Sami Puro

FSnordic.net uudistusta

90 viestiä aiheessa

Tuossa on päässyt nyt käymään niin että FSN:n puoli, muu kuin foorumi, on päässyt kuolemaan aika totaalisesti tämän menneen vuoden aikana.. Syynä lähinnä ettei itsellä ole ollut aikaa tehdä oikein mitään isompaa, ja myöskin uutis/tiedostopuoli on ollut hiljaista.

 

Koska on ikävää päästää pitkäaikainen sivusto kuolemaan pois kun iso osa siitä on kuitenkin toimivaa vielä, niin nyt täytyy tehdä hieman muutoksia ja uudistuksia. Jossain vaiheessa kevättä ajattelin ottaa projektiksi päivittää uuden foorumiversion ja samalla päivittää sivustoa paremmaksi. Tarkoitus olisi saada FSN taas henkiin muutenkin kuin foorumissa, mutta tehdä saitista sellainen että ylläpito olisi paljon helpompaa / vähäisempää - eli päivittäiset ylläpitotoimet uuden sisällön saamiseksi esim. uutisiin menisivät niin helpoksi / vähäiseksi kuin mahdollista. Eli jotenkin esim. nitoa foorumi ja uutiset yhteen, ja lisätä wiki-tyyppistä "community" sisällön tuottamista. Myös lisätä paremmin toimiva Wiki ja päivittää tiedostoalue paremmin toimivaksi / helpommin ylläpidettäväksi (mahd. myös "trusted uploader"-systeemi jossa esim. FISD voisi saada omat tekeleensä julki samalla minuutilla kun uploadaavat ne, eli tunnetut käyttäjät saisivat suoraan lisätä tiedostonsa esille). Todennäköisesti myös mainoksista täytyy luopua sivustolla jotta yhteisöllinen/avoin/jne tavoite sisällön tuottamisesta täyttyy paremmin.

 

Mutta FSN:n uusien suunniteltujen featureiden takia tod.näk. rekisteröityminen on pakollista esim. tiedostojen ja/tai uutisten lähettämiseen. Tämä taas tarkoittaa että realname-politiikka käyttäjätunnusten kanssa täytyy ottaa pois (nyt rekisteröityminen on turhan hankalaa ja nimipolitiikan vahtiminen vie ylläpidolta paljon aikaa, ja myös karkoittaa osan käyttäjistä, etenkin ulkomaalaisista). Samalla laajentaisin username-nimipolitiikan koskemaan myös keskustelufoorumia FSN:n osalta...

 

FlightForum jäisi täysin ennalleen tässä muutoksessa sivuston ja sääntöjen osalta, joka tekeekin asian ongelmalliseksi. Koska FSN / FF käyttävät samaa jäsen ja viestitietokantaa (mutta sisältöä tarjoillaan eri tavoin eri sivustoille), on tämä käyttäjänimimuutos vähän vaikea.. Eli miten tuota nyt toteuttaisi. FSN / Flightforum kytkös on ollut nyt ihan toimiva kyllä, mutta nyt se jarruttaa nyt fsn:n mahdollisia uudistuksia tai tekee niistä hyvinkin hankalia.

 

 

Mutta jokatapauksessa ideoita, keskustelua jne. tähän ketjuun.

 

 

Edit: ja irkissä oli tosiaan vielä epäselvää.. Niin ilmailufoorumin puoli tulee siis säilymään realname-politiikalla, mutta FSN:n osalta olisi paineita muuttaa se username-pohjaiseksi.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitenkä kirjoittelu ilmailupuolelle ja simupuolelle sitten onnistuu järkevästi, jos kummallakin on eri tuunukset, jossa toisessa nimimerkki ja toisessa oikea nimi? Ja mun mielestä olisi mukavampi pitää realnamet, kun VATSIM/IVAO haluaa kuitenkin realnamet, jolloi nimimerkit tekevät paaaljon vaikeammaksi lentäjän yhdistämisen siihen tiettyyn henkilöön foorumilla...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa on päässyt nyt käymään niin että FSN:n puoli, muu kuin foorumi, on päässyt kuolemaan aika totaalisesti tämän menneen vuoden aikana.. Syynä lähinnä ettei itsellä ole ollut aikaa tehdä oikein mitään isompaa, ja myöskin uutis/tiedostopuoli on ollut hiljaista.

 

Syy tuohon tiedostokatoon on yksinkertainen: kukaan ei enää jaksa vääntää freewarekoneita, saatika sceneryitä samaan malliin, kun niiden tekemisestä on tullut vaativampaa, ja myös toinen syy on joidenkin nimeltämainitsemattomien saittien tiedostoryöstelypolitiikka.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitenkä kirjoittelu ilmailupuolelle ja simupuolelle sitten onnistuu järkevästi, jos kummallakin on eri tuunukset, jossa toisessa nimimerkki ja toisessa oikea nimi? Ja mun mielestä olisi mukavampi pitää realnamet, kun VATSIM/IVAO haluaa kuitenkin realnamet, jolloi nimimerkit tekevät paaaljon vaikeammaksi lentäjän yhdistämisen siihen tiettyyn henkilöön foorumilla...

'

Mä oon vahvasti samaa mieltä Santerin kanssa. Onko mitään järkeä lähteä positamaan noita oikeita nimiä, koska (kuten Santeri sanoi) silloin on paaaaaljon vaikeampaa löytää joku tietty henkilö. Itse en lähtisi oikeita nimiä poistamaan missään tapauksessa, koska se vaikeuttaisi tosiaan ihmisten löytämistä. Username homma on täysin turhaa, koska siinä vian piiloudutaan nimimerkin taakse. Mitä haittaa nimen näkymisestä on? Kun esittäydyt uudelle ihmiselle, sanotko hänellekin: Päivää! Nimierkki kalle143? Onko mitään hyötyä, että käytetään nimerkkiä.

 

Sitten Sami kysyisin, että mitä tarkoitat uutisten ja foorumin yhteen nitomisella? Sitäkö, että foorumilla olisi erillinen osio "Uutiset" jonne tulisi kaikki uutiset?

 

Offtopiccina vähän: Lauri: Tuo on käytännössä ihan toimiva idea, mutta mietipä oletko itse valmis luopumaan ilmaisita FISDin loistavista suomen scenuista? Homma saattaisi ehkä muuten toimia, mutta Suomessa ei hirveästi ulkomaalaisia addon sceneryillä lennä. Uskon, että FISDin paywareksi muuttuminen saattaisi jopa vähentää heidän uusien scenukoiden käyttöä. Itse kannatan suuresti sitä, että jos FISDissä jaksetaan niin pitäisivät maisemansa freewareina. Eritoten ulkomaalaiset saattaisivat lopettaa Suomen maisemien hankkimisen kokonaan. Tiedä sitten miten paljon ulkomaalaiset niitä nykyisin käyttävät ::) Mutta ulkomaalaiset FISDin käyttäjät tuo paywareksi muuttuminen todennäköisesti karkottaisi lähes kokonaan. UK2000 kanssa tuo homma toimi sen takia, että Britanniassa lentää about 1000 kertaa enemmän ulkomaalaisia kuin Suomessa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kai asia on niin, että jatkossakin toimii kaksi hyvää asiaa:

 

1. FSNordicin hyvä keskustelupalsta, jossa kukin esiintyy omalla, oikealla nimellään. Erinomainen paikka saada tietoa simuasioista, ja mikä tärkeintä, suomen kielellä.

2. FSNordicin tiedostokirjasto on hyvä paikka imuroida lisäosia simuihin, vaikkapa tekemiäni photosceneryjä. Jollei tällaista tiedostokirjastoa olisi, jonne valmiit sceneryt saa kaikkien harrastajien imuroitavaksi, lopettaisin sceneryjen teon välittömästi.

 

Hauskaa Uutta Vuotta kaikille!

 

yES :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sitten Sami kysyisin, että mitä tarkoitat uutisten ja foorumin yhteen nitomisella? Sitäkö, että foorumilla olisi erillinen osio "Uutiset" jonne tulisi kaikki uutiset?

Veikkaisin AWS:in tapaista ratkaisua, jossa foorumille kirjoitetaan uusi aihe ja se sama aihe näkyy heti lentoyhtiön tiedoitteena pelissa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Offtopiccina vähän: Lauri: Tuo on käytännössä ihan toimiva idea, mutta mietipä oletko itse valmis luopumaan ilmaisita FISDin loistavista suomen scenuista? Homma saattaisi ehkä muuten toimia, mutta Suomessa ei hirveästi ulkomaalaisia addon sceneryillä lennä. Uskon, että FISDin paywareksi muuttuminen saattaisi jopa vähentää heidän uusien scenukoiden käyttöä. Itse kannatan suuresti sitä, että jos FISDissä jaksetaan niin pitäisivät maisemansa freewareina. Eritoten ulkomaalaiset saattaisivat lopettaa Suomen maisemien hankkimisen kokonaan. Tiedä sitten miten paljon ulkomaalaiset niitä nykyisin käyttävät ::) Mutta ulkomaalaiset FISDin käyttäjät tuo paywareksi muuttuminen todennäköisesti karkottaisi lähes kokonaan. UK2000 kanssa tuo homma toimi sen takia, että Britanniassa lentää about 1000 kertaa enemmän ulkomaalaisia kuin Suomessa.

 

EDIT: Tässä loppuenlopuksi kun olen miettinyt, että on ehkä parasta, että FISD säilyy freewarena. Koska ACES tiimi sai kenkää, niin aikaa sceneryjen tekoon on paljon, koska seuraavaa Microsoft FSää ei tule lähiaikoina. Myöskin koska FISD on yksin harvoista missä tämä addon toiminta on freewarea, niin myös senkin takia. Suomessa ei ole kauhean paljon pilotteja, niin on ehkä järkevämpää että tuotteet säilyvät freewarena.  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mä ehdottaisin että tosta wikistä tehtäisiin oma sivunsa ihan oman domaininsa alle. Samantyyppisesti kuin oikeassa wikipediassa, jokaisen artikkelin saisi eri kielellä. Esim fswiki.com.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, tämä aihe / muutokset eivät liity FISD:iin tai paywareen millään tavalla...

 

Mutta tuosta "vatsimissakin käytetään oikeaa nimeä" .. Juu, mutta eihän esim. verkkojen oikeillakaan foorumeilla käytetä oikeita nimiä. Ja edelleen tuossakin mallissa käyttäjä saisi valita vapaasti tuon "display namen", joka nyt on kaikilla pakotettu oikeaksi nimeksi. Eli jatkossa voisi valita että näytetäänkö username vai realname. Tuo oikean nimen käyttö vain tekee ylläpidon työstä raskasta koska rekisteröitymisiä pitää hyväksyä ja valvoa, ja muutenkin pitää silmällä että sääntöä noudatetaan. Ja lisäksi se, että osa uusista featureista vaatii käyttäjätunnuksen ja tunnistautumisen sitä kautta - ja jos käyttäjätunnuksen ehtona on oikean nimen laittaminen niin tuloksena on joko liuta vääriä nimiä joita ylläpito joutuu kitkemään tai sitten ihmiset vain jättävät asian sikseen ja tuloksena vähemmän wiki-asiaa, tiedostoja jne.

 

Uutispuolesta ideana oli jotenkin niin, että etusivu koostuisi uutistoimittajien käsin kirjoittamista uutisista kuten nyt ja lisäksi "fooruminostoista" eli käyttäjien äänestämistä kiinnostavista aiheista, tai ylläpidon / moderaattorien merkkaamista aiheista jotka on nostettu etusivulle. Aihe niissä voi olla uutinen tai muu mielenkiintoinen keskustelu...

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä minä ainakin mieluummin esiintyisin täällä omalla nimellä. Olisi tosi kurjaa jos Jari Vanhatupa olisi yht`äkkiä vaikkapa  nimimerkki "naali13" juuri tuo omalla nimellä esiintyminen panee yrittämään parastaan foorumilla. Jos onnistun tekemään vaikkapa hyvän kuvasarjan niin kyllä minä siitä haluan maineen itselleni enkä jollekin epämääräiselle nimimerkille.

:-\

Puhumattakaan siitä jos tekisin jotain todella merkittävää, vaikkapa sceneryitä tms. Tottahan silloin haluaisin keskustella niistä omalla nimellä, enkä jollain hemm. . . . naali kolmellatoista.

Mutta tuohan on sitten jo parempi juttu jos saa valita, esiintyykö nimimerkillä vai omalla nimellä Minä jo ehdin ymmärtää, että on pakko muuttua nimimerkiksi. Silloin olisin todennäköisesti muuttanut oikean nimeni muotoon "Jari naali13 Vanhatupa".

;D

Tämä foorumin ulkoasu ja ohjelmisto jota täällä käytetään on mielestäni todella hyvä. Monesti kun käy katsomassa muita foorumeita niin tulee mieleen, että: voi itku . . kun on sekavan ja tylsän näköistä . . . .

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kannatan oikeilla nimillä esiintymistä. Allekirjoittanut ei ainakaan viihdy sellaisilla anonyymeilla saiteilla, missä puhutaan vain rumia eikä asiaa. Eikö simu- ja ilmailuasiat mahdu sitten samalle saitille niin kuin alunperin oli. Saahan nuo eskustelualueet piilotettua, jos joku oikea lentäjä ei halua simuasioita nähdä ja kuulla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minkä ihmeen takia pitää edes olla joku Flightforum? Eikö siellä näy kuitenkin täysin samat asiat kuin FSN:n puolella, lukuunottamatta simu-osioita? Nekin saa piilotettua tältä puolelta halutessaan.

 

EDIT: Oho, Ismohan tuossa juuri yläpuolella sanoi samaa asiaa... kannattais varmaan taas lukea ne kaikki kommentit... :D Mutta kuitenkin, olen täysin samaa mieltä Ismon kanssa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nimimerkeillä kirjoittelussa on se riski, että keskustelun taso laskee ja silloin moderaattorienkin työ lisääntyy, kun pitää jatkuvasti siivota pois alatyylistä leimahtelua. Mutta entäs sellainen kompromissi, että jollekin/joillekin alueille voisi kirjoitella anonyymisti?

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nimimerkeillä kirjoittelussa on se riski, että keskustelun taso laskee ja silloin moderaattorienkin työ lisääntyy, kun pitää jatkuvasti siivota pois alatyylistä leimahtelua.

 

Tuon voisi muuttaa hyvin muotoon nimimerkeillä kirjoittelu johtaa siihen, että...

 

On muutenkin ihan mukava nähdä oikea nimi suoraan, simuporukoissa on sitäpaitsi noita tapaamisia ym., niidenkin vuoksi ihan järkevää.

 

rekisteröityminen on turhan hankalaa ja nimipolitiikan vahtiminen vie ylläpidolta paljon aikaa, ja myös karkoittaa osan käyttäjistä, etenkin ulkomaalaisista

 

Näistä perusteluista olisi mielenkiintoista kuulla tarkemmin. Yhtälailla nimipakon poistaminen karkoittaa joitakin käyttäjiä. Moderointi tulee kyllä viemään aikaa paljon enemmän jos anonyymi kirjoittelu sallitaan.

 

EDIT: viestiä muokattu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

voi huoh... Lukekaapa tuo minun eka viesti vähän tarkemmin. Kun oikeastaan kukaan vastanneista ei ole ymmärtänyt MIKSI edes nostan asian esille.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko nyt tarkoitus luoda FSN:kin maatiais ja GOLD luokat kuten muillakin sitella on tehty? Eli GOLD luokkaan pääsee maksamalla ja saa muitakin etuja esim. nopeammat lataukset jne.....

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

voi huoh... Lukekaapa tuo minun eka viesti vähän tarkemmin.

 

Nyt täytyy myöntää että en lukenut aloitusviestiä kunnolla, muokkasin edellistä kirjoitustani.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No kolmannen kerran luin tuon Puron solinan ja ei se siitä muuttunut. FSN hautaan ja simuhörhöt flightforum.fi:lle? Tuloksena yksi ja kaunis ilmailufoorumi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luin viestin, ja kaikkea muuta kannatan paitsi nimipolitiikan muuttamista. Mielummin sitten vaikka foorumit yhteen ja jompikumpi nimi historiaan, ehkä Flightforum saisi jäädä. FSNordic-sivuston muut osiot jääköön vaikka edelleen samannimiseksi.

 

Vaikea väittää vastaan jos Sami niin sanoo, mutta minä en kyllä tajua mitä ylimääräistä työtä oikeiden nimien käyttö aiheuttaa. Kyllä ne selkeät valenimet osaavat muut käyttäjät raportoida ekan viestin jälkeen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pitäisikö saada lisävoimia Samin kaveriksi ideoimaan ja ylläpitämään mainiota sivustoa?  ;)

 

jari

 

Minullakin oli tänään mielessä jotain tuontapaista. Voisiko ehkä sivustojen ja osastojen  ylläpidon ja sisällön vastuuta jotenkin jakaa enemmän käyttäjille? Siis siten, että käyttäjät pääsisivät vaikuttamaan enemmän muuallakin kuin foorumilla . . . En kyllä osaa tarkentaa mitä se voisi tarkoittaa käytännössä  . . . mutta kaippa tuo selviäisi jo sitä vähän aikaa pohtisi . . .

:)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainakin simupuolen uutiset lipuvat aika mukavasti meidän palstalaisten voimin tietoomme. Luvataan olla ahkerampia ja tiedottaa asioista, kun uutta tulee vastaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vaikea väittää vastaan jos Sami niin sanoo, mutta minä en kyllä tajua mitä ylimääräistä työtä oikeiden nimien käyttö aiheuttaa. Kyllä ne selkeät valenimet osaavat muut käyttäjät raportoida ekan viestin jälkeen.

 

Feikkinimistä tulee minimaalisen vähän yhtään mitään tietoja/vinkkejä muilta käyttäjiltä. Kyllä se on 99%:sti ylläpidon vastuulla noiden feikkien huomaaminen...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pitäisikö saada lisävoimia Samin kaveriksi ideoimaan ja ylläpitämään mainiota sivustoa? 

 

Kyllä mielellään. Ja ideoitahan juuri tässä yritän kyselläkin.

 

Ja tämä ylläpidon helpottaminen on nimenomaan se näiden uudistussuunnitelmienkin tarkoitus.. Mutta ne pitää vain ensin koodailla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään