Petri Lehtovirta

Norwegianilla lakonuhka

97 viestiä aiheessa

Norjalaisen halpalentoyhtiön Norwegianin lentäjät uhkaavat mennä lakkoon

 

Lakkovaroitus annettiin tänään työehtoneuvottelujen kariuduttua.

 

Työnseisaus voisi lamauttaa yhtiön koko lentoliikenteen, sillä lakkoon ovat menossa kaikki yhtiön 620 lentäjää.

 

Lakon on määrä alkaa kahden viikon kuluttua, jos sopuun ei sitä ennen päästä.

 

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013101417604576_ul.shtml

 

Expressen

 

-----------------

Kiistan aiheena ei tällä kertaa ole niinkään palkkaus, vaan yhtiössä kaavaillut uudelleenjärjestelyt. Lentäjät arvioivat, että Norwegian hajautetaan eri maissa toimiviksi yksiköiksi, joissa työolot järjestetään eri tavoin.

 

Lentäjien luottamusta yhtiön johtoon on heikentänyt taannoinen eläkemuutos, joka oli ristiriidassa työehtosopimuksen kanssa. Lentäjät pelkäävät myös, että esimerkiksi espanjalaisia lentäjiä ja matkustamohenkilökuntaa aletaan palkata Norjan kotimaanlennoille.

 

//Lansi-Savo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Dagens Nyheterin mukaan lakkoon olisivat menossa Norwegianin norjalaiset ja ruotsalaiset lentäjät, joten oletettavasti lakon ulkopuolelle jäisivät muissa Norwegianin baseissa työskentelevät lentäjät. Helsinki, Gatwick, mitä muita niitä nyt on? Espanja?

 

Pilotfacket varslar därför om att ta ut 620 svenska och norska piloter i strejk om två veckor.

 

– Ärendet går nu till centrala förhandlingar och vi hoppas att vi kommer till en lösning inom två veckor, säger Norwegians informationschef Charlotte Holmberg Jacobsson till DN.

 

Om parterna inte kommer överens och strejken inleds drabbar den flygtrafiken i både Sverige och Norge.

 

http://www.dn.se/ekonomi/norwegian-piloter-varslar-om-strejk-1/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Norwegianin lentäjien lakonuhka ei koske Suomesta lähteviä lentoja, yhtiö kertoo. Suomesta lennettävien vuorojen henkilöstö on palkattu alan vuokratyöyhtiöistä, jotka noudattavat paikallisia työehtosopimuksia.

 

aamulehti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://yle.fi/uutiset/neuvottelut_norwegianin_lakon_estamiseksi_venyivat_yliajalle/6915235

 

Neuvottelut norjalaisen halpalentoyhtiö Norwegianin lakon estämiseksi ovat venyneet reilusti yliajalle. Takarajaksi ilmoitettiin alun perin keskiyö eli kello yksi Suomen aikaa, mutta neuvonpito jatkuu edelleen.

 

Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan osapuolet eivät ole tuntikausien jatkoajasta huolimatta päässeet vielä sopuun.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Koska sopimusneuvottelut ovat katkenneet, Norwegian on varoittanut mahdollisesti lomauttavansa yhteensä 1300 matkustamohenkilökunnan jäsentä aamusta 30.4. alkaen. Kiista sopimuksesta menee nyt sovitteluun ja lakko saattaa uhata, ellei sopimukseen päästä 29.4. klo 24 mennessä. Lomautusuhka koskee kahden tytäryhtiön ja Norwegian Air Shuttle ASA:n työntekijöitä.

 

Det er fare for kabinstreik i Norwegian fra og med arbeidstidens begynnelse onsdag den 30. april. Årsaken er brudd i tarifforhandlingene.  Oppgjøret går nå til mekling.

 

Fagforbundet Parat har gått til  plassoppsigelse for sine rundt 1300 medlemmer i datterselskapene Cabin Service Norway AS og Cabin Services DK Aps, samt i  Norwegian Air Shuttle ASA.

 

http://www.boarding.no/art.asp?id=57395

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uusi lankonuhka Norwegianilla koskee tällä hetkellä n.1300 matkustamohenkilökunnan jäsentä Norwegian AS, Norwegian Air Shuttle sekä Tanskan tytäryhtiössä.

Lakon on määrä alkaa 30.4.

 

Norwegianin vastaus lakonuhkaan on lomautus ja ehkä irtisanomiset.

 

www.boarding.no/art.asp?id=57395

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uusi lankonuhka Norwegianilla koskee tällä hetkellä n.1300 matkustamohenkilökunnan jäsentä Norwegian AS, Norwegian Air Shuttle sekä Tanskan tytäryhtiössä.

Lakon on määrä alkaa 30.4.

 

Norwegianin vastaus lakonuhkaan on lomautus ja ehkä irtisanomiset.

 

www.boarding.no/art.asp?id=57395

 

Norwegianin matkustamohenkilökunnan mahdollisesta lakosta tiedetään jo nyt, että se ei ala ainakaan 30.4., vaikka riidan sovittelua ei ole vielä edes aloitettu. Syynä on se, että ammattiliitto Parat haluaa mahdollisen lakon tullessa lakkoon samanaikaisesti sekä norjalaiset että tanskalaiset jäsenensä, eikä tanskalaisten osalta lain edellyttämää lakkovaroitusaikaa ole vielä noudatettu. Norwegian haluaa sovittelun erikseen Norjassa ja Tanskassa.

 

http://www.boarding.no/art.asp?id=57484

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Norwegianin ja matkustamohenkilökunnan välit ovat tulehtuneet sen jälkeen, kun kävi ilmi, että yhtiö lähetti kaikille tekstiviestin, jossa heiltä uhataan poistaa kaikki muut baset Norjassa paitsi Oslo, ja ulkoistaa tanskalaiset Profficeen, sekä peruuttaa henkilökunta-ID-liput 3 vuodeksi, mikäli lakko alkaa. Toistaiseksi mitään lakkoa ei ole näkyvissä eikä sen muutenkaan pitäisi vaikuttaa Suomesta lähteviin lentoihin.

 

http://www.svt.se/nyheter/varlden/norwegianstrejk-kan-sla-mot-sverige

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Norwegianin ja matkustamohenkilökunnan välit ovat tulehtuneet sen jälkeen, kun kävi ilmi, että yhtiö lähetti kaikille tekstiviestin, jossa heiltä uhataan poistaa kaikki muut baset Norjassa paitsi Oslo, ja ulkoistaa tanskalaiset Profficeen, sekä peruuttaa henkilökunta-ID-liput 3 vuodeksi, mikäli lakko alkaa. Toistaiseksi mitään lakkoa ei ole näkyvissä eikä sen muutenkaan pitäisi vaikuttaa Suomesta lähteviin lentoihin.

 

http://www.svt.se/nyheter/varlden/norwegianstrejk-kan-sla-mot-sverige

 

Aika jännä juttu, että riitaa pukkaa...

 

Ehkäpä nämä keinot ovat kuitenkin YK:n alaisen työjärjestön ILO:n periaatteiden mukaisia, joita Norwegian ilmoittaa kunnioittavansa? On muuten todella poikkeuksellisen juhlallista, kun kaikille varmaan työhaastettalussa kerrotaan, että työntekijöitä ja heidän oikeuksiaan kunnioitetaan näinkin mahtipontisella tavalla.

 

http://www.norwegian.com/en/about-norwegian/corporate-responsibility/working-conditions/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Toistaiseksi mitään lakkoa ei ole näkyvissä

 

http://www.svt.se/nyheter/varlden/norwegianstrejk-kan-sla-mot-sverige

 

Täytyypä korjata aikaisempaa lausuntoa. Itse asiassa lakko on näköjään jo "tavallaan" alkanut, mutta vain yksi (1) työntekijä on lakossa, jotta ammattiliitto voisi sanoa, että lakko olisi ylipäänsä olemassa  ::) Omituista touhua.

 

En enda kabinanställd är uttagen i strejk som en strategisk åtgärd.

 

– Ja, det kan verka lite märkligt men vi såg avbrottet i förhandlingarna som ett försök av arbetsgivaren att själv bestämma när strejken ska bryta ut. Därför gjorde vi den åtgärden, säger Hans-Erik Skjæggerud, ordförande i Parat till Flygtorget.

 

http://www.flygtorget.se/Aktuellt/Artikel/?Id=10432

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helsinki-basella olevat lentäjät ovat aloittaneet ylityökiellon.

 

http://yle.fi/uutiset/norwegianin_suomalaiset_lentajat_taistelevat_palkoistaan__ylityokielto/7245994

 

Norwegianin lentäjät ovat käynnistäneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon tänään perjantaina. Työtaistelu kestää vähintään kaksi viikkoa.  Lentäjien mukaan yhtiö yrittää alentaa heidän palkkojaan. Norwegian kieltää syytöksen.

 

– Ehdotuksen mukaan palkat alenisivat 25-30 prosenttia ja vapaapäivien määrä vähentyisi, lentäjien yhdistyksen NASPAn puheenjohtaja ja luottamusvaltuutettu Jonas Kefi kuvailee.

 

Taustalla on Norwegianianin päätös muuttaa yhtiörakennettaan. Yhtiö ilmoitti, että Suomesta määräaikaisilla vuokratyösopimuksilla lentäville piloteille tarjotaan vakituinen työsuhde Suomeen perustettavassa resurssiyhtiössä, Norwegian Air Resources Finlandissa. Suomeen asemoiduille lentäjille oli määrä tarjota vakituinen työsuhde vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä.

 

Helsinkiin sijoitettujen pilottien työsuhteita ei lentäjien mukaan kuitenkaan ole siirretty Norwegian Air Resources Finlandille, vaan yhtiö on toukokuun alussa laittanut hakuun 50 vakituista työpaikkaa Helsingissä. Lentäjien mukaan tarjous sisältää merkittäviä työsuhteen ehtojen heikennyksiä.

 

Norwegianista korostetaan, että yhtiö on halunnut pitää lupauksensa vakituisten työpaikkojen tarjoamisesta.

 

– Tarjoamme lentäjille vakituisia työsuhteita ja kilpailukykyisiä palkkoja. Palkkataso on sopeutettu suomalaisiin työolosuhteisiin. Se ei ole sama kuin vuokratyövoimayrityksen tarjoama palkkataso. Toisaalta vakivirka merkitsee lentäjille parempaa työturvallisuutta, esimerkiksi irtisanomisajoissa, Norwegianin tiedotuspäällikkö Charlotte Holmbergh korostaa.

 

– On täysin vapaaehtoista, ottavatko lentäjät tarjouksemme vastaan vai jatkavatko he työskentelyä vuokratyövoimayrityksen kautta. Ei tietenkään ole mukavaa, jos palkka laskee. Pitää kuitenkin muistaa, että lentäjille on erittäin hyvät palkat, Holmbergh huomauttaa.

 

Lentäjät väittävät, että yhtiö ei ole edes halunnut keskustella vakituisten virkojen palkoista ja työehdoista heidän kanssaan.

 

– Emme ole saaneet minkäänlaista selitystä tähän mennessä. Jos he [yhtiö] eivät ala keskustella kanssamme, jätämme lakkovaroituksen, Jonas Kefi kertoo.

 

 

"Ei tietenkään mukavaa jos palkka laskee [30%] koska se on muutenkin jo hyvä". Ei hyvää päivää Charlotte...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helsinki-basella olevat lentäjät ovat aloittaneet ylityökiellon.

 

http://yle.fi/uutiset/norwegianin_suomalaiset_lentajat_taistelevat_palkoistaan__ylityokielto/7245994

 

 

"Ei tietenkään mukavaa jos palkka laskee [30%] koska se on muutenkin jo hyvä". Ei hyvää päivää Charlotte...

 

Norwegian näyttää olevan tarjoamassa Helsingin tukikohdan lentäjille vakituista työpaikkaa tytäryhtiönsä Norwegian Air Resources Finlandin (NAR Finland) kautta kolmen eri henkilöstöyhtiön sijasta, mutta palkat laskisivat (ainakin yhtiön omien laskelmien mukaan) kuitenkin "noin 10 %". Vähemmän kuitenkin kuin 30 %?

 

Norwegian har sedan 2011 en bas i Helsingfors där fem flygplan används för produktion av i första hand flygningar till södra Europa. Basen har idag ett 50-tal piloter, de flesta svenskar, som hittills varit anställda i de tre finska bemanningsföretagen Arpi Aviation, Parc och Confair Consultancy.

 

- Men nu när vi efter tre år är väletablerade på basen i Finlandvill vi knyta dem närmare oss och erbjuder dem anställning i vårt eget dotterbolag i Finland, Norwegian Air Recources, NAR Finland, säger Charlotte Holmbergh Jacobsson på Norwegian.

       

Anställningen i NAR Finland innebär att lokala anställningsvillkor och lönenivåer gäller. Det har skapat en viss oro bland piloterna eftersom den fasta anställningen medför en lönesänkning på cirka 10 procent.

 

- Men det kompenseras av den trygghet som en anställning hos Norwegian innebär med bland annat reglerade uppsägningstider. För oss är det ett sätt att långsiktigt bygga upp besättningsbasen i Helsingfors.

 

http://www.flygtorget.se/Aktuellt/Artikel/?Id=10467

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://yle.fi/uutiset/norwegianin_lentajilla_lakko_norjassa__ei_vaikuta_suoraan_suomeen/7836242

 

Halpalentoyhtiö Norwegianin norjalaiset lentäjät ryhtyvät lakkoon lauantaiaamusta tiistai-iltaan.

 

Viikonlopun lennot lennetään yhtiön mukaan "lähes tavallisesti". Lakolla ei ole suoria vaikutuksia Suomeen, Britanniaan ja Espanjaan, Norwegian tiedotti lauantain vastaisena yönä. Myös kaukolennot tehdään normaalisti, yhtiö vakuuttaa.

 

Lakkoon jäävät lentäjät ollaan korvaamassa Norwegianin muissa maissa toimivien tytäryhtiöiden lentäjillä. Lentäjiä tulee muun muassa Suomesta ja Espanjasta, kertoi yhtiön tiedotuspäällikkö Lasse Sandaker-Nielsen Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

 

Lentäjäliitto ja työnantajaliitto ovat neuvotelleet tuloksetta kolmen kuukauden ajan uudesta työehtosopimuksesta. Lentäjät haluavat työehtosopimuksen emoyhtiö Norwegian Air Shuttlen kanssa. Tällä hetkellä sopimus on Norwegian Air Norwayn kanssa, jota lentäjät kutsuvat "paperiyhtiöksi".

 

Työnantajaliitto puolestaan haluaa jäädyttää lentäjien palkat, ja karsia työn sivukuluja muun muassa alentamalla eläkkeitä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Koska sairauspoissaolojen määrä "yllättäen" tuplaantui sunnuntaina Norwegianin Skandinavian lentäjien keskuudessa, yhtiö otti heti kovemmat keinot käyttöön ja lähetti sähköpostin, jonka mukaan eilisestä lähtien vaaditaan lääkärintodistus, tai "sairaus" katsotaan luvattomaksi poissaoloksi ja päivän palkka vähennetään ja "asialla saattaa olla vakavia vaikutuksia työsuhteen jatkumiseen". Uutisen mukaan työnantajalla on oikeus vaatia, että näin tehdään, jos epäillään sairauden olevan epäaitoa.

 

I e-posten slår selskapet fast at alle som fra i går, søndag 1. mars blir syke, må levere sykemelding allerede fra første fraværsdag.

 

Dersom man ikke levere et slik dokument, vil det regnes som ulovlig fravær og den ansatte vil trekkes i lønn, heter det i e-posten som fortsetter:

 

«I tilegg kan dette medføre alvorlige konsekvenser for det videre ansettelsesforholdet».

 

- Følger bestemmelsene

Norwegians informasjonssjef Lasse Sandaker-Nielsen har følgende å si om eposten som har gått ut til de ansatte.

 

- Norwegian følger folketrygdens bestemmelser, som sier at arbeidsgiver har rett til kreve sykemelding dersom det er rimelig grunn til å anta at fravær ikke skyldes sykdom, sier Lasse Sandaker-Nielsen til Dagbladet.

 

Som Dagbladet omtalte i går, opplevde det streikerammede selskapet et uvanlig høyt sykefravær blant sine piloter søndag.

 

- Vi har hatt flere tilfeller av akutt sykdom i pilotkorpset. Sykefraværet er dobbelt så høyt som på en vanlig søndag, sa informasjonssjef Lasse Sandaker-Nielsen i Norwegian til Dagens Næringsliv søndag.

 

http://www.dagbladet.no/2015/03/02/nyheter/samfunn/norwegian/streik/38002658/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä tää konkurssi käytännössä tarkottais? Kaikki liikenne Helsingistä seis?

 

Vähän vaikea sanoa. Jos Norwegianin lentäjiä Norjassa työllistävä tytäryhtiö NAN eli Norwegian Air Norway päätettäisiin ajaa konkurssiin, kaikki liittoon kuuluvat lentäjät eivät varmaankaan välittömästi suostuisi tulemaan töihin miehistövälitysfirman kautta, etenkin kun ammattiliitto kehottaa olemaan suostumatta allekirjoittamaan yksilökohtaisia sopimuksia. Tällöin Norwegian haalisi varmaankin lentäjiä muualta (mm. Suomesta) paikkaamaan lentäjäpulaansa sellaisille reiteille Skandinaviassa, jotka ovat täysiä ja tuottaisivat käteistä kassaan enemmän kuin Suomesta lähtevät reitit (arvaus). Joka tapauksessa konkurssiuhan alla on nimenomaan Norwegianin norjalainen tytäryhtiö eivätkä muut osat. - Pitkällä tähtäyksellä suuri lakko saattaa asiantuntijan mukaan johtaa siihenkin, että Norwegian lähtee Norjasta ulos kokonaan, mitä ei varmaankaan ammattiliittokaan halua.

 

På lang sikt kan streiken drive Norwegian ut av landet. Men det tror jeg ingen vil, heller ikke fagforeningene. Så jeg regner jo med at man kommer fram til en eller annen form for kompromissløsning, slik man gjorde med de kabinansatte, det sa førsteamanuensis Espen Andersen ved Institutt for strategi og logistikk på BI til Dagbladet søndag.

 

Til TV 2 sa han tidligere i dag at han mener det er «en reell mulighet for at den norske delen av Norwegian kan gå under».

 

http://www.dagbladet.no/2015/03/01/nyheter/innenriks/norwegian/38001523/

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä tää konkurssi käytännössä tarkottais? Kaikki liikenne Helsingistä seis?

 

Ei. Kyseessä siis "Norjan Norwegian", eli Norwegian Air Norway (NAN). Toki lakko voisi teoriassa laajentua Suomeenkin, mutta käytännössä tuollaisella ratkaisulla voidaan siis pakottaa lentäjät hyväksymään firman sanelemat ehdot.

 

Tässä vaiheessa kuitenkin vielä spekulointia, kun mitään varmaa ei ole tiedossa.

 

EDIT: Ilkka vastasikin jo.

 

-T

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään