Harri Koskinen

Finavia tiedottaa mahdollisista työtaistelutoimista lentoliikenteessä

26 viestiä aiheessa

Finavian tiedote 13.4.2015:

Lentoliikenteen työtaistelut heikentävät Suomen asemaa kansainvälisen liikenteen solmukohtana

Ilmailualan Unioni IAU sekä Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ovat esittäneet, että ne toteuttavat 14.‒15.4. työtaistelutoimia lentoliikenteessä.

Varsinaisten lakkojen piirissä on vain muutamia kyseisten järjestöjen jäseniä. Järjestöt ovat lisäksi ilmoittaneet laajoista myötätuntolakoista, joiden kohteena ovat Helsinki-Vantaalla toimivat kansainväliset lentoyhtiöt.

Lakoilla vaikutuksia lentoliikenteeseen

Mikäli työtaistelut kaikessa laajuudessaan toteutuvat, niillä voi pahimmillaan olla vaikutusta jopa tuhansien lentomatkustajien matkoihin. Vaikutukset voivat näkyä muun muassa viivästyneinä matkatavaroiden toimituksina, lentojen myöhästymisinä tai jopa yksittäisten lentojen peruuntumisina. Osa lentoyhtiöistä voi ohjeistaa matkustajia matkustamaan mahdollisuuksien mukaan käsimatkatavaroilla. Työtaisteluilla ei ole vaikutuksia Finnairin, Flyben ja Blue1:n operoimiin SAS:n lentoihin.

Työtaisteluiden kohteena olevat maahuolintayhtiöt tekevät kaikkensa työtaistelun vaikutusten minimoimiseksi yhdessä lentoyhtiöiden ja lentoasemaoperaattori Finavian kanssa, jotta suurin osa lennoista voitaisiin operoida mahdollisimman normaalisti.

IAU ja SLSY kohdistavat muutamaa Airpro Oy:ssä työskentelevää jäsentään tukevat myötätuntotoimensa siten, että ne vaikuttavat pelkästään kansainvälisten lentoyhtiöiden lentoihin. Suomen tavoite olla johtava lentoliikenteen solmukohta Euroopan ja Aasian välillä voi vaarantua, jos kansainvälisen liikenteen palveluvarmuus työtaisteluiden takia heikkenee.

Toimivalla lentoliikenteellä on Suomen kansantalouden kannalta erittäin painava merkitys – lentoliikenteen osuus Suomen bruttokansantuotteesta on noin 3,2 prosenttia ja se työllistää Suomessa noin 100 000 henkilöä.

Finavia tiedottaa lentoliikenteen muutoksista mahdollisen lakon aikana

Mikäli IAU ja SLSY eivät peru lakkoaikomuksiaan ja lakot lentoliikenteessä toteutuisivat 14.‒15.4., matkustajia pyydetään seuraamaan lentoyhtiöiden ja matkanjärjestäjien tiedotusta ja ohjeita.

Ajantasaiset lentotiedot voi tarkistaa myös Finavian verkkosivuilta. Finavia tehostaa tiedonjakoa lisäksi terminaaleissa ja sosiaalisessa mediassa.

Finavia pitää valitettavana, että työtaisteluilla aiheutetaan epätietoisuutta ja haittaa lentomatkustajille.

Finavia

Viestintä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaahas IAU ja SLSY taas vauhdissa. He syyttävät Finaviaa yrityksestä saada kilpailijat pois alalta. Työnantajapuoli taas syyttää työntekijäosapuolia yrityksestä murtaa Airpron voimassa oleva työehtosopimus.

On se hienoa, kuinka muutama henkilö voi sabotoida tässä tapauksessa lentoliikennettä. Ja taas matkustajat kärsivät. Menkää nyt hornan kuuseen IAU ja SLSY rauhoittumaan. Kai sitä nyt saa olla muitakin työehtosopimuksia normaalissa demokraattisessa yhteiskunnassa...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kovasti lupaillaan, ettei vaikuttaisi Finnairin ja SASin lentoihin. Ei ehkä tässä vaiheessa, mutta jotenkin suomalaisen avainalojen lakkoilukulttuurin tuntien eiköhän tuosta kohta tukilakot leviä laajemmallekin. Milloinkas handling-väki on viimeksi lakkoillut, ei näistä enää pysy oikein kärryillä? :thmbdn:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaahas IAU ja SLSY taas vauhdissa. He syyttävät Finaviaa yrityksestä saada kilpailijat pois alalta. Työnantajapuoli taas syyttää työntekijäosapuolia yrityksestä murtaa Airpron voimassa oleva työehtosopimus.

On se hienoa, kuinka muutama henkilö voi sabotoida tässä tapauksessa lentoliikennettä. Ja taas matkustajat kärsivät. Menkää nyt hornan kuuseen IAU ja SLSY rauhoittumaan. Kai sitä nyt saa olla muitakin työehtosopimuksia normaalissa demokraattisessa yhteiskunnassa...

Ehkä kannattaa perehtyä asioihin ja taustoihin ennen kuin kirjoittaa mitään.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin no, arvasin kirjoittaessani että kohta älähdetään. Mutta asiat on otettu suoraan tästä :http://yle.fi/uutiset/palta_syyttaa_ilmailualan_liittoja_valtataistelusta__iau_finavia_kuristaa_muut_pois_alalta/7925233 YLE:n uutisesta.

Toinen kappale on omaa mielipidettäni, joka lienee sallittua näin keskustelupalstalla....Vai eivätkö lentomatkustajat ole niitä kärsiviä tässä tapauksessa?

Riita työehtosopimuksesta

Irtisanomisten taustalla on lentoyhtiö Norwegianin päätös siirtää matkustaja- ja maahuolintapalvelunsa valtionyhtiö Finavian omistamalle Airprolle syyskuun alusta lähtien.

Airpro rekrytoi parhaillaan uusia ihmisiä samoihin tehtäviin, joista Aviatorin väki irtisanotaan.

- Airpro on tiedottanut työllistävänsä uusia ihmisiä, mutta he eivät palkkaa ketään meiltä irtisanottavista. Ikävää, ettei Airpro ole kiinnostunut työllistämään alan ammattilaisia, Karosvuo ihmettelee.

Karosvuon mielestä Finavia tavoittelee toimillaan määräävää markkina-asemaa maapalveluissa. Hän uskoo, etteivät Aviatorilta irtisanottavat kelpaa Airprolle, koska he kuuluvat Ilmailualan Unionin IAU:n työehtosopimuksen piiriin. Vaikka sopimuksen pitäisi olla yleissitova, valtion Airprolla on oma halvempi, työehtosopimuksensa.

Airpron toimitusjohtaja Janne Hattula näkee tilanteen täysin eri tavalla. Hänen mukaansa Airpron oma, yrityskohtainen sopimus ajaa yleissitovan sopimuksen ohi.

- Meillä on ollut vuodesta 1996 asti oma työehtosopimus, joka on sovittu JHL:n ja Pardian kanssa, Hattula sanoo.

Aviatorilta irtisanottavat eivät Hattulan mukaan ole erityisasemassa uusiin työpaikkoihin, koska Airpro etsii moniosaajia.

- Meidän työntekijämme koulutetaan laajempiin työnkuviin kuin mitä kilpailijoilla on ollut tapana.

Hattulan mukaan Airpro on saanut noin 2 500 työhakemusta kesätyöpaikkoihinsa, ja Norwegianin kanssa tehdyn sopimuksen ansiosta osalle valittavista voidaan tarjota jatkoa myös kesän jälkeen.

http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2015041419515223_tb.shtml

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täytyy sanoa tosta airpron työehtosopimuksesta semmonen nippeli tieto että siinä ei ole työntekijä puolelta ollut ketään neuvottelemassa, eipä ole sekään "hyvää" työllistämistä minun mielestä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

IAU on ilmoittanut jäsenilleen siirtävänsä ensi viikon (28.-29.4.) työtaistelutoimenpiteitä eteenpäin. Nyt uusi ajankohta on 7.-8.5. ja ne kattaisivat myös Finnairin matkustajapalveluita.

Finavia-kiistaan aiempaa vahvemmat tukitoimet. Finavia-kiistaa soviteltiin eilen ilman varsinaista edistystä itse asiassa. Ainoaksi yhteisesti todetuksi asiaksi jäi Airpron ensi viikon työtaistelujen siirtyminen ja uudet ilmoitukset myötätuntotyötaisteluista. Ne koskevat nyt kokonaisuudessaan Swissportia, RTG:tä, Aviatoria sekä myös Finnairin matkustajapalveluja.

Työtaistelujen toteutuessa 7.-8.5. pysähtyvät Airpron maapalvelujen lisäksi Swissportin maapalvelut molempina päivinä kello 6-12, Aviatorin ja RTG Ground Handlingin maapalvelut sekä Finnairin matkustajapalvelut molempina päivinä kello 12-18.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siis miten on mahdollista että Finnairin, jonka työehtosopimukset ovat kunnossa kaikkien ryhmien kanssa, liikenteen tulee laittamaan joku höpöhöpösakki taas sekaisin?

Miten norjalaisen kassinheittelyt ja se että kuka tai millä paperilla niitä heittelee, liittyy mitenkään Finnairiin?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Siis miten on mahdollista että Finnairin, jonka työehtosopimukset ovat kunnossa kaikkien ryhmien kanssa, liikenteen tulee laittamaan joku höpöhöpösakki taas sekaisin?

Siten on mahdollista, että lakia työriitojen sovittelusta ei viime aikoina ole olennaisilta osin muutettu, ja tukilakko on laillinen työtaistelutoimenpide, kunhan siitä on ilmoitettu pari viikkoa ennen sen alkua. Iloinenhan tässä pitäisi olla siitä, että kerrankin ollaan menossa ilmeisesti ihan lain mukaisessa järjestyksessä lakkoon, keskimäärinhän ammattiosastojen jermut on niin dorkia, että menevät laittomiin lakkoihin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
tukilakko on laillinen työtaistelutoimenpide,

Kyllä näihin ay-mafian tukemisiin joku tolkku pitäisi saada. Koko Suomi oli menossa polvilleen Finnairin sämpylälinjan vuoksi ja nyt Norskin kassin heittelyt kaatuu Finnairillekin ongelmaksi.

7.–8.5. mahdollisesti tapahtuva IAU:n tukilakko pysäyttäisi käytännössä matkatavarapalvelut ja koneiden lähtemiseen liittyvät palvelut useiksi tunneiksi ruuhkaisimpaan aikaan, kerrotaan Finnairilta. Asiakkaille tarjotaan jo nyt mahdollisuutta muuttaa matkustusajankohtaa.
¨

http://yle.fi/uutiset/finnair_valmistautuu_iaun_tukilakkoon__asiakkaille_tarjotaan_lentojen_siirtamista/7964664

Noh, näillä idioottimaislla tempauksilla kaivetaan aina vaan syvempää monttua Suomessa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Palvelualojen työantajat PALTA pitää Ilmailualan Unioni IAU:n ensi viikolla 7-8.5. uhkaavaa tukilakkoa laittomana. PALTA on tehnyt lakosta kanteen työtuomioistuimeen. Ratkaisua odotetaan ensi viikolla.

PALTA pitää Ilmailualan Unionin lakkoa laittomana

Ihmeellistä venkoilua IAU:lta:

Työntekijäliitto IAU ehdotti, että torstaille ja perjantaille kaavailtuja työtaisteluja lykättäisiin viikolla eteenpäin ja Finnair rajattaisiin niiden ulkopuolelle. Ehtona oli, että työnantajajärjestö Palta vetää kanteensa työtuomioistuimesta.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194977686400/artikkeli/tyontekijat+ehdottivat+lehmankauppoja+lentokenttalakon+lykkaamiseksi.html

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/194464-hakaniemelainen-kupla

Ay-liikkeelle on käynyt niin kuin entiselle pojalle järjestysmiehenä: ääretön valta sokeuttaa ja häntä rupeaa heiluttamaan koiraa. Ay-liike käyttää ulkoparlamentaarista valtaa häikäilemättömästi, laittomat lakot ovat arkipäivää; milloin eivät lennä lentokoneet ja milloin taas eivät kulje laivat. Tai kyllähän sen tietää milloin se on: se on silloin kun lakolla saadaan aikaan mahdollisimman paljon vahinkoa (lue painostusta) ihmisille ja yhteiskunnalle.

-T

Kirjoittajana Kokoomuslainen yrittäjä... Kertoi minulle jo kaiken tekstiä lukematta.  ::) Niin pitkään kun omasta palkasta ei ole kyse, niin vaikka mitä roskaa voi julkisuuteen kirjoitella. Herra voinee itse luopua yrittäjäpalkastaan ja tehdä vuorotöitä 1700 € kuukauspalkalla. Kokoomuksen puolueen edustajien lähtökohtahan on aina ollut moninkertaistaa rikkaiden voitot ja teettää työt ilmaiseksi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

. Herra voinee itse luopua yrittäjäpalkastaan ja tehdä vuorotöitä 1700 € kuukauspalkalla.

Mistäs tiedät vaikka herra tekisi tonnilla kuussa kolmea vuoroa putkeen? Tai vaikka ilman palkkaa. Palkkahan on vain työntekijän oikeus.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kirjoittajana Kokoomuslainen yrittäjä... Kertoi minulle jo kaiken tekstiä lukematta.  ::) Niin pitkään kun omasta palkasta ei ole kyse, niin vaikka mitä roskaa voi julkisuuteen kirjoitella. Herra voinee itse luopua yrittäjäpalkastaan ja tehdä vuorotöitä 1700 € kuukauspalkalla. Kokoomuksen puolueen edustajien lähtökohtahan on aina ollut moninkertaistaa rikkaiden voitot ja teettää työt ilmaiseksi.

Ehkä olisi sitten kannattanut lukea se juttu, eikä vain kirjoittaa jotain vasemmistolaista asenteellista roskaa. Samoin roskaksi leimaaminen lukematta kertoo vain kommentoijasta. Kyllä noista "kokoomuksen puolueen edustajista" aika moni on nimenomaan luonut niitä työpaikkoja, joihin kunnon kommunistilla on hyvä mennä, vaikka sitten kolmessa vuorossa. Kun tarpeeksi kauan pidetään kiinni saavutetuista eduista, niin kohta ei tarvitse mennä kun ei ole työpaikkaa mihin mennä.

Kannattaisi varmaan tutustua yrittäjän elämään ja työnkuvaan, jos yrittäjän palkkaa kadehdit. Sinullakin on sellaiseen mahdollisuus. Moni yrittäjä tekee töitä vuorokauden ympäri ilman lomia, ei käy kateeksi yhtään. Jos jotain sillä ansaitsee, niin nostan hattua.

Ja kenenkään ei tarvitse töitä tehdä ilmaiseksi, jos palkka on liian alhainen, niin ei riitä tekijöitä ja palkka nousee riittävälle tasolle. Kysynnän ja tarjonnan laki.

Luin kyllä jutun ja niinkuin sanoin, niin tiesin jo ennen lukemista, mitä tuleman pitää. En tiedä mistä saavutetuista eduista puhut, mutta suosittelen perehtymään asiaan syvällisemmin ja faktoilla ennen kuin tullaan muutaman Hesarin kirjoituksen perusteella lyttäämään koko työntekijäpuoli.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lehdistötiedote 15.5.2015

Lentoliikenteen työtaistelut voivat haitata kymmenien tuhansien matkoja ensi viikolla

Ilmailualan Unioni IAU sekä Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ovat esittäneet, että ne toteuttavat jälleen työtaistelutoimia lentoliikenteessä 19.–20. toukokuuta.

Varsinaisten lakkojen piirissä on vain muutamia kyseisten järjestöjen jäseniä. Järjestöt ovat lisäksi ilmoittaneet laajoista myötätuntolakoista, joiden kohteena ovat Helsinki-Vantaalla toimivat lentoyhtiöt.

Työtaisteluilla IAU ja SLSY pyrkivät syrjäyttämään toisten liittojen solmiman työehtosopimuksen, joka on lainvoimainen ja voimassa vuoteen 2017 saakka.

Lakoilla merkittäviä vaikutuksia lentoliikenteeseen

Työtaistelun odotetut vaikutukset voivat näkyä lentomatkustajille muun muassa viivästyneinä matkatavaroiden toimituksina, lentojen myöhästymisinä tai lentojen peruuntumisina. Finavia arvioi, että työtaistelulla voi olla vaikutuksia jopa kymmenien tuhansien matkustajien matkoihin. Lentoyhtiöt tarkentavat parhaillaan suunnitelmiaan työtaistelun mahdollisista vaikutuksista.

Työtaisteluiden kohteena olevat maahuolintayhtiöt tekevät kaikkensa työtaistelun vaikutusten minimoimiseksi yhdessä lentoyhtiöiden ja lentoasemaoperaattori Finavian kanssa, jotta lentoja voitaisiin operoida mahdollisimman normaalisti.

Mikäli IAU ja SLSY eivät peru työtaisteluaikomuksiaan ja lakot lentoliikenteessä toteutuisivat 19.‒20. toukokuuta, matkustajia pyydetään seuraamaan lentoyhtiöiden ja matkanjärjestäjien tiedotusta ja ohjeita.

Finavia tiedottaa lentoliikenteen muutoksista mahdollisen lakon aikana

Ajantasaiset lentotiedot voi tarkistaa myös Finavian verkkosivuilta. Finavia tehostaa tiedonjakoa lisäksi terminaaleissa ja sosiaalisessa mediassa.

Finavia pitää valitettavana, että työtaisteluilla aiheutetaan epätietoisuutta ja haittaa lentomatkustajille.

Työtaistelut vahingoittavat lentoliikenteen kilpailukykyä Suomessa

Suomen tavoite olla johtava lentoliikenteen solmukohta Euroopan ja Aasian välillä voi vaarantua, jos kansainvälisen liikenteen palveluvarmuus työtaisteluiden takia heikkenee. Tällä olisi laajoja heijastusvaikutuksia Suomessa käytössä oleviin lentoyhteyksiin sekä alan tarjoamiin työpaikkoihin.

Toimivalla lentoliikenteellä on Suomen kansantalouden kannalta erittäin painava merkitys – lentoliikenteen osuus Suomen bruttokansantuotteesta on noin 3,2 prosenttia ja se työllistää Suomessa noin 100 000 henkilöä.

Taustatietoa: http://bit.ly/1E8yQHu

Finavia

Viestintä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Maanantaina olisi lento Bangkokiin, toivottavasti pääsen matkaan... Harmi, kun tieto maanantaina lennettävistä lennoista tulee vasta sunnuntaina.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään