Markus Valo

Lentokone ajautui nurmikolle Malmilla

19 viestiä aiheessa

Laskeutumassa ollut pienkone ajautui pois kiitoradalta sunnuntai-iltapäivällä Helsingissä. Malmin lentokentällä sattuneesta vaaratilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

Helsingin pelastuslaitoksen paloesimies Miika Mustonen kertoo, että pienkone oli laskeutuessaan osunut aluksi asfaltille, mutta voimakkaan sivutuulen vuoksi se ajautui nurmikolle.

Kone pystyi palaamaan takaisin kiitoradalle. Tilanteesta ei aiheutunut vaurioita koneelle tai sen kyydissä olleille henkilöille.

Lennonjohto hälytti tapahtuman havaittuaan paikalle lukuisia pelastulaitoksen yksiköitä. Mustosen mukaan tapaus ei aiheuttanut merkittäviä toimenpiteitä.

- Seurasimme, kun kone pysähtyi ja jututimme henkilöitä. He olivat tilanteesta säikähtäneitä, ei muuta.

HS Oma kaupunki

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, mikä kone, rekkari, säätila, kiitotie, montako henkilöä, p...le, tälläsella uutisella mitään virkaa jos kaikki olennainen tieto puuttuu. Tällaisiahan voi sattua lähes joka viikko, mut ei niistä välttämättä uutisoida mitenkään.  ;)

Siinä on ainakin kuva http://www.tilannehuone.fi/tehtava.php?hash=34c1756c34dfbe78bc21f7479a03a1fa, josta voit arvailla, paloauto peittää sopivasti rekkarinkin ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
säätila

EFHF 131250Z 20011KT 170V230 9999 FEW041 11/00 Q1021=

EFHF 131220Z 18012KT 9999 FEW048 10/M01 Q1021=

EFHF 131150Z 18012KT 9999 FEW048 10/M02 Q1021=

EFHF 131120Z 19012KT 170V230 9999 FEW048 10/M02 Q1021=

EFHF 131050Z 30004KT 250V350 CAVOK 11/M06 Q1021=

EFHF 131020Z 31005KT 230V050 CAVOK 11/M06 Q1021=

EFHF 130950Z 36005KT 300V100 CAVOK 10/M07 Q1021=

EFHF 130920Z 32004KT 250V040 CAVOK 10/M06 Q1021=

EFHF 130850Z 32004KT 240V040 CAVOK 10/M06 Q1021=

EFHF 130820Z VRB04KT CAVOK 09/M06 Q1021=

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siinä on ainakin kuva http://www.tilannehuone.fi/tehtava.php?hash=34c1756c34dfbe78bc21f7479a03a1fa, josta voit arvailla, paloauto peittää sopivasti rekkarinkin ;D

Pienkone pyörähti Malmin lentokentällä renkaillaan nurmelle

Eh?  ???

Että oikein pyörähti? Mitenkäs kun olen ollut ymmärtävinäni että jotkut ihan päntiönään laskeutuvat ( hui ) kokonaankin nurmikolle. Minkähänlaista pyörähtelyä se sitten mahtaa olla....

Onko nyt hieman uutiset vähissä ollu?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eh?  ???

Että oikein pyörähti? Mitenkäs kun olen ollut ymmärtävinäni että jotkut ihan päntiönään laskeutuvat ( hui ) kokonaankin nurmikolle. Minkähänlaista pyörähtelyä se sitten mahtaa olla....

Onko nyt hieman uutiset vähissä ollu?

Olikohan ohjaajalla voimassa oleva nurmikkokelpuutus tai suvituulikelpuutus?  ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olikohan ohjaajalla voimassa oleva nurmikkokelpuutus tai suvituulikelpuutus?  ::)

Veikkaan että vuorossa olleella toimittajalla ei ollut voimassa kuin suviuunotoimituskelpuutus  8)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Että oikein pyörähti? Mitenkäs kun olen ollut ymmärtävinäni että jotkut ihan päntiönään laskeutuvat ( hui ) kokonaankin nurmikolle. Minkähänlaista pyörähtelyä se sitten mahtaa olla....

Tulee joka kerta kun lentokone laskeutuu nurmelle myös palomiehet paloautolla katsomaan? Vai olisiko tässä kuitenkin ollut kyse jostain muusta kuin normaalista nurmikolle laskeutumisesta?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulee joka kerta kun lentokone laskeutuu nurmelle myös palomiehet paloautolla katsomaan? Vai olisiko tässä kuitenkin ollut kyse jostain muusta kuin normaalista nurmikolle laskeutumisesta?

No vastavuoroisesti voisi varmaankin kysyä että ylittääkö paloauton ( varmistuksena? ) paikalle tulo joka  kerta uutiskynnyksen?  8)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olikohan ohjaajalla voimassa oleva nurmikkokelpuutus tai suvituulikelpuutus?  ::)

Minulla ei varmaan ollut kuin hiekkakelpuutus, kun ei Vesiksellä ollut siihen aikaan päällystettyä kiitorataa... :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minulla ei varmaan ollut kuin hiekkakelpuutus, kun ei Vesiksellä ollut siihen aikaan päällystettyä kiitorataa... :)

Kaikki Vesiksellä koulutuksensa saaneet ovat saaneet Vesi-s-kelpuutuksen, sekä pätkän militaaria ( kentällä olevan sotakaluston johdosta)  :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No vastavuoroisesti voisi varmaankin kysyä että ylittääkö paloauton ( varmistuksena? ) paikalle tulo joka  kerta uutiskynnyksen?  8)

Palopoikien lähtökynnys tuntuu nykyään olevan suurinpiirtein siinä kun joku kaataa aurausmerkin,alle aikayksikön on välkkykolonna paikalla ohjaamassa liikennettä  ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
No vastavuoroisesti voisi varmaankin kysyä että ylittääkö paloauton ( varmistuksena? ) paikalle tulo joka  kerta uutiskynnyksen?  8)

No hirvittävän usein sitä ei kuitenkaan tapahdu. Tilannehuoneen tietokannan mukaan viimeisen vuoden aikana Malmille on tullut hälytys ilmaliikenneonnettomuuden tai -vaaratilanteen vuoksi viidesti (ml. yksi aiheeton automaattihälytys ja yksi Peterin Seneca ;)).

Informaatioteorian mukaan tapahtuman informaatio on kääntäen verrannollinen sen todennäköisyyteen tjsp., joten siltä pohjalta kai uutisarvoa löytyy ainakin enemmän kuin peltikolarista ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulee joka kerta kun lentokone laskeutuu nurmelle myös palomiehet paloautolla katsomaan? Vai olisiko tässä kuitenkin ollut kyse jostain muusta kuin normaalista nurmikolle laskeutumisesta?

Tulee. Millä tahansa isommalla lentoasemalla ainakin, Malmillakin oma pelastuspalvelu lienee?. Kyllä Turussa ainakin on paloauto saattamassa heti vaikka ihan kiitotiellekin laskeutuisi jos on vähänkin jotain outoa ollut laskeutumisessa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Kyllä Turussa ainakin on paloauto saattamassa heti vaikka ihan kiitotiellekin laskeutuisi jos on vähänkin jotain outoa ollut laskeutumisessa.

Ilmeisesti näin on tehty ainakin erään vaaratilanteen tutkintaraportin julkaisemisen jälkeen: ;)

24. Lennonjohtaja ei noudattanut Turun lentoaseman hälytyspalveluohjetta lentokoneen

mentyä ulos kiitotieltä. Hän ainoastaan ilmoitti tapahtumasta Tampereen

aluelennonjohtoon klo 00.23.

25. Lennonjohtaja ei hälyttänyt lentoaseman pelastusyksikköä eikä aluehälytyskeskusta.

Hän ei kutsunut poliisia paikalle toteamaan miehistön kuntoa ja määrittämään

lääketieteellisten tutkimusten tarvetta sekä tekemään paikkatutkintaa tapahtumapaikalla.

http://www.turvallisuustutkinta.fi/Etusivu/Tutkintaselostukset/Ilmailu/Ilmailu1997/1210772808701

Tapaushan oli sellainen, että lennonjohtaja sai tapahtuneesta radiolla tiedon, kun koneesta siitä ilmoitettiin koneen jo pysähdyttyä eli tavallaan tilanne oli ohi.

Kaikenkaikkiaan lennonjohtajana toiminut Turun lennonjohdon päällikkö sai tutkintaraportissa runsaasti sapiskaa, mitä hän ei suinkaan purematta niellyt, kuten raportin liitteenä olevasta pitkästä ja värikkäästä lausunnosta voi lukea ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onhan Malmilla. Pieni sellainen :P

Siellä ne grillailee ja pelailee sählyy kesäsäsin. Aika kiva duuni 8)

Malmin lentoasemalle on sijoitettu yksi Helsingin Kaupungin pelastuslaitoksen pelastusasema, josta löytyy tällähetkellä 1 sammutusyksikkö, säiliöyksikkö, hoitotason ambulanssi, ja perustason ambulanssi. Lisäksi Malmilla on Finavian omistuksessa oleva vaahto/jauheyksikkö. 

Eli tekevät paljon muutakin kuin vain odottelevat taivaalta tipahtelevia lentokonieta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään