Esa Sairio

Uusi photoscenery: Pyhä-Luosto

12 viestiä aiheessa

Uusi photoscenery on valmistunut jälleen. Tällä kertaa jatkamme Lapin hienossa maisemissa ja vuorossa on Pyhätunturin-Luostotunturin photoscenery.

 

Pyhä-Luoston photoscenery on 18. tekemäni photoscenery Suomen alueelta. Pyhä-Luosto sisältää kaikki vuodenajat ja autogen-rakennukset sekä puustot.

 

Pyhä-Luoston seutu on tunnettu ja hieno matkailukohde sekä kesällä että talvella. Nähtävyyksiä ovat mm. isot tunturit sinänsä, esimerkiksi Kultakero, jolla ovat Pyhän laskettelurinteet, Noitatunturi joka on alueen korkein paikka ja Luostotunturi, jonka läheisyydessä sijaitsee Suomen ainoa ametistikaivos. Kultakeron länsipuolella on melkoisen näyttävä kuru nimeltään Isokuru.

 

Lähimmät lentoasemat ovat Sodankylä (EFSO), joka sijaitsee mallinnetun alueen pohjoispuolella ja Rovaniemi (EFRO), joka sijaitsee alueesta lounaaseen.

 

FS 2004 osaa piirtää alueelle Finntreesiäkin pienemmiksi määrittelemäni puustot, koska todellisuudessa metsä on tuolla matalakasvuista. Sen sijaan FSX piirtää puut erityisesti Lapin seudulle aivan liian korkeina. FSX puolestaan osaa mallintaa vuodenajat väreineen paremmin kuin FS 2004.

 

Jotta Pyhä-Luoston photoscenery olisi mahdollisimman näyttävä korkeuserojen suhteen, kannattaa ehdottomasti asentaa FS 2004:een Finnmesh ja Finnterrain ja FSX:ään FinnlandX.

 

Sekä Pyhä-Luoston että muiden tekemieni photosceneryjen lisäksi suosittelen asentamaan kaikki FSNordicista löytyvät Suomen alueen maisema- ja lentokenttälisäosat, jotka toimivat FS

2004:ssa/FSX:ssä. Lisäksi suosittelen asennettavaksi Gyula Kalcson "FS 2004 Photoreal Seasonal Vegetation Ground Texture Set"-lisäosan.

 

Pyhä-Luoston photoscenery on tehty mahdollisimman yhteensopivaksi Finnterrainin kanssa. On mahdollista etteivät aiemmin julkaistut Suomen maisemaa parantavat lisäosat ole täydellisen yhteensopivia Pyhä-Luoston sceneryn kanssa, koska niihin ei ole tehty tätä kirjoitettaessa päivityksiä, jotka ottaisivat huomioon Pyhä-Luoston photosceneryn.

 

Kiitokset Janne Sinkkoselle ja Tatu Kantomaalle arvokkaasta avusta ja neuvoista, joita olen heiltä saanut useiden vuosien aikana photosceneryjen tekoa varten.

 

Korkeatasoinen ilmakuva on peräisin Maanmittauslaitoksen Avoimien aineistojen käyttöpalvelusta. Kuvasta kiitokset Maanmittauslaitokselle.

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

Nyt myö lähethän Luostholle lenthämähän! ;D

 

 

Kommentit tervetulleita!

 

yES

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kylläpä kauniita ovat!

Minä vanha ressukka, kun vain en osaa näitä sinun komeita maisemiasi ollenkaan onnistuneesti asentaa.

Täytyis löytyä täältä kotinurkalta joku specialisti, joka hjälppis.

Voisitkos sinä FSX:ällekin väsätä näitä suomen kenttiä ja maisemia?

Se, kun on niin valtavan paljon komeampi katella maisemia Cesnasta, sen lentäessä 1500 - 2000 ft korkeudessa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kylläpä kauniita ovat!

Minä vanha ressukka, kun vain en osaa näitä sinun komeita maisemiasi ollenkaan onnistuneesti asentaa.

Täytyis löytyä täältä kotinurkalta joku specialisti, joka hjälppis.

Voisitkos sinä FSX:ällekin väsätä näitä suomen kenttiä ja maisemia?

Se, kun on niin valtavan paljon komeampi katella maisemia Cesnasta, sen lentäessä 1500 - 2000 ft korkeudessa.

Kiitos kommenteista, Kaima-Esa.

Nämä photosceneryt kyllä toimivat myös FSX:ssä. Kenttiä en osaa mallintaa ja käsittääkseni FSX:ään niiden tekeminen on hankalampaa kuin FS 2004:een.

 

yES

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meiltä löytyi vanha postikortti, joka liityy aiheeseen:

 

[ attachment removed / expired ]

 

Oliskohan tuosta saanut aikanaan mustavalkean photosceneryn. No ei olisi. Ei ollut kotitietokoneita, ei ollut nettiä, ei ollut Photoshoppia - eikä lentosimulaattoreita kotikoneille. Itsekin olin vielä pikkupoika...

 

yES

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienoa työtä Esa!  :thmbup: Mie näin Lappilaisena tykkään ku sie olet alkanu tekemään Lappiin photoscenereitä. Kittilän ja Levin photosceneryä odotellessa...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todella hyvännäköistä työtä jälleen Esa!

 

Tuonne Lappiin on kai jonkin verran helpompaa tehdä näitä kuin ruuhka-Suomeen (jossa aseteltavia asumuksia on paljon enemmän) ? Arvelee fotoscenen tekemisestä mitään tietämätön minä.

 

Pekka

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todella hyvännäköistä työtä jälleen Esa!

 

Tuonne Lappiin on kai jonkin verran helpompaa tehdä näitä kuin ruuhka-Suomeen (jossa aseteltavia asumuksia on paljon enemmän) ? Arvelee fotoscenen tekemisestä mitään tietämätön minä.

 

Pekka

 

Juuri näin. Taloja on Lapissa dramaattisesti vähemmän kuin kaupunkiseuduilla tai asutusseuduilla. Myös kallio- ja suoperäinen maasto ei kasva puita muun Suomen tahtiin. Toinen helpottava tekijä - joka koskee koko Suomen aluetta -  on Maanmittauslaitokselta saatavat ilmaiset ortokuvat.

 

yES

 

PS. On aloitettu on jälleen uutta Lapinkohdetta, jottei tulisi aika pitkäksi. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Paljastan tulevaa: Työn alla on Kittilän photoscenery johon kuuluu mm. Levitunturi seutuineen ja Kittilän kentän ympäristö, jonka teen mahdollisimman yhteensopivaksi FISDIN Kittilän kenttäsceneryyn.

Huom. Tämä ei ole aprillipilaa, vaan totista totta! ;)

 

yES

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Paljastan tulevaa: Työn alla on Kittilän photoscenery johon kuuluu mm. Levitunturi seutuineen ja Kittilän kentän ympäristö, jonka teen mahdollisimman yhteensopivaksi FISDIN Kittilän kenttäsceneryyn.

Huom. Tämä ei ole aprillipilaa, vaan totista totta! ;)

 

yES

Ihan oikeasti?! JEEEEESSSS!!!!!!!!!!!  Kiitos Esa!  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään