Juha Klemettinen

Finavia suunnittelee toimintansa uudelleenjärjestelyä

1 viesti aiheessa

Finavia Oyj

Tiedote

2.5.2012

 

Finavia suunnittelee toimintansa uudelleenjärjestelyä

 

Finavia suunnittelee toimintansa uudelleenjärjestelyä. Yhtiön tavoitteena on uudistaa organisaatiotaan siten, että se tukisi mahdollisimman hyvin Finavian tavoitetta olla asiakaslähtöinen, tehokas ja kannattava palveluyritys.

 

Osana toimintansa uudistamista Finavia käynnistää pääosin pääkaupunkiseudulla työskenteleviä toimihenkilöitä koskevan yt-menettelyn, josta voi työnantajan tämänhetkisen arvion mukaan seurata noin 40 henkilön osalta työtehtävien loppuminen tai irtisanomisperusteella toteutettava muutos työsopimukseen. Lopullinen henkilöstövaikutuksien kohdentuminen selviää yt-menettelyn päätyttyä.

 

”Lentoliikenteen toimintaympäristö on ollut jo jonkin aikaa voimakkaassa murroksessa. Matkustajat odottavat lentoyhtiöiltä maltillisia lipun hintoja, minkä seurauksena koko lentoliikenteen palveluketjun täytyy jatkuvasti pitää huolta tehokkuudestaan. Tämän takia taloudellinen liikkumavaramme on kapea tulevina vuosina. Finavia haluaa omalta osaltaan olla varmistamassa, että lentoliikenne Suomessa on kannattavaa ja että suomalaisilla on näin mahdollisimman kattavat yhteydet maailmalle”, Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen sanoo.

 

FINAVIA OYJ

viestintä

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään