6 276 viestiä aiheessa

Oli aamutee mennä lattialle, kun luin, että pyöräteiden lisäksi jalkakäytävätkin aiotaan muuttaa yksisuuntaisisksi ilman kaksisuuntaisuutta osoittavaa lisäkilpeä. Siis ihanko aikuisten oikeasti? Missähän kuplassa nämä arvon liikennesuunnittelijat ovat kasvaneet ja mitä kouluja käyneet, että ovat suuressa viisaudessaan tulleet siihen johtopäätökseen, että sääntösuomessa ei osata enää kävellä jalkakäytävälläkään ilman valtion nimenomaista ohjeistusta? Suomella on hyvät mahdollisuudet saada maailmalla hyvääkin julkisuutta, siksi tällainen hölmölänä esiintymisen mukanaantuoma julkisuus ei liene niitä tavoitelluimpia julkisuuden muotoja. Jos nyt jotakin pitäisi oikeasti ohjeistaa jo koulun alaluokilla, niin se, että rullaportaissa seisotaan oikealla ja kävellään vasemmalla.

Seppo   

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihan ensimmäinen kerta, kun kuulen suomailaisurheilijoilla olleen ongelmia juomisen kanssa...

hs.JPG

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli taas uusi vitsinaihe. Luin lehdestä, että jossainpäin Suomea oli järjestetty perinnepäivät ja siellä näytettiin kuinka entisaikaan tehtiin pontikkaa. Perinnepäivien vieraat saivat vielä sitä maistaakin. Pontikkaa tarjottiin lusikalla, siis normaalilla lusikalla eikä millään soppakauhalla. Pontikankeitto jos mikä on suomalaista perinnettä parhaimmillaan ja aivan varmasti loi hyväntuulisuutta perinnepäiville ilman maistiaisiakin. Nyt sitten paikallinen poliisipamppu meni tekemään tästä rikostutkinnan. Varmaan joku somessa hilluva mielensäpahoittaja on vedonnut sääntökirjaan ja poliisipamppu on sitten katsonut parhaimmaksi pelastaa omat takamuskarvansa käynnistämällä rikostutkinnan. Onko tämä sääntösuomen älyttömyyksiin menevä ja ahdasmielinen lain tulkinta saavuttanut jo sen pisteen, ettei poliisipomollakaan ole sellaista harkintavaltaa mitä tämä tapaus olisi edellyttänyt? Jos jäi karkauspäivän jäljiltä jonnekin hamekangasta, niin nyt olisi sille luonteva vastaanottaja. 

Seppo    

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
37 minuuttia sitten, Seppo Kolehmainen kirjoitti:

siis normaalilla lusikalla eikä millään soppakauhalla.

Tämä on siis se paljon puhuttu tapaus, josta sanotaan, että hänelle ei ollut kauhalla annettu!

Rodney :cool:

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
9 minuuttia sitten, Jorma Kosonen kirjoitti:

Tämä on siis se paljon puhuttu tapaus, josta sanotaan, että hänelle ei ollut kauhalla annettu!

Rodney :cool:

Mun on niin kiva olla, lauloi Irwinkin kerran :lol::

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
2 tuntia sitten, Seppo Kolehmainen kirjoitti:

Onko tämä sääntösuomen älyttömyyksiin menevä ja ahdasmielinen lain tulkinta saavuttanut jo sen pisteen, ettei poliisipomollakaan ole sellaista harkintavaltaa mitä tämä tapaus olisi edellyttänyt? Jos jäi karkauspäivän jäljiltä jonnekin hamekangasta, niin nyt olisi sille luonteva vastaanottaja. 

Jatketaanpas tästä vielä. Meinasi tssä joku päivä tulla tukehtuminen juomaan, kun lukaisin seuraavan tapahtumasarjan... Kaverin sanoin "aika ohkainen kosketuspinta työelämään" ko. poliiseilla ja syyttäjällä. Käräjät sentään nauroivat poliisin ja syyttäjän pihalle. Toki poliisillakin rapatessa roiskuu, ei siinä mitään, mutta jos tuolla tasolla mennään, niin olisin poliisijohdossa kovin kovin huolissani poliisin yleisestä uskottavuudesta, kun somepoliisit rypevät kaulaansan myöden liejussa eikä näemmä lujaa mene sitten ruohonjuuritasollakaan.

Lainaa

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa puitiin viime vuoden lopulla erikoista jupakkaa, jossa poliisiasemalle omia asioitaan selvittämään saapunut mies joutui syytteeseen puukon hallussapidosta. Veitsi oli miehellä matkassa, sillä mies tarvitsi sitä työssään ja oli mennyt asemalle kesken työpäivän.

Miestä syytettiin käräjäoikeudessa rikosnimikkeellä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito.

Syyttäjän näkemyksen mukaan mies oli rikkonut järjestyslakia pitämällä yleisellä paikalla hallussaan puukkoa ilman hyväksyttävää syytä.

Syytettä voi pitää miehen kertomukseen suhteutettuna hieman erikoisena, sillä mies kertoi oikeudessa menneensä poliisiasemalle työuniformussa kesken työpäivänsä. Mies työskenteli asentajana, ja kertoi tarvitsevansa työssään erilaisia työkaluja, muun muassa puukkoa.

- - -

Oikeus katsoi, että asentajalla oli työtehtäväänsä liittyvä hyväksyttävä syy pitää hallussaan työkaluna käyttämäänsä puukkoa. 

Syyte kaatui.

Valtiolle tuli tapauksessa maksettavaksi runsaat 500 euroa asentajan asianajajakuluja. Muita tapauksen käsittelemisestä aiheutuneita kuluja ei oltu eritelty, mutta prosessissa työaikaansa ovat joutuneet käyttämään ainakin poliisi, syyttäjä ja käräjäoikeuden henkilökunta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/unohtuiko-maalaisjarki-asentaja-meni-poliisiasemalle-kesken-tyopaivan-poliisi-ja-syyttaja-tekivat-mukana-olleesta-puukosta-hammentavan-rikosjutun-jota-puitiin-oikeudessa-asti/7739974

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jussin viestiin liittyen. Kalastusluvat omaava isäntämies oli jättänyt kalastusvälineet veneeseen. Vaimo läksi veneilemään ja joutui poliisin ratsaamaksi. Veneessä oli käyttövalmiit kalastusvälineet eikä rouvalla ollut kalastuslupaa. Poliisi sanoi kirjoittavansa sakon sillä perusteella, että rouvalla oli rikoksentekovälineet mukana, vaikka ei juuri sillä hetkellä kalastanutkaan. Rouva siihen, että jos poliisi kirjoittaa sakon, hän syyttää poliisia raiskauksen yrityksestä. Poliisi oli ihmeissään, kun housut olivat jalassa eikä hän ollut ilmaissut minkäänlaista raiskaukseen liittyvää uhkausta. Rouva vastasi tyynen rauhallisesti, että rikoksentekovälineet ovat kyllä mukana. 

Seppo 

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vanhaan ”minne kukat kadonneet” - vitsiin kolmas rivi:

1. Sylvester ”Tallone”

2. John ”Way-ne” ja

3. Sari Kaasine...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi Venäjällä ei koronavirustapausten määrä ole kasvanut?

- laskuri nollataan aina neljän tapauksen jälkeen

 

 

3 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä aihe kirvoittaa näitä enemmänkin,
----------------------

Italiassa kiertää tarina 47 miehestä, jotka ovat Chiassossa bordellissa ja ovat joutuneet karanteeniin.

Kaikki ovat toistaiseksi hyvässä kunnossa, mutta heistä 39 naimisissa olevaa tulevat kuolemaan karanteenin jälkeen...

Muokattu: , käyttäjä: Petri Lehtovirta
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
59 minuuttia sitten, Petri Lehtovirta kirjoitti:

Italiassa kiertää tarina 47 miehestä, jotka ovat Chiassossa bordellissa ja ovat joutuneet karanteeniin.

Kaikki ovat toistaiseksi hyvässä kunnossa, mutta heistä 39 naimisissa olevaa tulevat kuolemaan karanteenin jälkeen...

Minäkö tyhmä? FF:iin pitää perustaa rautalankaforum kaltaisiani varten, jotka eivät tunne bordelleja.

Rod :hmm:

Muokattu: , käyttäjä: Jorma Kosonen
,jotka eivät tunne bordelleja.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kommunistien vappumarssia ei korona estä - eihän siihen normaalistikaan osallistu edes kymmentä ihmistä.....

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vähän samanlainen juttu on: Mikä on kymmenen metriä pitkä ja haisee viinalta? Se on kommmunistien vappumarssi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun nyt päästiin poliittisten vitsien aihealueelle niin jatketaan;

muinaisella 80-luvulla puhuttiin, että demareilla ei ole enään mitään muuta punaista kuin Saab ja tiilitalo.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo ja demari on kuin retiisi, päältä punainen mutta kun kevyesti rapsuttaa niin tulee valkoinen esiin

 

Mun puolesta nämä poliittiset vitsit saa jäädä tähän. Tarkoitus ei ole loukata ketään.Näin vappuna vain tuo aihepiiri on aika vahavasti esillä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään