Joona Väisänen

MD-11 tutoriaali

30 viestiä aiheessa

Sainpas sitten lopultakin aikaiseksi kirjoiteltua tämän. Ei tullut ihan niin kattava kuin alunperin ajattelin. Nyt ei vain yksinkertaisesti ole aikaa paneutua enempää. Kasasin nyt kuitenkin tällaisen selostuksen siitä miten itse teen asiat ja yritän kirjoittaa kaikista toimenpiteistä vähän kattavammin.

 

Tämän päivän lento on Washingtonista (KDCA) Dallasiin (KDFW) OH-LGF:llä ;D

 

Pakollinen ulkokuva tähän alkuun.

001.jpg

 

 

PMDG:n Cold & Start tilanteesta lähdetään liikkeelle. Kaikki on lähtökohtaisesti suht oikein ja säädettävää on vähän, joten tämä perustuu siihen. Ensimmäiseksi yläpaneelista laitetaan Battery ja EMER PWR päälle. Ulkoista virtaa ei näytä olevan tarjolla, joten pyydetään sitä. FMS:stä mennään Menu -> FS Action Shortcuts -> Ground connections ja valitaan EXT PWR:n kohdalta CONNECT. Sen jälkeen ELEC paneeliin ylös syttyy vihreä valo AVAIL kohtiin EXT PWR ja GLY EXT PWR, joten laitetaan kummatkin päälle ja saadaan pirssi sähköistettyä. Laitetaan myös nav lightsit päälle.

002.jpg

 

Tässä vaiheessa katto näyttää suunnilleen tältä:

003.jpg

 

Seuraavaksi käännetään vasemmalta ylhäältä kolme IRS-nuppia OFF -> NAV, koska kohdistus vie n. 10 minuuttia. Myös tankkaus pitää saada nopeasti käyntiin, jotta päästään boardaamaan sen jälkeen. Mennään siis FMS:ään FUEL INIT 3/3 sivulle, eli painetaan INIT ja 2 kertaa PAGE->. Kohtaan REFUEL QTY laitetaan haluttu polttoainemäärä, tässä tapauksessa 37.1 Sitten mennään taas MENU -> FS Action Shortcuts -> Refueling (FSAS on hyvä pitää auki FMS2:ssa koko ajan alkuvalmisteluissa). Tarkistetaan, että oikeassa alakulmassa lukee FMS, jolloin sivulla näkyy säiliöiden senhetkisen pa-määrän ja FMS:n laskeman määrä, joka tarvitaan. STARTia painamalla tankkaus alkaa ja säiliöiden täyttymistä voi seurata täältä ja yläpaneelista FUEL-kohdasta.

 

FUEL INIT

004.jpg

 

FMS REFUELING

005.jpg

 

 

Sitten jatketaan yläpaneelin kanssa normaalisti. Testataan evakuointisignaali, kokeillaan CVR:n toimivuus painamalla vihreätä TEST-nappia, vasemmalla keskellä voidaan valita FWD/AFT ruuman lämpötila. Katsotaan samalla ettei pala ylimääräisiä varoitusvaloja vasemmalla paitsi ENG IGN OFF. Keskialueella aloitetaan ylhäältä HYD paneelista. Valitaan suojalasin takaa HYD PRESS TEST. Testauksen etenemistä voidaan seurata HYD SD-näytöltä, joka valitaan tehovipujen takaa HYD-napilla. Tarkistetaan myös, että HYD, AIR, ELEC, FUEL on kaikki AUTO-modessa. AIR-paneelista säädetään matkustajien määrä + 10. Tänään 280 matkustajaa, joten laitetaan 290. FUEL-paneelista kokeillaan QTY TEST-napilla näyttöjen toimivuus. Sitten oikealta ylhäältä kokeillaan APU/ENG FIRE TEST napilla palohälytintoimivuus pitämällä nappia pohjassa ja tarkistetaan varoitusvalot sammutinvivuista, keskikonsolin näytöistä ja polttoainekatkaisijoista (palaa punaisena). Tarkistetaan, että CABIN PRESS on AUTOna ja mennään alaspäin pieneen TEST-nappiin, joka aloittaa valotestin. Pidetään pohjassa, kunnes OVERSPEED on kuulunut 5 kertaa, jolloin käynnistyy AIR SYS TEST. Ja vielä testataan GPWS äärimmäisenä oikealla. Sitten alhaalta EMER LT ARM-asentoon ja TEST-napilla voidaan testata. No smoking päälle ja STBY COMP jos tarvetta. Vasemmalla kaksi pyöritettävää valokatkaisijaa toimii siten, että ulompi valkoinen kehä säätää paneelin taustavalaistusta ja sisempi musta rulla flood valoa. Ylempi kattopaneelille ja alempi kojelaudalle ja pedestalille.

 

HYD PRESS TEST

006.jpg

 

Valotesti

007.jpg

 

AIR SYS TEST ilmestyy muiden ilmoitusten sekaan.

008.jpg

 

Sitten mennään keskipaneeliin. Tehovivut viedään eteen ja kuunnellaan rouvan varoitusäänet (TO warning test..), TCAS TEST tapahtuu painamalla transponderin mustaa nappia säätimen keskellä. Laitan myös RADIO MKR päälle tässä vaiheessa, koska lähestyessä en koskaan muista. Bonuksena saa piipitystä kuunnella lähtiessäkin.

 

TCAS TEST ND:llä (Navigation Display)

009.jpg

 

 

Sitten konffitaan FMS.

 

Ensimmäiseksi A/C status sivulta tarkistetaan, että on uusin AIRAC käytössä.

010.jpg

 

Sitten INIT sivulle. Ensimmäisenä on F-PLAN INIT. FROM/TO kohtaan kirjoitetaan lähtö- ja tulopaikat muodossa KDCA/KDFW ja alle ALTN kohtaan varakenttä. Aina tämän jälkeen FMS hyppää sivulle, jossa näkyy mahdolliset tallennetut reitit. Mikäli reittiä ei ole, tullaan vain takaisin tänne. Valitaan INITIALIZE IRS oikeasta laidasta (ei näy kuvassa enää...), jotta IRS kohdistuu. FLT No luonnollisesti lennon numero ja sen alle laitetaan haluttu lentokorkeus muodossa 320/340/360. Tällöin siis 320 on ensimmäinen lentopinta ja 340 ja 360 mahdollisia steppikorkeuksia. Tässä kuvassa näkyykin jo OPT/MAXFL (en tiedä miten olen kuvia ottanut). Ei pitäisi näkyä, joten ei välitetä siitä nyt vaan palataan siihen myöhemmin.

011.jpg

 

 

Valitaan PAGE-> ja tullaan sivulle WEIGHT INIT.  Ensimmäiseksi ZFW ja ZFWCG. Nämä saa painamalla hiiren oikeata näppäintä kyseisen kohdan napin päällä, mikäli niitä ei ole load managerista tajunnut ottaa ylös. Sitten kohtaan BLOCK laitetaan polttoainemäärä (37.1) UFOB tarkoittaa usable fuel on board eli paljonko kyydissä on sillä hetkellä käytettävissä olevaa polttoainetta. TOGW ja LW tulevat automaattisesti ja TOCG laitetaan, kun kone on kuormattu ja tankattu ja lopullisessa painossaan. Sen saa kuten ZFW:t tai sitten ENG SD sivulta ylälaidasta katsomalla. Vasemmalle TAXI kohtaan rullauspolttoaine. TRIP/TIME näyttää arvioidun kulutuksen ja lentoajan reitille.  RTE RSV% laitan yleensä /3 eli 3.0% FINAL/TIME en ole koskaan käyttänyt, joten en muista sen tarkoitusta, mutta sen voi myös muuttaa joko pa-määränä tai aikana. EXTRA/TIME näyttää paljonko on extrapolttoainetta ja kauanko sillä lentää. BLOCK-kohtaan voi muuttaa polttoainemäärän, jolloin FMS laskee kaikki arvot uusiksi. PROG-sivulta voi tarkastella arvioitua jäljellä olevaa määrää kohteessa ja varakohteessa. Näin voi suorittaa tarkkoja laskelmia pelkällä FMS:llä tarvittavan polttoaineen määrästä.

012.jpg

 

 

Seuraavaksi F-PLAN napista päästään syöttämään reittiä, joka on tänään FLUKY PAUKI MOL J22 VUZ J52 SQS.CQY6. Ensin kirjoitetaan FLUKY ja valitaan se heti KDCA:n alapuolelle ja seuraavaksi PAUKI tämän alapuolelle. Mahdolliset step climbit näkyvät valmiina, sillä FMS on jo laskenut ne reitille.

013.jpg

 

Sitten on laitettu MOL ja pitää alkaa syöttämään lentoväyliä. Painetaan ensin MOL ja valitaan sitten vasemmalta AIRWAYS, jolloin tulee seuraava ruutu. Vasemmalle kirjoitetaan väylä J22 ja oikealle VUZ, jossa se päättyy. Sitten vasemmalle taas J52 ja oikealle SQS, jossa hypätään pois siltä reitiltä. Ja lopulta INSERTillä syötetään se reitiksi. RETURN to LAT REV palaa takaisin hyläten tiedot.

014.jpg

 

Seuraavaksi rullataan ylösalas nuolilla viimeiseen reittipisteeseen SQS ja vlaitaan se ja oikealta valitaan STAR. Tulee STAR TO KDFW ikkuna, josta valitaan ensin STAR CQY6 ja kun tulee TRANS valikko, selataan alaspäin ja valitaan SQS. Itse ILS/VOR/RNAV/VFR/ym lähestymistä ei tarvitse valita nyt. Taas INSERTillä saadaan syötettyä reitti.

015.jpg

 

 

SID valitaan samalla tavalla, painetaan KDCA (Reitin alkuun pääsee hyvin painamalla F-PLAN, jos olet selaamassa jossain keskellä reittiä..) ja oikealta SID ja valitaan RWS 01, joka on lähtörata tänään ja SID LAZIR2, jonka jälkeen voi valita mahdollisen transition, jota ei tällä SIDillä ole.

016.jpg

 

017.jpg

 

Viimeiseksi TO/APPR sivu. Vasemmalta alaspäin ensin FLEX, sitten laippa-asetus. Sitten oikealle SLOPE/WIND kohtaan mahdollinen vasta/myötätuuli. Koska kiitotiet ovat FS:ssä tasaisia, SLOPE on aina nolla. Kirjoitetaan muodossa 0/-5  5kts vastatuulta tai 0/+5  5kts myötätuulta. Alle lämpötila esim 11C tai 65F. Nyt tulee CHECK/CONFIRM VSPDS ja ne vahvistetaan painamalla jokaista kolmea nopeutta kerran. Oikealla alhaalla näkyy korkeus, jossa siirrytään CLB thrustiin, kiihdytyskorkeus ja kiihdytyskorkeus moottorihäiriössä.

018.jpg

 

Nyt kun kaikki tiedot on syötetty ja FMS on laskenut sen optimaalisen lentopinnan, käydään vielä muuttamassa sinne F-PLAN INIT sivulle korkeudeksi 340/360.

 

Boardaus alkaa olla valmista, joten mennään yläpaneeliin kohtaan ELEC ja painetaan APU PWR. Se vilkkuu jonkin aikaa käynnistyessään ja lopulta siinä palaa kiinteästi ON ja AVAIL. ENG SD näytön oikeassa laidassa näkyy APUn tiedot. Tässä näkyy myös se TOCG ylhäällä keskellä.

019.jpg

 

Säädetään laipat. Välillä 10-25 astetta voidaan valita portaattomasti. On valittu 22 lähtöön, joten ruuvataan näyttöön 22. Laippakytkimessä on asetukset UP, SLATS, FLAPS 10-25', 28', 35', 50'. Eli valitaan 22 ja se saadaan laittamalla kaksi pykälää UP -> SLATS -> DAF (Dial-A-Flap) joka on nyt siis 22 astetta.

020.jpg

 

 

Valmistaudutaan työntöön. Se voidaan tehdä FMS:llä valitsemalla Menu - FS Action Shortcuts - Pushback. Kirjoitetaan paljonko mennään taaksepäin, valitaan LEFT/RIGHT keulan suunnalle (vaihtuu painamalla nappia) ja montako astetta ja lopulta START aloittaa työnnön.

021.jpg

 

Ei kuitenkaan aloiteta vielä. Kattopaneelista kohdasta AIR painetaan APU, jolloin APU AIR käynnistyy. Valitaan FMS:stä EXT PWR disconnect samasta paikasta kuin pyydettiin alussa päälle (Sammuta kuitenkin ensin katosta EXT PWR ja GLY EXT PWR) ja samasta paikasta kohdasta Cargo Doors suljetaan rahtiovet ja Cabin Doors kohdasta kabiinin ovet ja lopulta ARM ALL, jolloin kaikki DOOR OPEN tekstit häviävät näytöltä ja näytön ylälaitaan tulee viesti All doors armed. Nyt ollaan valmiita työntöön, kun siltä tuntuu.

 

 

Käynnistys tapahtuu seuraavanlaisesti. BCN-valot luonnollisesti päälle, HYD-paneelista kytketään päälle AUX HYD PUMP 1, joka tuottaa hydrauliikkaa jarruille työnnön aikana. Sekä ENG IGN A tai B. Tämä konffii AIR-paneelin automaattisesti valmiiksi. Moottorit käynnistyvät tehovipujen alta keltaista vipua vetämällä (hiiren oikealla nappia painamalla)

022.jpg

 

Moottorinäytöltä voi seurata käynnistystä. Kun N2 tulee 15%, laitetaan polttoainesyöttö päälle käynnistysnapin alapuolelta (musta iso vipu) ja katsotaan kuinka moottori käynnistyy. Startteri sammuu, kun N2 saavuttaa 45%.

023.jpg

 

 

Seuraavaksi auto brakes RTO:lle, armataan spoilerit, otetaan laipat ulos ja sammutetaan APU painamalla APU-nappia AIR-paneelissa.. Sekä säädetään trimmi kohdalleen. Laskettu asetus näkyy FMS:n TO/APPR-sivulla keskellä ja todellinen asetus näkyy ENG/CONF sivuilla. Tässä vaiheessa on hyvä tarkistaa ohjainpinnat CONF-sivulla kääntämällä siivekkeet yms ääriasentoon ja katsomalla, että tulee vihreät palkin, kuten kuvassa. Tässä vaiheessa on myös hyvä armata NAV ja PROF kojelaudalta. Laitetaan sinne myös korkeus. Suunnan laitan yleensä kiitotiellä ja nopeutta en jaksa laittaa. Tarkistetaan myös QNH kohdilleen ja valitaan halutut tiedot ND:lle kojelaudan vasemmasta ja oikeasta päästä.

024.jpg

 

 

Rullaus on suht kevyttä. N1 40% riittää saamaan koneen liikkeelle ja 30% jaksaa pitää vauhtia yllä suuremmillakin painoilla.

025.jpg

 

Kun ollaan valmiita lähtöön, muistetaan laittaa HI-INT ja laskeutumisvalot päälle ja TCAS TA/RA-asentoon. Painetaan AUTO FLIGHT, joka käynnistää automaattitehot. PFD:llä lukee NAV/PROF ARMED ja T/O CLAMP 34000, joka on siis FCP:hen syötetty korkeus. Koska se on yhtä kuin FMS:n reittikorkeus, näkyy se pinkkinä.

026.jpg

 

Lisätään tehoja ja n. 70% N1, A/T ottaa vallan ja vie tehot laskettuun nousuasentoon ja PFD:llä FD:n pituuskallistuspalkki nousee ylös 80kts nopeudessa.

027.jpg

 

Ilmassa nopeusmittarissa näkyy FR keltaisena. Kun nopeus kiihtyy sen yli, se muuttuu vihreäksi ja laipat voidaan ottaa sisään. Myöhemmin näkyy SR, joka toimii samalla tavalla ja tarkoittaa nopeutta, jolloin solakot voidaan ottaa sisään.

028.jpg

 

029.jpg :thmbup:

 

Kun nousu on takana, voidaan jarrut yms laittaa takaisin normaaliksi. Muista myös rullata laipat asetukseen 15 lähestymistä varten.

030.jpg

 

031.jpg

 

 

Mikäli failuret ei ole päällä, tulee tylsä lento. ajankuluksi voi seurailla vaikka eri tietoja SD:ltä (on muuten System Display) tai FMS:ltä..

032.jpg

 

 

Step climb kun tulee, riittää että FCP:hen ruuvataan uusi korkeus (36000). Vähän aikaisemmin PFD:llä vilkkuu vuorotellen VERT ALERT ja PROF TO 36000 ja CLB THRUST tulee automaattisesti päälle ja kun saavutetaan uusi korkeus, palautuu takaisin CRZ THRUSTiin ja PFD:llä palaa punaisella HOLD 36000.

033.jpg

 

 

Nyt kun tiedetään, että tullaan kiitotielle 17R, mennään reittipisteeseen reittipisteeseen SQS ja sieltä STAR. Valitaan ILS17R, jonka jälkeen pitää taas valita CQY ja TRANS SQS ja INSERT. Tämän jälkeen tulee vaihtoehto NETTS transition ILS:ään. Valitaan sekin. Voi olla, että nyt tuloreitti tulee vanhan perään. Jos ollaan lähestymässä pistettä SQS, tämä on helppo korjata valitsemalla sivu DIR INTC, selaamalla alaspäin jälkimmäisen tuloreitin pisteeseen SQS ja valitsemalla se, jolloin se tulee ylös kohtaan DIR ja valitsemalla se (eli vasemmalta ylin rivi), jolloin vanha tuloreitti pyyhkiytyy yli ja tilalle jää uusi tuloreitti kiitotielle asti. Kojelaudalta PLAN-mode ja ACT F-PLAN sivulla rullataan ylösnuolella reittiä eteenpäin ja poistetaan tarvittaessa tyhjä kohta pisteiden DIETZ ja NETTS väliltä. Reitistä tulee tällöin hassu:

034.jpg

 

Toki tässä voisi vaikka HDG modella lentää DIETZiltä eteenpäin mutta valitsin tulon nyt näin. Verkossa lentäessä luonnollisesti vektoroidaan ILS:ään. Asian voi toteuttaa siis monella eri tavalla mutta ite lennän offlinessa ja tein sen nyt näin  :) Pääasia on kuitenkin, että tuntee lähestymisen ja tietää miten se toteutetaan ja pysyy itse mukana tilanteessa koko ajan. ILS voidaan aloittaa vaikka pisteeltä YALTA, jolle on lähestymiseen määritelty 3000ft. FCP:hen ruuvataan nyt 3000ft, jolloin PFD:lle tulee taas PROF to 3000. Kun tullan T/D:lle, kone aloittaa automaattisesti laskeutumisen 3000 jalkaan noudattaen nopeus- ja korkeurajoituksia, joita FMS:n tuloreittiin on määritelty. Lähestyessä tullaan monen pilvikerroksen läpi. Laitetaan WINDSHIELD ANTI-ICE katosta päälle ja tarvittaessa myös ANTI-ICE.. Lähestymisminimi 200ft RA, joten laitetaan se kojelaudasta PFD:lle.

035.jpg

 

Nyt PFD:llä näkyy PROF TO 3000 ja PROF 11000. Tämä tarkoittaa, että profiilin mukaisesti tullaan 3000ft asti mutta seuraava korkeusrajoitus FMS:llä on 11000, johon FMS ohjaa konetta toistaiseksi. 3000ft on profiilin mukainen alin korkeus, johon FMS tiputtaa koneen.

 

 

TO/APPR sivulla näkyy nyt lähestymisen tiedot. Laippa-asetuksella 35, Vapp 162kts ja Vref 157kts. Myös kiitotien pituus/korkeus näkyy ja laskupaino 204 tonnia. Vasemmalta alhaalta voi valita laippa-asetuksen 50 laskuun mutta pidetään 35.

036.jpg

 

Lähestyessä olikin sen verran toimintaa, että en ihan ehtinyt yhtä kattavasti kirjoitella muistiinpanoja yms (ja alkaa muuten puhti loppumaan.. :-[) Tässä näkyy kuinka ND:lle tulee ilmoitus ADD DRAG. Se johtuu siitä ettei nopeus ja/tai korkeusrajoituksissa pysytä mukana. Lisätään vähän spoilereita niin saadaan vauhtia vähän hidastumaan. Näyttöön tulee RMV DRAG kun lisävastusta ei tarvita enää.

037.jpg

 

 

Lähestymisreitti ei sittenkään ollut hyvä, joten päätin vähän vektoroida itse itseäni. Vaihdoin HDG modeen suuntaan 355 ja 3000ft pystynopeudella -1000ft/min. Otin myös laipat 15 esiin, jolloin FMS komentaa nopeudeksi 184kts. Näistä pääsee takaisin FMS:n komentamaksi valitsemalla NAV ja/tai PROF.

038.jpg

 

 

Vielä muutin lähestymistä sen verran, että kun pääsin YALTAn "tasalle", valitsin DIR YALTA ja sen jälkeen NAV/PROF, jolloin FMS komentaa nyt suoraan YALTAlle, josta on sopiva kulma kiitotielle. Tässä vaiheessa otan laipat 28 esiin ja tarvittaessa myös telineet.

039.jpg

 

 

Laipalla 28 FMS tiputtaa nopeudeksi 164. Ollaan tulossa kohti YALTAa, jossa aloitetaan ILS kiitotielle 17R. APPR/LAND on jo valittu, jolloin PFD:hen tulee ilmoitus LAND ARMED. YALTAa lähestyessä perämies ilmoittaa G/S alive ja LOC alive. Tässä telineet on laskettu alas jo. Kaikki lähestymiseen liittyvät valmistelut on tehty jo aikaisemmin ja nyt ei tarvitse kuin vain lentää ja keskittyä lähestymiseen.

040.jpg

 

041.jpg

 

Laipat on laskuasennossa 35. Moottorinäytön alalaidassa EAD:llä on vihreä palkki osoittamassa, että ollaan laskeutumiskonfiguraatiossa. Vakaasti 1800ft korkeudessa, PFD:llä näkyy aktiiviset tilat LOC ja GS. Vajaa 3 tuntia noususta. Enää ei olle kuin silkkiä vailla..

042.jpg

 

UPS veteli aika röyhkeästi yli. Ei tehty ylösvetoa kuitenkaan.

043.jpg

 

Loppuvaiheessa PFD:lle ilmestyy nouseva kiitotie, joka näyttää kuinka pahasti ollaan sivussa keskilinjasta. Pikku peräsinliikkeellä voidaan tarvittaessa korjata.

044.jpg

 

Kuvia ei olekaan enempää tarjolla. Ilmeisesti bufferpools-asetukset on pielessä, kun käytännössä kaikki texturet alkoi häviämään tämän jälkeen. Mitään ihmeellistä ei enää olekaan edessä. Kun päästään kiitotieltä pois, normaalisti laipat ylös, autobrakes off, spoilerit pois, transponder stby:lle ja apu/apu air päälle laskuvalot ja HI-INT pois päältä. Rullaus tapahtuu normaalisti kuten lähtiessä.  Portilla sitten käsijarru päälle, moottorien sammutus, IRS:n kytkentä offille jne.

 

 

Siinäpä se lyhykäisyydessään. En jaksa oikolukea nyt ja monia mielessä olleita asioita jäi kirjoittamatta kun ei tietenkään nyt satu mieleen tällä hetkellä. Toivottavasti tästä on jollekin nyt apua kuitenkin tämän loistavan lisäosan parissa. Aika helppo kone loppupeleissä, kun hiukan jaksaa eri järjestelmien opiskeluun panostaa. PMDG tarjoaa vielä 1400 sivua manuaaleja, jos jokin asia kiinnostaa tarkemmin mutta eiköhän tällä alkuun pääse. Tarvittaessa voidaan kyllä joitain asioita katsoa erikseen vielä. Korjauksia ja virheitä saa toki mainita. Jonkin aikaa ollut FS:stä nyt taukoa, joten saattaa jotkut asiat hyvinkin olla väärin. Ja tietysti kysymyksiä saa esittää, mikäli sellaisia ilmenee.

 

 

EDIT:

 

1. Dial-A-Flap on luonnollisesti 10-25 astetta, eikä 14-25..

 

2.

-Aivan aluksi FMC:tä ohjelmoitaessa tarkistetaan, että koneen sijainnin koordinaatit vastaavat kartoissa olevia

-Final fuel tarkoittaa holding fuelia määräkentällä 1500 ft' AGL

-laskeutumisen jälkeen trimmi 3 ANU

-moottorit käynnistetään järjestyksessä 3-1-2

-firetestin jälkeen katsotaan, että AGENT LOW valot sammuneet

-MD11:ssa on myös ns. Deflected ailerons -optio, jossa suurin dial-a-flap -asetus 28, Finnairilla taisi olla tämä käytössä

-FS:n huonon kitkakerroinmallinnuksen takia tarvii paljon moottoritehoa rullaukseen, vrt. tosielämässä riittää melkein pelkkä tyhjäkäynti

 

3.

Flightnumber ICAO-muodossa eli esim FIN8944 ei AY8944

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvin oli tiivistetty oleellisimmat asiat.  :thmbup:

Näin äkkiseltään pari lisäystä/huomiota:

 

-Aivan aluksi FMC:tä ohjelmoitaessa tarkistetaan, että koneen sijainnin koordinaatit vastaavat kartoissa olevia

-Final fuel tarkoittaa holding fuelia määräkentällä 1500 ft' AGL

-laskeutumisen jälkeen trimmi 3 ANU

-moottorit käynnistetään järjestyksessä 3-1-2

-firetestin jälkeen katsotaan, että AGENT LOW valot sammuneet

-MD11:ssa on myös ns. Deflected ailerons -optio, jossa suurin dial-a-flap -asetus 26, Finnairilla taisi olla tämä käytössä

-FS:n huonon kitkakerroinmallinnuksen takia tarvii paljon moottoritehoa rullaukseen, vrt. tosielämässä riittää melkein pelkkä tyhjäkäynti

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

-laskeutumisen jälkeen trimmi 3 ANU

 

Jep, unohdin kirjoittaa tämän.

 

-moottorit käynnistetään järjestyksessä 3-1-2

 

Totta. Mulla onkin kolmonen käynnistymässä ekana ;)

 

-MD11:ssa on myös ns. Deflected ailerons -optio, jossa suurin dial-a-flap -asetus 26, Finnairilla taisi olla tämä käytössä

 

28.

 

-FS:n huonon kitkakerroinmallinnuksen takia tarvii paljon moottoritehoa rullaukseen, vrt. tosielämässä riittää melkein pelkkä tyhjäkäynti

 

Jep. Kuten sanoin 30% riittää pitämään vauhdin. Kevyenä FSX:ssäkin riittää reilu tyhjäkäynti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Totta. Mulla onkin kolmonen käynnistymässä ekana

Ei sillä, että olisit tehnyt väärin, mutta minusta se vain on mainitsemisen arvoinen. Minulla PMDG:n md11 pyörii varmaan n. 10fps sulavammin kuin kaikkien kehuma NGX. Onko tälle jatkoa joskus luvassa?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

minusta se vain on mainitsemisen arvoinen.

 

Joo totta kai. Kuten kirjoitinkin, niin monia mielessä olleita asioita jäi uupumaan niin tännehän niitä on hyvä lisäillä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

-MD11:ssa on myös ns. Deflected ailerons -optio, jossa suurin dial-a-flap -asetus 26, Finnairilla taisi olla tämä käytössä

Finskillä oli juu, mut ainakin rahtipuolella on INOP ollut ilmeisesti koko ajan. Näin käsitin asian olevan. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja mikäs tuo dial-a-flap -asetus on olevinaan?

Laippa-asetuksen pystyy valitsemaan vapaasti väliltä 10-25 astetta, toisin kuin vaikka bojoissa. Sitä käytetään vain lentoonlähdössä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pahoittelen etukäteen seuraava kommenttia, mutta mädärissä on FCP (=Flight Control Panel) eikä MCP  :-[

 

Hyvä kun huomasit. Olet ihan oikeassa. En tiedä mistä MCP on tullut. Samaten window heat on windshield heat. Window heat on boringin nimitys asialle. Korjaan myöhemmin, kun pääsen kotiin. Lisää vain virheitä yms mitä tekstiin on tullut. Kaikki palaute on tervetullutta!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä kun huomasit. Olet ihan oikeassa. En tiedä mistä MCP on tullut. Samaten window heat on windshield heat. Window heat on boringin nimitys asialle. Korjaan myöhemmin, kun pääsen kotiin. Lisää vain virheitä yms mitä tekstiin on tullut. Kaikki palaute on tervetullutta!

Itse asiassa se on windshield anti-ice, jos ollaan tarkkoja. Windshield on parempi nimitys kuin window, koska vain tuulilaseissa on jäätymisen esto/lämmitys. Mutta näillä ei ole suurta merkitystä, window heat:kin on yhtä lailla ymmärrettävä.   

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse asiassa se on windshield anti-ice, jos ollaan tarkkoja. Windshield on parempi nimitys kuin window, koska vain tuulilaseissa on jäätymisen esto/lämmitys. Mutta näillä ei ole suurta merkitystä, window heat:kin on yhtä lailla ymmärrettävä.   

 

Syntiähän se on Boringin termistöä käyttää Ilmojen Kuninkaan  yhteydessä... ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hieno ja vaivalla tehty käyttöopas vaativalle konetyypille. Harvinaista herkkua tämmöinen opas joka on suomenkielellä kirjoitettu, kiitokset tästä! Vaikka en itse käytäkään näin vaativia koneita niin tallennukseenhan tämmöinen harvinainen opas toki menee.

:)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

valmis hyvä tutoriaali löytyy sinäänsä PMDG FSX MD-11 keisistä ja jos haluaa keskityä yhteen asiaan kerrallaan niin AOA tarjoaa siihen nähtynä hyvää matskua jos on vain hieman selkää maksaa.

Toki joonalle respectiä näinkin hyvästä tuotoksesta.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oppaalle? Mahdollisesti. Minkälaista?

 

Pitkä versio:

 

Nopeasti tulee mieleen, miten lennetään PMDG:n tutoriaali nykypäivänä. Jos muistan oikein, niin tutoriaalin kirjoituksen aikaan, STAR alkoi 10 000ft korkeudesta. Nyt kun lentelin tutoriaalin, 1202 AIRAC:lla, niin STAR näyttää alkavan 14 000ft korkeudesta.

 

Nopeutta ja korkeutta kertyy sen verran paljon, että ainakin itselläni on täysi työ saada kone stabiloitua ennen kääntöä liukupolulle.

 

Lyhyt versio:

 

Tutoriaali jossa käydään läpi tilanne, jossa esim. ATC on jättänyt sinut "liian korkealle" (TOD meni jo).

 

Kiitoksia vielä hyvästä tutoriaalista!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitenkäs kun avaa kohdan KDCA, sieltä vielä SID ja sitten valitsee RWS 1, miksi ei näy tuota SID LAZIR 2. Ei näy ennen eikä jälkeen tuon RWS 1 valinnan!

 

[ attachment removed / expired ]

 

Hieno tutoriaali muuten.  :)

 

FSX

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitenkäs kun avaa kohdan KDCA, sieltä vielä SID ja sitten valitsee RWS 1, miksi ei näy tuota SID LAZIR 2. Ei näy ennen eikä jälkeen tuon RWS 1 valinnan!

Hieno tutoriaali muuten.  :)

 

FSX

 

Onko sulla airacit päivitetty ajantasalle vai onko se koneen mukana tullut?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Koneen mukana tullu airac. Kone on ladattu PMDG:n sivuilta n. 2 viikkoa sitten. JUL31AUG27/8 on Active Database koneessa, eli ikää sillä kyllä on...

 

Siinä se vika voisi ollakin. Mitenkä se päivitetään? Ei ole enne ollut tarvetta, kun on ensimmäinen kunnon kone. (Ensimmäinen lisäosakone, aikaisemmin vain FSX:n default koneet ollut käytössä.) :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

www.navigraph.com

 

Tuonne käy tutustumassa. Maksaahan nuo AIRAC:it mutta ei tarvitse kuiteskaan joka kuukausi ostaa.

 

Siellä ostetaan joko 100, 200 tai 350 krediittiä. 100 krediittiä maksaa 10€, 200 20€ ja 350 30€. Krediitit tulee käyttää 270:n päivän sisällä viimesimmästä ostosta.

 

Yksi ainoa cycle maksaa 20 krediittiä. Jos tuo on ainoa kone, joka tarvitsee sinulla airac:ia niin ei varmaan ole rahasta kyse. Sitten kun niitä alkaa olla enemmän niin... ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Yksi ainoa cycle maksaa 20 krediittiä. Jos tuo on ainoa kone, joka tarvitsee sinulla airac:ia niin ei varmaan ole rahasta kyse. Sitten kun niitä alkaa olla enemmän niin... ;D

 

Höpö höpö, samalla syklillä voit ladata vaikka kaikki AIRNAC:t  :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko tuossa alkuperäisessä airac:sa siis parin vuoden takaiset samat asiat jotka voisi ostaa ja päivittää, vai onko siinä vain murto-osa siitä mitä on airac:ssa ollut kun tuo julkaistiin. Eli onko se jossain määrin käyttökelpoinen, mutta vanhentunut. Jos se on vain vanhentunut, estääkö se ikänsä puolesta mahdollisen käytön esim. IVAO:ssa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään