjasi istumapaikkaa. Painamalla F9 se pysäytti TrakIR:n. Painamalla F9 uudelleen, se katkoi hommaa.

 

Nyt FSX steam ei voi käyttää ollenkaan F9 ja F12 vanhalla tavalla.  Se F12 ottaa vaan kuvia, F9 ei kai tee yhtään mitään.

 

Arvaan, että pystyisin muuttamaan noita TrakIR asetuksia, mutta kun lennän muillakin simuilla, niin en haluaisi niitä muuttaa.

 

Miten te muut olette muuttaneet niitä tai käyttäneet niitä?

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässähän voi nyt olla sellainen juttu, että sieltä Steam asetuksista pitää vähän ottaa niitä toimintoja pois, tai vaihtaa niiden näppäimiä.

 

FSX käyttöön suositellaan, että Steam (mikä sen toiminnon nimi nyt olikaan) overlay(?) otetaan pois päältä.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muutin niitä asetuksia siellä Steamissa eli poistin 5 painiketta. Ainakaan se ei enää ottanut kuvia. Mutta ne F9 ja F12 eivät toimineet vieläkään.

 

Siellä TrackIR Titles näytössä on tietysti Flight Simulator X, mutta en löytänyt FS X Steam:ia tai vastaavaa. Voisikohan se olla syynä F9 ja F12 toimintaan? Tai sitten joku muu puuttuu vielä?

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Käytän aina järjestelmänvalvojana.

 

Poistin TrackIR:n ja asensin vähän uudemman 5.4.2 version. Käynnistin TraclIR:n FS X Steamin ja näin heti, että esim. F9 ei toimi. Tämä täytyy olla FS X Steamin ongelma. Tai sitten olen aivan väärässä.

 

Muuten FS X Steam toimii ihan hyvin. Täytyy näköjään lentää Steamia ilman TrackIR, vaikka se olisi ollut muuten hyvä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos fsx steam versio on ainoa fsx sinun koneellasi on se, kuten on tuhat kertaa täällä todettu täsmälleen identtinen levysversion kanssa. Eli ET tarvitse mitään steam versiota mistään tai tarvitse semmosta valita missään vaan se on fsx, pelkkä fsx. Jos valikossa on fsx, valitset sen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minulla on tietokoneessa FS 2004, FS X, X-Plane 10, IL-2 versioita useita, Rise of Flight, Falcon 4.0 ja viimeisin tämä FS X Steam Edition. Ne kaikki muut toimivat ihan hyvin TrackIR v5 kanssa, ainoastaan tämä Steam ei toimi hyvin. Ne kaikki simut ovat E: -levyllä.

 

Kun lähden lentämään TrackIRlla ja Steamilla, ainoa tapa on katsoa eteenpäin, käsi tikussa ja painan F12:sta. Vasta sitten Steam päälle. Lennolla en mitenkään pysty enää muuttamaan sitä. Niillä kaikilla muilla simuilla se onnistuu.

 

Simulaattoreita olen käyttänyt n. 20 vuotta. Olen tehnyt tietokone hommia vuodesta 1974 lähtien. Nyt olen eläkkeellä.

 

Kokeilin pari kuukautta sitten lentää vanhalla FS X:llä Kajaanista Tampere-Pirkkalaan, kone oli Boeing F/A-18. Se heitti yhtäkkiä FS X:n pois päältä. Kun lensin FS X Steam Edition kanssa, ei ongelmia.

 

Vielä kerran. TrackIR ei toimi tärkeillä kahdella napilla, F9 ja F12, kun käytän FS X Steam Edition:ia.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

F12 ainakin on steamissa varattu kuvakaappauksille, sen voi vaihtaa toiseen. Mutta kun tämä ei kerta auta niin Dovetailille palautetta menemään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tatu neuvoi jo sen, että kuvakaappauksia ei enää tullut F12:sta.

 

Olisin jo lähettänytkin sen ongelman Steamiin, mutta kun minulla tuli vuonna 2006 aivoverenvuoto, en enää pysty lähettämään englanniksi mitään. Siksi lähetin tämän tänne.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mulla on FSX steam, ja F9 ja F12 toimivat tir:n ohjaamisessa normaalisti. Hämärää..

 

Vika ei tuon perusteella ole FSX- Steam versiossa. Oletko varma että sinulla ei ole levyversiota asennettuna samaan aikaan koneella?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minulla on C:-levyllä SSD. Levyt D-E: ovat SATA II HDD levyjä. Kaikki simut ovat E:-levyllä.

 

Ville ja Mikko sanoivat tärkeän asian minulla. Minä vaan en nyt ymmärrä, mikä vika minun koneessa on ja miten muutan sitä niin, että F9 ja F12 toimivat FS X Steamissakin?

 

Käytin TrackIRkia paikassa C:Program Files (x86) aluksi. Mutta kun keskustelun aikana asensin uudemman version TrackIRia, asensin sen D:-levylle. Se sanoi kyllä jotain englanniksi, mutta jatkoin kuitenkin. Se TrackIR toimi edelleen ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin.

 

Kuutin: Minulla on myös SATA III HDD levy koneessa, jossa levyt F-H:.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen varma..

Minä sinulle vastannut, lainasin vaan viestiäsi esimerkkinä siitä että ei se steam versio sitä estä toimimasta. ::)

 

Minulla on C:-levyllä SSD. Levyt D-E: ovat SATA II HDD levyjä. Kaikki simut ovat E:-levyllä.

 

Ville ja Mikko sanoivat tärkeän asian minulla. Minä vaan en nyt ymmärrä, mikä vika minun koneessa on ja miten muutan sitä niin, että F9 ja F12 toimivat FS X Steamissakin?

 

Käytin TrackIRkia paikassa C:Program Files (x86) aluksi. Mutta kun keskustelun aikana asensin uudemman version TrackIRia, asensin sen D:-levylle. Se sanoi kyllä jotain englanniksi, mutta jatkoin kuitenkin. Se TrackIR toimi edelleen ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin.

 

Kuutin: Minulla on myös SATA III HDD levy koneessa, jossa levyt F-H:.

 

Ongelma vissiin on se että et saa aktivoitua sitä tir:ää päälle? Voitko kokeila vaihtaa sen aktivointi nappia ihan kokeeksi. Jos se siitä on kiinni etä Steam sitä sotkee kaikesta huolimatta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yritin hakea sitä aktivointi nappia, mutta en löytänyt. Käynnistin TrackIRin, en löytänyt. Sitten yritin hakea sitä Ominaisuudet: TrackI V5, en löytänyt. Siellä oli tietysti Pikakuvake -> Vaihda kuvake. Sitäkö tarkoitat? Tai sitten olen ihan väärässä kohdassa. Kopioin TrackIR:n toiseksi. Ei toiminut.

 

Minä olen nyt aika lähellä oikeaa suuntaa, kunhan vaan löydän sen aktivointi napin.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siis mitä yrität tehdä niillä f12 ja f9 näppäimillä kun ne vissiin nyt ovat ongelma? Vai olenko minäkin nyt pihalla? Yritätkö kenties aktivoida/laittaa päälle sen TrackIR:n? Tästä sitten päästään siihen että mitä sinun pitäisi muuttaa, eli muutat nuo näppäimet muuksi jos ne nyt ovat ongelma Steamin kanssa sinulla.

 

Ymmärrän että nämä on hankalia ja minulle varsinkin kun ei minulla ole tällä hetkellä käytössä tuommosta tosin on ollut vastaavaa joskus vuosia sitten.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kysymys on aina ollut vain saada TrackIR toimimaan painamalla F9 niin, että se keskeyttää sen. Kone lentää koko ajan tietysti. Painalalla sitä F9 uudestaan, se TrackIR jatkaa homma. Painamalla F12 taas muuttaisi esim. kuvaa ylöspäin tai alemmaksi.

 

Sitä aktivointi nappia sinä lähetit tänne  #21 äsken. Minä en sitä ole koskaan käyttänyt, mutta kun sen lähetit, niin sitä yritin hakea.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään