Guest Leifhackman

Aloittelijan aloituspiste simulaattoritouhuun (?)

36 viestiä aiheessa

Tervehdys!

 

Aikani hakutoiminnolla täällä yrittelin etsiä aloittelijan perehdytyspakettia, mutten oikein päässyt puusta pitkään. Tuntui, että kaikki asiat ovat hajallaan erillisissä ketjuissa, mistä niistäkään ei näin asiaan ennestään vihkiytymätön pysty aina olemaan ihan varma, mistä keskustelussa on kysymys. (Esim. mikä hitto on AI?). Jos jossain on jonkinnäköinen "aloittelijan polku", niin pyytäisin tästä tietäviä ystävällisesti johdattelemaan minua sen polun alkupäähän.

 

Lähtöpisteeni ja tasoni on sellainen, että tenavan kanssa olen saanut sovittua, että hänen huoneeseen tulee tietokone, mitä sitten voidaan yhdessä käyttää. Iskä meinaisi ainakin harrastella tuota simulaattorilentelyä. Tähän mennessä hankintoja on tehty sen verran, että tilasin Microsoft Flight Simulatorin sekä 2004- että FX -versiot. Otin kertaheitolla molemmat, kun sai halavalla. Lisäksi, tuolla jossain threadissä näytti olevan koneita ja kenttiä yms. paljon tuohon 2004:ään.

 

Oma kuvitelmani hommasta on, että hommaisin muutaman satasen koneen (alkuun ainakin yhdellä näytöllä), ja jonkun sellaisen "ratti ynnä jokunen vipu" -mysteerin ja polkimet.

 

Koneeksi olen kuvitellut ostavani käytettynä jotain tuollaista i3-i5 -konetta 8-16 G:n muistilla ja jotain 20+ tuuman littunäyttöä. Siihen sitten varmaan tarvitaan kohtalaisen suorituskykyistä näytönohjaintakin? Pääseekö tällä laitepohjalla ensialkuun lentelemään niin, että maisemat näyttääkin joltain? Kiintolevyä varmaan kannattaa hankkia niin paljon ja nopeaa sellaista, kuin lompuukki vaan kestää? Entä onko tärkeää MS:n simuissa, onko Windows 32- vai 64-bittinen? Sellainenkin on ollut mielessä, että koneeseen voisi asennella linuxin Windowsin rinnalle ja kokeilla noita linux-puolen simujakin, jos sellainen osoittautuu kohtuulliseksi työmäärältään.

 

Ensin olisi tarkoitus pärryytellä jollain pikkukoneella ihan offlinenä, että homma tulisi jotensakin tutuksi ja että aivot vähän orientoituisivat touhuun. On tässä vähän taustalla sitäkin, kun tuli alkuvuodesta suoriteltua ULPL-lupakirjan teoriat ja nyt odottelen lentotuntien alkua, niin ajattelin että jos tästä simulaattoritouhustakin olisi jotain apua esim. ajatusmaailman tasolla. Voisi vähän harjoitella hahmottamaan, että missä päin on mikäkin ilmansuunta ja mihin päin ollaan menossa, ja kun palataan lähtökentälle, niin mistä päin tullaan, miten päin se kenttä on tulosuuntaan nähden jne. jne. jne. Jotakin tuollaista, mitä kaikkea sitä nyt onkaan.

 

Jos joku osaisi laittaa jotain kommenttia tuosta laitepuolesta, ja mielellään myös siitä, miten ja millä mahd. lisätiedoilla itse "pelaamiseen" kannattaa alkaa perehtymään, olisin tosi kiitollinen!

 

Lisäksi, pahoitteluni, jos tämä kirjoitus on sellainen mitä nimenomaan tänne palstalle ei saisi kirjoittaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tervetuloa foorumille Leo.  :)

 

Itse aloitin aikanaan vain siten, että asensin Fs-simulaattorin tietokoneelle ja aloin ihmettelemään sitä ja sen käyttämistä. Lentelin kentältä toiselle ja ihastelin näkymiä sekä luin jonkinverran niitä simun mukana tulleita kursseja ja ohjeita.

 

Tuskinpa ainakaan heti kannatta siihen simuun niitä lisäosia alkaa asentelemaan vaikka melko pian se puuha toki alkaakin kiinnostamaan.

 

Kaikki vähänkään nykyaikaiset tietokoneet pyörittävät vaivatta Fs-2004:sta ja lisäosia. FSX:lle taaseen ei mikään koneteho taida oikein riittää.

 

Alottamasi keskustelu on ihan asiaa ja kuuluu nimenomaan tänne ja todennäköisesti saat kaikenlaisia neuvoja yltäkyllin.

:)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä tuolle FSX:lle riittää keskitason PC, ei siihen mitään hypertehokkaita tykkejä tarvita ;)

 

Eiköhän jimmssin kraken v2 riitä ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaikki vähänkään nykyaikaiset tietokoneet pyörittävät vaivatta Fs-2004:sta ja lisäosia. FSX:lle taaseen ei mikään koneteho taida oikein riittää.

 

Tällaisten harhaanjohtavien juttujen levittely varsinkin vastauksena uuden harrastajan kyselyihin on vähintäänkin harmillista. FSX:n pyörittämiseen sopivan tietokoneen saa tänä päivänä ihan kohtuu rahalla. Jos on tänä päivänä aloittamassa simuharrastusta, kannattaa satsata suoraan FSX:ään.

 

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve, Itse olen myös juuri aloitellut tämän harrastuksen, minun alkutaipalettani saa katsoa tuosta masan eka projekti,simu koti rakentelu kansiosta.

 

tietokone nyt ei paljoa vaadi tänäpäivänä kun aloittaa edullisesti jollain win 7 koneella 2mb muistia ja 2,7mhz kone jo riittää alkuun.

 

joystick riittää ohjaimeksi alkuun, nyt itsekin jo panostanut "oikeaan" ch produktin ohjaimeen (cessna) ja saitekin tekemiin tuotteisiin eli kaasuvivusto (trottle guadrsnt),

Täältä ja muilta sivuilta löytyy sitten lisäosia jos jonkinlaista , On kenttää, parempaa visuaalia maisemaa,koneita,mainitsemasi AI Traffic paketteja,yms. apuohjelmia.

ohjelmaan niin en viitsi kinaamaan ruveta mutta microfosft fs 2004 kelpaa hyvin alkuun ei syö niin paljon konetehoa kuni fsx, jos vanha kone.Ja löytyy niitä ilmaisia ja maksullisia lisäosia sitten todella paljon vs, fsx kun ei ole vielä tehty niiiiin paljon.

Hyvin kummassakin jo tuntuu olevan kaikenlaista.

näytönohjain kortti näyttää itsellä olevan se johon pitää panostaa tosissaan, Eli sellainen missä mahdollisimman paljon muistia ja ulos tulo liitäntöjä useammalle näytölle.

Tai vaikka 2kpl samanlaisia.

 

Näyttöjä löytyy kirpputoreilta ja käytettynäkin sitten halvalla vaikka 7kpl laittaisi  (ensi alkuun 1-3 riittää hyvin) nälkä kasvaa syödessä huomannut itse :D

ohjaimet,pedaali,lentelyä ja katsoo mitä kiinnostavaa lisäosaa tarvii, sit jos oikein alkaa innostua niin oma kone rakentaa pelihuoneeseen ,kytkintä,mittaria yms.

hakua vain foorumin tietokannasta mitä aikaisemmin on juteltu ja ohjeita löytynee, aikaa menee mutta mielenkiintoista.

onnea uuden harrastuksen pariin.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tällaisten harhaanjohtavien juttujen levittely varsinkin vastauksena uuden harrastajan kyselyihin on vähintäänkin harmillista. FSX:n pyörittämiseen sopivan tietokoneen saa tänä päivänä ihan kohtuu rahalla. Jos on tänä päivänä aloittamassa simuharrastusta, kannattaa satsata suoraan FSX:ään.

 

Juha

Ainakaan minun kokoonpanollani FSX:ää ei pysty käyttämään pysyvästi riittävän suurella ruudunpäivitystasolla (40-70). Jos FSX:stä ottaa kaiken grafiikan irti (mm. maksimi autogen), putoavat framet jopa 10-15 tasolle jolloin ei todellakaan ole kysymys mistään lentosimusta vaan diaesityksestä. Vaatimattomallakin grafiikka-asetuksella FSX:n puusto latautuu kauempana liian hitaasti verrattuna FS 2004:een, siis kun puiden tideys on pykälää maksimia pienemmällä FSX:ssä.

 

Edes FS 2004:aa ei minun tietokoneellani pysty kaikissa tilanteissa, maksimigrafiikoilla, täydellisellä AI-liikenteellä, hankalassa säätilassa ja vaativalla lentokoneen paneelilla aina pitämään yllä 40 tasoa, joka muutoin olisi juuri ja juuri riittävä sulavan liikkeen toistoon simussa.

 

Minusta Jari Vanhatuvan kommentti on aivan oikea ja on tärkeää varoittaa uutta harrastajaa liian pienen tietokonetehon huonoista vaikutuksista simulentämiseen, erityisesti FSX:llä lentämiseen.

 

Itse olen auttanut mm. tuttua lentokapteenia simujen asennuksissa ja säädöissä. Simuvalinta kapteenille oli ehdottomasti FS 2004, jotta ruudunpäivitysnopeus saatiin riittäväksi.

 

yES

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainakaan minun kokoonpanollani FSX:ää ei pysty käyttämään pysyvästi riittävän suurella ruudunpäivitystasolla (40-70).

 

Edes FS 2004:aa ei minun tietokoneellani pysty kaikissa tilanteissa, maksimigrafiikoilla, täydellisellä AI-liikenteellä...

 

Itse olen auttanut mm. tuttua lentokapteenia simujen asennuksissa ja säädöissä. Simuvalinta kapteenille oli ehdottomasti FS 2004, jotta ruudunpäivitysnopeus saatiin riittäväksi.

 

Esa Sairion tietokone = tietokoneet yleensä? Jos raudassa ei riitä potku FSX:n pyörittämiseen kannattaa hankkia uusi tietokone. Jos ei pysty hankkimaan uutta konetta, on parempi pysytellä vanhoissa ja ikääntyneissä ohjelmissa.

 

Mutta kategorisesti sen väittäminen ettei FSX:ää pysty pyörittämään sujuvasti nykytietokoneilla, on virheellistä tietoa, mitä ei pitäisi jakaa ainakaan aloittelijoille, vaan kehottaa alottelijoita tutustumaan eri ohjelmien vaatimuksiin. Onneksi näistä asioista löytyy melko helposti tietoa, jos haluaa etsiä.

 

Vai pitäisiköhän minun muuttaa mielipidettäni kun lentokapteeniktin haluvat käyttää FS2400:ää  :laugh:

 

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja kyllä ihan sujuvasti itellä sujuu laskut ja ties mitkä 10-20 FPSllä FSX... Saattaa kohta tulla vähän enemmän tehoa jahka saisin aikaiseksi kellottaa tän lootan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

NO niin arvasin että tämä menee ikuisuus lätinäksi eli kumpi parempi äiti vai tytär, fs2004 vai fsx. selvähän on JOS ei uusinta ja nopeinta konetta niin fs2004,JOS rahaa paljon ja isoin kone mitä kaupasta löytyy niin fsx.

the end, tämä aihe.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitoksia kovasti vastanneille!

 

Eli, vissiin jos hommaan jonkun Core i3/i5-koneen jollain pelikäyttöön tarkoitetulla kohtalaisen tuoreella näytönohjarilla, 16 gigaa muistia, ja jonkun 500G...1T levyn, 20+ tuuman näytön ja jonkun ratin/tikun tahi muun hämmentimen, ja vielä polkusimet, niin varmaan ainakin sillä 2004:llä pystyy näin alkuun lentelemään. Tuolla jossain oli askarteluohjeita jollain liitäntävempeleellä, mihin vaan sitten käsitin että lyödään tietynlaisia potikoita liitäntöihin kiinni ja askarrellaan mekaniikkaa niiden ympärille. Oma harrastuksensa taitaa tulla siitäkin rakentelusta.

 

Tähän asti oon kokeillut lennellä jollain Flight Unlimitedin ykkösversiolla ja Ms FS 5.1 -versiolla, kumpaakin Ubuntu-linuxin DOSboxissa, niin kyllä se nyt siihen verraten elämyksellisemmäksi ja realistisemmaksi muuttuu. Asentelen sitten tosiaan sekä 2004:n ja FX:n, kun ne kummatkin tuli hankittua kun halavalla sai. Sittempä näkee mihin niistä on siinä koneessa mikä nyt sitten tuleekin hommattua.

 

Palaillaan!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse suosittelisin panostamaan koneeseen aivan kunnolla kerralla. Ei tarvitse sitten olla edes joka toinen vuosi päivittämässä / ostamassa uutta konetta. Mielummin kuitenkin hankkii koneen joka tarvitsee päivitystä vasta noin 6 vuoden päästä. Selviää vähemmällä hiuksen halkomisella ja muutenkin tulevaisuudessa on hyötyä kun voi rahaa käyttää muuhunkin kuin raudan päivittämiseen.

 

FSX kuitenkin on lopulta hyvinkin raskas peli, johon edes tehokkaimmat myllyt eivät pure kunnolla.

 

Ohjaimena toimii alkuun perus Logitech Extreme 3D Pro, ei mene paljoa rahaa hukkaan jos harrastukselle ei jääkkään aikaa. Simulaattoriin saa lisäosia aika paljon freeware markkinoilta, mutta suosittelisin hankkimaan esimerkiksi jonkun carenadon pienkoneen harjottelua varten. On siinä kuitenkin hieman enemmän tuntua mukana kuin default cessnassa. Joku semmoinen siis mistä löytyy autopiloottia, VOR/DME NDB etc. equipmenttia niin voi harjoitella monia erilaisia proceduureja (VFR/IFR) samalla koneella.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä nyt tätä sigun kokoonpanoa testannut, niin aletaan jo olla aika lähellä sulavuutta... en ole tietenkään ehtinyt paljoa lisureita asentaa, mutta kyllä tällaisella nykypäivän tehokkaalla, mutta vielä ihan budjettikokoonpanolla lentää hyvin FSX:llä.

 

 

Tietty X-Plane on jo eellä...  ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse suosittelisin panostamaan koneeseen aivan kunnolla kerralla. Ei tarvitse sitten olla edes joka toinen vuosi päivittämässä / ostamassa uutta konetta. Mielummin kuitenkin hankkii koneen joka tarvitsee päivitystä vasta noin 6 vuoden päästä.

Itsehän päivittelen konetta omilla erittäin pienillä palkoillani aina parin-kolmen vuoden sykleissä. Yleensä joku isompi komponentti (näyttis, prossu) ekana vuonna, seuraavana kaikkea pikkutilpehööriä. Esim viime vuonna meni vaihtoon prossu, tänä vuonna tarkotuksena parantaa jäähdytystä ja lisätä kovotilaa. Ja oma myllyhän on tämmöinen "800e"-kone...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jeps. Signeerauksessa minun setti. Ei pelkästään simukäytössä. Komppaan Joukaa koneen mitoituksen suhteen. Tietenkin kunkin taloustilanteen mukaan.  8)

Jari

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Leo tuolla jo kiitteli tiedoista mutta ajattelin silti jatkaa tätä ketjua, koska ketjun idea on sinänsä hyvä ja ainahan voi tulla lisää aloittelijoita jotka hakevat tietoa hakusanalla "Aloittelijan"

:)

 

Vaikka tuolla edellä jo sanottiinkin minun levittävän harhaanjohtavaa tietoa niin päätin kuitenkin ihan vaikka vain viihteen kannalta jotain höpistä . .

 

Muistan kuinka harrastuksen alkuaikoina yksi suurimpia juttuja oli se kun ymmärsin asentaa Fs-2004:seen FinnTerrain ja FinnClass lisäosat! Koko suomen maisema muuttui kuin taikaiskusta aivan joksikin muuksi mitä se oli ollut vakiokuntoisessa simulaattorissa. Järvet joet ja merenrannat olivat oikean muotoisia. Tiet, sähkölinjat, asutuskeskukset ja kirkonkylät olivat oikeilla paikoillaan. Oli juhlaa lentää ja suunnistaa paperikartan mukaan näkölentosäännöillä.

 

Tarvittaisiin vain oikeita ilmailukarttoja. Eräältä lentäjäystävältäni sain ensin lainaksi ja myöhemmin omaksi pari vanhentunutta karttaa. Lisää karttoja teki kuitenkin mieli. Jostain sain tietää, että lentokentältä niitä kannattaisi kysyä mieluummin kuin paikallisesta kirjakaupasta. Niimpä sitten pämähdin paikalliselle lentokentälle ja kyselin karttoja lentoaseman kahviosta. He neuvoivat minunua menemään jonkinlaiseen lennonvalmistelu huoneeseen josta niitä saisi sitten ostaa.

Yritin olla mahdollisimman paljon oikean lentäjän näköinen kun marssin odotusaulan läpi piponeni kyseiseen huoneeseen.

Aulassa lentokonetta odottavat pukumiehet katsoivat minua epäillen, tuossako tepastelee oikea lentäjä, kenties hän juuri tulee ohjaamaan konettamme . . .

:P

Siellä huoneessa oli oikea tiski ja tiskin takana nainen jolle esitin asiani. Vfr-karttoja löytyi ja ostin niitä pari kappaletta. Huoneessa hääri myös joitakin lentokapteenin näköisiä miehiä jotka katsoivat minua epäilevästi.

Sitten näin eräällä pöydällä erittäin paksun kirjan. Tiesin sen olevan AIP-opus jossa on karttoja, olin nähnyt netissä kuvan tuommoisesta kirjasta. Kysyin saanko hieman katsoa sitä.

Kyllä sitä saa katsoa sanoi nainen, sitä varten se on siinä. Selasin kirjaa asiantuntevan näköisenä etsien siitä karttoja. Lentokapteenit katsoivat minua epäilevän näköisinä, tunsin olevani todella väärässä paikassa pipoineni enkä oikein voinut keskittyä siihen paksuun Aip-opukseen ja päätin siitä sitten lähteä kotiin. Marssin autolleni ja avasin heti yhden kartan. Nyt on mahtavaa lentää Vfr:ää kun on karttoja ja simussa on Finnterrain asennettuna.

:)

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitokset edelleen kaikille aktiivisesta, ymmärtäväisestä ja myönteisestä suhtautumisesta aloittelevaa kohtaan :)

 

Mun mielestäni ei välttämättä olisi huono idea laatia lyhyttä, ytimekästä ja selkokielistä tietopakettia, jossa asiat olisi jotenkin selkeästi ryhmitelty yhdessä paikassa ja vähän selitelty ja laitettu linkkejä mistä löytyy tietoa sitä, mitä mikäkin asia käytännössä tarkoittaa. Tällä hetkellä tämä tieto tuntuu olevan hyvin hajallaan täällä foorumilla ja jossain muuallakin.

 

Myös tuosta laitepuolesta olisi ihan hyvä olla jotain "kouriintuntuvaa" tietoa, esim. jotkin minimit, minkä alle olevilla vempeleillä simulmailua ei edes kannata harkita. Toisaalta varmaan myös olisi hyvä määritellä jokin "kohtuulaitetaso" millä homma luonnistuu jo hyvin, koska kaikki varmaan eivät halua ostaa uusimpia ja parhaita laitteita sitä mukaa kun niitä markkinoille tulee. Tässä toki on aina se ongelma, että mikä toiselle on jo ihan ookoo-taso esim. joissain grafiikan yksityiskohdissa, toiselle se on vielä järkyttävää sahalaitaa.

 

Mutta, mun puolestani jatketaan vaan tänne tämän aloittelija-aihepiirin asioita, niin tästä ketjusta löytyy ainakin jotain niin kauan kuin joku innostuu koostamaan varsinaista liikkellelähtöaineistoa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itellä on satunnaisessa netti ja simukäytössä amd sempron 2,70 mhz 2gb muistia, aika minimi kai on mutta riittää hyvin mulle alo0ittelijana. Toinen samanlainen kone rakenteilla jonka sitten pyhitän ainostaan simuiluun,kun sain kirpparilta 15€ samantehoisen koneen, Puuttuu se kallein eli näytönohjain vain :(

 

Ja lisäosina finn terrain, finnmesch,finnoption, yms, ns, "pakolliset" mitä täältä löytyy

ja sitten ne omat paikalliset kentät sun muut lisä härpäkkeet ,

Ite löysin jonkun addon managerin ja sill' lisäillyt koneita yms,sf2004:seen.

Jotain laskutikkuja ja lennon suunnittelu ohjelmia, Kartat tosiaan puuttuu aina vain :(

 

kun en nyt pääse udon thanin tai khon kaenin kentille ostamaan karttoja. Piti viimeksi mut unohtui kun ope sanoi että seur kerralla sitten on papruissa karttojakin sitten,niin ei tullut mieleen tämä simujuttu ollenkaan suomessa että täälläkin olis hyvä olla niitä mappeja.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

HMM luin läpi ja mitä tossa ny väärin muka on ? jokunen kirjain näköjään uupuu mut ihminen lukee vähemmilläkin kirjaimilla oikein tekstin. testattu jopa monessa kokeessa .

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selkeästi ja oikein kirjoittaminen ei ole noin vaikeaa... ::) Voi elämä mitä siansaksaa taas.

 

Kaveri mainitsi eräässä toisessa keskustelussa asuneensa kauan pois Suomesta ja siitä syystä kirjoittaminen suomeksi tuottaa hänelle vaikeuksia - se siis saattaa olla jopa noin vaikeaa joillekkin...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaveri mainitsi eräässä toisessa keskustelussa asuneensa kauan pois Suomesta ja siitä syystä kirjoittaminen suomeksi tuottaa hänelle vaikeuksia - se siis saattaa olla jopa noin vaikeaa joillekkin...

Tästä en ollut tietoinen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asiaan,

Kun tuossa keskusteltiin fsx ja fs2004 eroista, niin voisiko joku selvittää aloittelijalle mahdolliset prepar3d edut ja haitat?

Jossain ainakin luki, että nämä koneet ja scenaryt ovat ristiinsopivia, onko näin?

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asiaan,

Kun tuossa keskusteltiin fsx ja fs2004 eroista, niin voisiko joku selvittää aloittelijalle mahdolliset prepar3d edut ja haitat?

Jossain ainakin luki, että nämä koneet ja scenaryt ovat ristiinsopivia, onko näin?

Prerap3d on rakennettu FSX:n pohjalle eli suuri osa mm. maisemalisäosista on mahdollista käyttää prepar3d:ssa.

Prepar3d:sta ei kuitenkaan käsittääkseni ole tulossa kuluttajaversiota.

Saa korjata jos olen aivan väärässä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään