Esa Sairio

Ongelmia laajakuva-HDTV:n ja FS:n kanssa - ONGELMA RATKESI

13 viestiä aiheessa

Laitan tästä vielä oman aiheen, koska asia on eri kuin videotykin sopivuus FS:ään. Totesin etten hanki videotykkiä.

 

Olen hankkinut teräväpiirtotelevision (Sony Bravia 40 tuumainen), jonka kuvan maksimiresoluutio on 1920x1080.

Tietokoneen olen liittänyt televisioon HDMI- liitännän kautta, kuten pitääkin jotta saisi parhaan terävyyden ja kuvan.

 

Simulaattorin kuvassa on iso ongelma. Kuva venyy leveyssuunnassa niin, että siitä tulee laajakuva, vaikak oikea kuvasuhde on 4:3, kuten minulla oli aiemmin käyttämässäni monitorissa (joka oli 4:3 kuvakooltaankin). Tällöin esim. mittarit ovat soikeita ja lentokoneen paneeli ylileveä, ja myös maisema, joka ei niin hirveästi haittaa. Simun zoomilla voi asiaa parantaa. Mutta simun zoomi ei vaikuta 2D-paneeliin.

 

Simusta olen valinnut resoluutioksi tuon 1920x1080, koska kaikki muut vaihtoehdot ovat tätä huonompia ja niillä kaikilla kuva venyy samalla tavoina laajakulmaiseksi.

 

Jostain syystä 3D- ohjaamokuva näyttää luonnolliselta laajakuvana ja mm. mittarit ovat pyöreitä kuten pitääkin.

 

Myös kun katson tietokoneella digikuvia tai selaan internettiä, niin kuvasuhde on ihan oikea eli 4:3.

 

FS:n kuvassa, josta ohessa esimerkki, myös kiitoradan valot näyttävät omituisen säteisiltä. Tätä lienee voi säätää simun tiedostojen kautta?

 

Voiko tuo simun kuvan laajentuminen olla kiinni näytönohjaimestani?

 

Televisiosta tuota kuvaa ei voi säätää 4:3 kokoon, sillä TV:ssä on vain smart- mahdollisuus tai oma zoomi, jotka molemmat tekevät simukuvasta liian suuren eli osa menee lkuvaruudun ulkopuolelle ja tervävyyskin jo kärsii. Eli TV:n paras asetus on "laajakuva".

 

[ attachment removed ]

 

 

yES ??? :-

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Käytä Windowsin resoluutiona tuota 1920x1080 ja aja simua windowed modessa ja säädä käsin se simuikkuna 4:3 kuvasuuhteelle. Mitään muuta resoluutiota kuin 1920x1080 ei kannata sinne telkulle lähettää koska LCD:t on huonoja skaalaamaan resoluutiota, aina kannattaa käyttää natiiviresoluutiota.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuollaisia ne 2D-paneelit on. Eikä sille oikein mitään muuta voi, kuin antaa pientä ensiapua pienillä kikkakolmosilla. Äkkiseltään yhtenä vaihtoehtona tulee mieleen, että vedät sen paneelin korkeammaksi ja sen jälkeen säädät katselukulmaa alaspäin (tai pienennät visuaali-ikkunaa). Muuta järkevää en tuon Ollin mainitseman lisäksi kyllä keksi. Kokonaan uuden paneelin teko ei varmaankaan tule kyseeseen :P

 

Kiitotievaloihin sen verran, että vaikuttaisi, että sulla on MipMap-asetus liian isolla tuolla StartLight-paketilleni. En nyt tähän hätään muista tarkalleen, mutta olisko se ollut se perinteinen 4 se suositus sille...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voit myös vetää pääpaneelin kapeammaksi ja panna päähän jäävään tyhjään tilaan radiot, GPS:n tai mitä nyt tarvitsetkin. Näin muoto on kohdallaan ja tila järkevässä käytössä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos hyvistä neuvoista. Ohessa pari kuvaa. Vakio B 737:n ohjaamosta saa aika kivan, mutta esim. Alain Captin MD 11 on ongelmallisempi vaikka minusta se juuri on paras freewarepaneeli.

 

 

 

[ attachment removed ]

 

 

[ attachment removed ]

 

 

[ attachment removed ]

 

Voihan noita pitää 16:9 levitettyinäkin, mutta on kovin epärealistisen näköistä.

 

Mitä ehdotatte?

 

yES

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuollainen koko ruudun paneeli ei tosiaan skaalaudu niin helposti. Sellainen vaatii isompaa työtä, jos sen haluaa levittää. Pitää pirtää lisää pohjakuvaa ja asetella mittarit uusiksi ja silleen. Kyllä sekin ihan tehtävissä on toki. Tai sitten voi kutistaa alkuperäisen paneelin normaaliin sivusuhteeseen ja tehdä uuden jatkopätkän, jonka taustakuva sopii alkuperäiseen. Siihen jatkoon pitää sitten laittaa mittarit itse paikalleen, mutta alkuperäinen säilyy sellaisenaan. Varmaan parempi tapa lisäosapaneelien kanssa.

 

Noita puolen ruudun alkuperäispaneeleita voi sitten myös vähän madaltaa ja vastaavasti venyttää maisemakuvaa korkeammaksi, niin että sen päätyyn tulevankin pätkän saa pysymään oikeissa mittasuhteissaan. Koko ruudun paneelin tietenkin pitää pysyä ruudun korkuisena.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Unohdin laittaa yhden tärkeän kuvan, mutta en viitsi enää tänään kun on muutakin hommaa.

 

Ainahan tuon maisemakuvankin voi kaventaa suhteeseen 4:3 eli samaan kuin paneelin. Silloin television näyttöön vain jää mustat palkit sivuille pystyyn, kuten jos katsoo laajakulmatv:llä 4:3 lähetystä. Laitan jatkossa kuvia tästäkin ja jos keksin jotain muutakin.

 

Onko ihmisillä samanlaisia ongelmia?

Kait muillakin on laajakulmavisuaaleja simussa kuin minulla?

 

Mutta lentämisfiilis on mahtavaa isolla näytöllä!

 

yES

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitotievaloihin sen verran, että vaikuttaisi, että sulla on MipMap-asetus liian isolla tuolla StartLight-paketilleni. En nyt tähän hätään muista tarkalleen, mutta olisko se ollut se perinteinen 4 se suositus sille...

Miten kiitotievalot saa pienemmiksi? Mipmap säätö on 4, ja kokeilin lisätä Mikon valojen readmessa olevat rivit FS9.cfg:hen jä säätää noita arvoja, joiden pitäisi vaikuttaa valoihin. Vaan eivät vaikuta.

 

yES

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miten kiitotievalot saa pienemmiksi? Mipmap säätö on 4, ja kokeilin lisätä Mikon valojen readmessa olevat rivit FS9.cfg:hen jä säätää noita arvoja, joiden pitäisi vaikuttaa valoihin. Vaan eivät vaikuta.

 

yES

 

Ei varmaan mitenkään muuten, kuin pienentämällä itse bitmapista niitä valopisteitä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei varmaan mitenkään muuten, kuin pienentämällä itse bitmapista niitä valopisteitä?

 

Meillä on muuten sama ongelma MIKin simussa. Et pystyisi tekemään tuosta uutta/toista versiota joka olisi vaikka puolet pienempi. Yritettiin tehdä uutta versiota MIKissä, mutta homma kusahti käsille.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään tuo laajakuvaongelma ratkesi yllättäen sivutuotteena kun tulin hankkineeksi uuden näytönohjaimen jotta saisin FS 2004:stä kaiken irti. Niin kävikin, pystyin nostamaan AA:n arvosta 2 arvoon 8 (maksimi) ja anisotrooppisen filtterin myös täysille eli arvoon 16. MipMapin joutui vastaavasti pudottamaan arvoon 3. Eli kaikki nämä kuvaa parantavat säädöt sain käyttöön ja framet eivät pudonneet juuri lainkaan. Tein tästä 10 x 7 eli 70 eri testiä.

 

Mutta sitten tuohon laajakuvaongelmaan. Uuden näytönohjaimeni monipuolisista säädöistä löytyy mm. työpöydän koon muuttaminen ja muutin resoluution arvoon 1440x1080 joka vastaa suhdetta 4:3. Eli HDTV:n 1920x1080 venytti FS:n kuvan yliluonnollisen leveäksi mutta uudella säädöllä kuva on oikeassa suhteessa!

 

Johan alkoi maistua lentäminen tosi kivalta. Paneelit toimivat juuri oikein kun kuvasuhdekin on oikea. Ja uusi näyttökortti teki lentämisestä entistäkin sujuvampaa sen lisäksi että kuvan syvätarkkuus parani ja sahalaidat hävisivät.

 

Uusi kortti on Gainwardin GF 7950 GT 512 Mb PCI-E. Suosittelen.

 

yES :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään