Guest Erppa

Republic Seabee OH-EGA

35 viestiä aiheessa

Terveiset Metsämuseo Lustolta Punkaharjulta.

 

Olemme taltioineet vanhan Suomi-koneen, Republic RC-3 Seabeen vuodelta 1947 Luston kokoelmiin. Seabee on tullut uutena metsäyhtiö Enso-Gutseitin palvelukseen ja sitä on käytetty uiton ja työmaiden valvonnassa sekä henkilöstön kuljetuksissa. Kone on poistettu käytöstä 1958 sen kärsittyä laskeutumisonnettomuuden Imatralla. Lentokonetta säilytettiin vuosia Savonlinnan Laitaatsillassa ja sen osti Matti Mecklin, jonka hallussa kone oli varastoituna mm. Vesivehmaan kentän museokokoelmien yhteydessä. Lentokoneen Franklin-moottori oli ensin Savonlinnassa Lentokerhon vinssimoottorina ja myytiin möhemmin Poriin ambifion moottoriksi. Toukokuussa 2011 kone moottoreineen siirtyi Luston hallintaan.

 

Lentokone on tällä hetkellä museolla konservoitava ja se tulee onnettomuuskoneena esille Konehalliin 2012 kevään aikana. Keräämme talteen koneen tarinaa ja historiaa, ja olemme kiinnostuneita kaikesta materiaalista mitä koneeseen liittyy. Erityisesti olemme kinnostuneita valokuviosta ja kokemuksista lentokoneen eri vaiheissa. Apua tähän olemmekin saaneet jo Suomen Ilmailumuseolta Vantaalta, Keski-Suomen Ilmailumuseosta Tikkakoskelta, Riihisaaren Maakuntamuseolta Savonlinnasta, monilta yksityishenkilöiltä jne. Suomen Seabee-yksilöistä on kirjoittanut parikin loistavaa juttua Eino Ritaranta, toinen osui vastaani vanhassa Mobilisti-lehdessä vuodelta 1986.

 

Konservoitavaa konetta ei pääasiallisesti täydennetä suuremmin puuttuvilla osilla, haemme ainoastaan koneesta puuttuvaa Hartzellin potkuria Model HC 12x20-3, jos se Suomesta vielä löytyy. Näitä on kylläkin kaupan USAssa Seabee-kerhon kotisivuista päätellen.

 

Foorumilta löytyy mainio kuva koneesta 1949, lähettäjänä Väinö. K. Lehtoranta:

 

http://www.fsnordic.net/discussion/index.php/topic,70631.20.html

 

Toinen vanha kuva löytyy Seabee valmistuslistalta:

 

http://www.seabee.info/rc3_601_800.htm

 

 

Toivon foorumilaisilta tietoja tai vihjeitä OH-EGAn taipaleelta.

 

Terveisin Eero Knaapi

 

Museoisäntä, Lusto

050 - 375 3383

eero.knaapi (et) lusto.fi

www.lusto.fi

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

niin, jäi mainitsematta että OH-EGAn valmistusnumero on tietysti 679  ::)

 

-Eero

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ruotsissa vielä lennetäänkin Seabeellä ja Västeråsin ilmailumuseolla on myös yksi projektina.

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuohan oli se, joka laskeutui pyörät alhaalla veteen; matkustaja kuoli sairaskohtaukseen. Siitä on onnettomuustutkintaraportti ja onnettomuutta on käsitelty Jylhän kirjassa "Siviili-ilmailun viimeiset lennot".

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tällä Savonlinnan Lentokerhon videolla Savonlinnan Lentokerhon alkuvaiheita 1963-1964 osa 2/4

on välillä 06:20 - 07:50 esitetty miten koneen moottori rakennettiin vintturin V-30 voimanlähteeksi. Taitaapa siinä jopa olla kuvaa Laitaatsillan lentohallista jos oikein tulkitsen (moottoria haetaan). Vintturin käyttöä lentotoiminnassa samalla videolla 09:35-09:50. Hiemankin suomalaista siviili-ilmailun konekalustoa tunteva saa äkillisen ahaa-elämyksen kun huomaa moottoria suojaavan pellityksen.

 

Savonlinnan Lentokerhon alkuvaiheita 1963-1964 osa 3/4  -videolla

rakentamista kohdassa 05:55 - 06:30. Vintturin käyttöä lisää kohdissa 01:35 - 01:50, 12:45 - 12:50 ja 13:10 - 13:20

 

Haastattelemani Jussi Laineen mukaan lentomoottori oli yllättävän sopiva tehtävään. Maksimiteho saatiin melko pienellä kierrosluvulla ja sitä oli selkeästi enemmän kuin senaikaisilla kuorma-auton moottoreilla (215 hv vs. tyypillinen 150 hv). Alkuperäinen lohko oli hajonnut jossakin vaiheessa, mutta silloin oli saatu Enso-Gutzeitilta (huomaa kirjoitusasu) varamoottori käyttöön.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitokset, hyvät ystävät, vihjeistä ja tiedoista, OH-EGA:n historia karttuu koko ajan. Jotain tiedonjyväsiä on tullut yksityisestikin. Tällä hetkellä työn alla olevia avoimia kysymyksiä ovat:

 

- Löytyykö OH-EGAsta keneltäkään vielä valokuvia? Lentokone on tullut Suomeen Malmin kautta 1947. Se on ollut huollossa Veljekset Karhumäellä ainakin 1954 ja 1958. Kone on käynyt useilla itä- ja etelä-Suomen lentokentillä.

 

- Etsimme Porista henkilöä, jolla on ollut 1980-luvulla Savonlinnan Lentokerhon jäljiltä Seabeen Franklin 6-sylinterinen 215hpn bokserimoottori. Hänen aikomuksenaan on ollut asentaa moottori ambifioveneeseen/laitteeseen. Meillä ei ole tietoa, valmistuiko laite. Etsimme Franklinin puuttuvia osia mm. vauhtipyörän hammaskehää. Niin ja lentokoneen pyrstöstä ja takasiivistä puuttuvia lentovaloja.

 

- Etsimme edelleen haastateltavaksi henkilöitä jotka ovat nähneet tai olleet tekemisissä OH-EGA:n  tai OH-SBB:n kanssa.

 

- Seabeessa käytetyistä Harzellin kääntöpotkurista Model HC 12x20-3 ei ole täällä Suomessa mitään tietoa? Päätyikö edes toinen museoon tai eläkkeelle jäävän metsänhoitajan tai lentäjän seinälle?

 

 

Ystävällisin terveisin,

 

Eero Knaapi

050 - 375 3383

 

eero . knaapi ( et) lusto . fi

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä pari kuvaa omista kokoelmistani:

1. Maiseman perusteella väittäisin Härmäläksi

[ attachment removed / expired ]

 

2.

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja sitten Eino Ritarannan kokoelmista

3.

[ attachment removed / expired ]

 

4.

[ attachment removed / expired ]

 

5. ilmeisesti tämäkin Härmälästä jonkin lentonäytöksen aikoihin

[ attachment removed / expired ]

 

6.

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve ja hyvää alkanutta vuotta kaikille Foorumilaisille.

 

Hienoja kuvia Jouni. Onko kuviin olemassa taustatietoja?

 

OH-EGAn historiapalapeli etenee pikku hiljaa. Suomen Ilmailumuseosta sain Sten-Olof Niemiseltä komean kirjeen Seabee-aineistoa Itsenäisyyspäivan kanttiissa, lämmin kiitos näin julkisestikin Vantaalle.

 

Joulun alla tuli pari mukavaa yllätystä. Ensimmäinen oli henkilökohtainen sähköposti hienoine liitteineen henkilöltä, joka tuntee OH-SBBn eli OH-EGAn sisarkoneen historiaa hyvin läheltä. Näistä tiedoista lämmin kiitos lähettäjälle. Pahoittelen etten mainitse nimeä, koska en voi olla varma, että lähettäjä haluaa tulla mainituksi.

 

Toinen iloinen yllätys eli paketti tuli Trafista, jonka arkistosta löytyi vuoden 1958 onnettomuustutkintapöytäkirja OH-EGAn pyörähdyksestä. Paitsi ajankohtaiset tiedot myös hyvät valokuvat sekä lehtileikkeet onnettomuudesta tuovat lisävaloa tapahtuneeseen. Kuvista selviää mm. se, että Harzellin kääntyvälapainen potkuri säilyi onnettomuudessa ehjänä. Olen haastatelut useita henkilöitä Savonlinnassa saamatta kuitenkaan potkurista mitään uutta tietoa onnettomuuden jälkeen. Kenenkä seinälle tai varastoihin potkuri jäi?

 

Edelleen meitä kiinnostaa kovasti tieto kenelle Franklinin moottorit  (2kpl käytettyjä 6A8-215-B8F ja/tai 6A8-215-B9F) menivät Poriin ambifio-veneen tekoon1970-luvulla Savonlinnan ilmailukerholta? Kateissa on joitain pieniä moottorin osia, joilla on merkitystä ulkonäön kannalta. Kuten jäähdytyspuhaltimen kiinnitys startin hammaskehään. Ettei tarvitse sorvata puusta... Toinen moottoreista on tallessa mutta osia puuttuu.

 

Myös valokuvat  ja henkilökohtaiset kokemukset OH-EGAsta kiinnostavat edelleen.

 

 

Eero Knaapi

 

050 - 375 3383

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisiko (työntö)potkuri kulkenut moottorin mukana? Sellainenhan käy noihin anfibioihin siinä kuin (työntö)moottorikin. Muunlaiseen lentokoneeseen niitä on tuskin laitettu.

 

jk

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näin se varmasti menee. Tästä syystä olisinkin halukas löytämään porilaisen henkilön kenelle OH-EGAn moottori meni.

 

-Eero

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Seabeen oma ja alkuperäinen Hartzell-potkuri saapui tänään museolle, todellinen aarre ja löytö! Potkuri löytyi kuin löytyikin Laitaatsillan telakan laivavarastoista, kiitos lehtiartikkelin ja tarkkaavaisten telakan työmiesten. Aivan mahtava juttu! Potkuri on ikäisekseen hyvässä kunnossa, vain pintalakkaus on kärsinyt aikojen saatossa. Potkuri tulee koneen yhteyteen esille näyttelyyn. Vielä pitää hankkia potkurissa ollut Hartzellin tehtaan siirtokuva tai kopio. Kiitos kaikille etsinnöissä avustaneille.

 

-Eero

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jep toimittaja kävi. Leike olisi mukava saada talteen, toki toimittaja lähettänee mutta ei haittaa vaikka joku laittaisi leikkeen postiin varmuuden vuoksi. Kahvit tarjotaan  ;)

 

Olen skannaillut OH-EGAsta talteen yhtä sun toista omaan digitaaliseen arkistoon. Paikallisen Itä-Savon ansiosta - ja monen talkoolaisen ja kyselijä - se Hartzellin potkurin löytyi, aivan upea löydös.

 

Vielä haemme vanhoja kuvia ja varsinkin elävää kuvaa suomalaisista Seabeesta. Onko kellään vanhoja 8-millisiä tms?

 

Vastaavasta uiton valvonnasta tehtyä filmiä, kuin Ensolla tehtiin Seabeellä, nähdään Viialasta tehtävän Sokol-koneella vuodelta 1948. Tämä hieno otos löytyi foorumilaisten ehdottamien lentokonefilminäytteiden avulla, kun aloin kahlata Ylen elävää arkistoa:

 

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/tukkijatkia_viialassa_31841.html#media=31845

 

Sokol astuu kuvaan n 5 min kohdalla. Upeaa ajankuvaa.

 

Terveisin Eero K

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Seabeen oma ja alkuperäinen Hartzell-potkuri saapui tänään museolle, todellinen aarre ja löytö! ...

Vielä pitää hankkia potkurissa ollut Hartzellin tehtaan siirtokuva tai kopio. ...

 

-Eero

 

Hei!

 

Spruce and Specialtylta löytyy Hartzellin tarroja kaksi erilaista (eri riveillä):

http://www.aircraftspruce.com/menus/cs/decals_propeller.html

 

Ei ole pahan kalliitakaan.

 

Kari

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämänpäiväisessä Etelä-Saimaa -lehdessä on taas juttua OH-EGA:n veteenlaskusta, lehti oli ilmeisesti viime viikon jutullaan tavoittanut kaksi silminnäkijää. Mitään mullistavan uutta juttu ei varmaankaan tuo tutkintaan, mutta mielenkiintoista lukea näitä silminnäkijähavaintoja.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänks Kari tiedosta ja Ilkka postista. Olen katsellut vuosien ajan moottoripyörän osia Ebaysta mutta Seabee...- no se olisikin ollut liian yksinkertaista!

 

Eilen tuli se eka lehtijuttu myös toimittajalta. Homma näyttää poikineen hienosti, pitää haastatella molempia herroja jotka näkivät koneen epäonnisen laskun vuonna -58. Uskomatonta että tilanne on vielä näin hyvä, että voi haastatella silminnäkijöitä, vaikka muistikuvat voivatkin hieman muuttua matkan varrella.

 

Tänään saimme tiedon Savonlinnasta että sieltä löytyy lisää valokuvia ja jopa vähän 8-millistä elokuvaa OH-EGAsta  :thmbup:

 

Porin ambifioaluksen rakentaja on edelleen teillä tietämättömillä  :thmbdn:

 

Etsitään..

 

-Eero

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvää Ystävänpäivää foorumilaisille,

 

Seabeen potkurin konservointia on aloitettu valokuvaamalla ja tutkimuksilla sen rakenteesta. Savonlinnasta saatu filmilaina osoittautui suhteellisen hyvälaatuiseksi kunnoltaan ja väreiltään. Filmi kertoo lennosta Savonlinnasta niputtajalle ja takaisin. Siinä on lyhyt pätkä koneesta ulkopuolelta ennen lähtöä, lennon aikana kuvataan lähtökiitoa vedestä koneen sisältä, maisemia Savonlinnasta ja maaseudulta matkalla uittopaikalle ja ainakin yksi laskeutuminen veteen. Filmi tulee tällä tietoa nähtäväksi tv-ruudulle lentokoneen yhteyteen. Haemme vielä mahdollista lisämateriaalia elokuvakoosteeseen, kaikki tiedot vanhasta Seabee-materiaalista Suomessa ovat tervetulleita.

 

Terveisin Eero Knaapi

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moron,

 

OH-EGAa koskevaa filmiä on kuulemma olemassa, saimme eilen uutta tietoa yksityishenkilöltä.  Onko kenelläkään tietoja mahdollisesti Valkeakoskelta kuvatusta filmistä, jossa olisi Seabee -kuvaa?

 

Samoin on pyörinyt mielessäni kysymys, koska kaitafilmikamerat yleistyivät? OnKo mahdollista että Helsingissä olisi kuvattu lentokoneita 1940-luvun lopulla ja -50 -luvun alussa kaitafilmille? OH-EGA on vieraillut usein mm. Malmilla.

 

Tietoa ja tarkennuksia kaivataan edelleen. Lämmin kiitos näistä yhteydenotoista, jotka ovat tuoneet uutta tietoa koneen vaiheista.

 

-Eero Knaapi

 

050 - 375 3383

eero. knaapi / ät / lusto. fi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suomessa kaitafilmibuumi alkoi 1950 luvun lopulla, toki sitä ennenkin ollut kaitafilmikameroita. Tarkoitan 16mm filmiä, joka kuvattiin kääntämällä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suomessa kaitafilmibuumi alkoi 1950 luvun lopulla, toki sitä ennenkin ollut kaitafilmikameroita. Tarkoitan 16mm filmiä, joka kuvattiin kääntämällä.

 

Minä olen päässyt kaitafilmille 4-vuotiaana vuonna -62 kun isä osti ensimmäisen kaitafilmikameransa, mutta varmaan niitä on ollut aikaisemminkin kuten Akseli totesi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään