Harri Koskinen

Finnairin kasvun vuosi hyytyi tuhkaan ja lakkoihin

2 viestiä aiheessa

Lehdistötiedote

4.2.2011

 

Finnairin kasvun vuosi hyytyi tuhkaan ja lakkoihin

 

Finnair-konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna kymmenen prosenttia 2 023 miljoonaan euroon. Toiminnallinen tulos oli vajaat viisi miljoonaa euroa tappiolla. Kannattavuus kuitenkin parani selvästi edellisvuoden runsaan 170 miljoonan euron toiminnallisesta tappiosta. Tulos ennen veroja oli 33 miljoonaa euroa tappiolla.

 

– Näimme viime vuonna paljon hyvää kehitystä toimintaympäristössämme. Tehostamistoimien ansiosta pystyimme hyödyntämään kysynnän ja hintatason paranemisen sekä tärkeiden myyntivaluuttojen vahvistumisen synnyttämän myötätuulen, Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläinen sanoo.

 

Finnairin tulos sisältää arviolta 55 miljoonaa euroa tulosheikennystä tuhkakriisistä ja työtaisteluista. Viime vuonna toteutettiin monia tehostamistoimia, joiden avulla tuotantokustannukset nousivat selvästi liikevaihtoa hitaammin. Liiketoiminnan rahavirta vahvistui 180 miljoonaa euroa. Erityisen myönteinen kehitys oli Lentoliikenne-segmentissä, jonka liikevaihto parani noin 200 miljoonaa euroa.

 

– Tehostamistoimien ansiosta myös kannattavuus parani edellisvuoden syvästä tappiosta, mutta on edelleen kaukana yhtiön taloudellisista tavoitteista. Viimeiselle neljännekselle osui kuitenkin ikävä työtaistelu, joka yhdessä tuhkakriisin kanssa söi viime vuoden hedelmät. Ilman häiriöitä viimeinen neljännes olisi ollut varsin vahva ja koko vuosi voitollinen.

 

Matkustajamäärä oli hieman yli seitsemän miljoonaa, mikä on neljä prosenttia vähemmän kuin vuonna 2009. Finnairin kokonaiskapasiteetti laski kolme prosenttia. Kuljetettu kuorma sen sijaan kasvoi vajaat kahdeksan prosenttia. Yhtenä merkittävänä tekijänä oli voimakkaasti kasvanut rahtiliikenne, joka kasvoi 38 prosenttia. Finnairin koneiden ruumassa ja rahtikoneella kuljetettiin yhteensä 122 miljoonaa kiloa rahtia, valtaosa Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä.

 

Finnairin kaukoliikennelaivaston uudistus saadaan tänään päätökseen kun tällä erää viimeinen Airbus A340 -lentokone liittyy laivastoon. Finnairilla on tänä vuonna yhteensä 15 kaukoliikenteen konetta, mikä on kolme enemmän kuin viime vuonna. Aasian-liikenteen kapasiteetti kasvaa siten tänä vuonna reilusti yli 20 prosenttia.

 

– Painamme siis rallikuskin tavoin jarrua ja kaasua yhtä aikaa. Siten voimme sekä parantaa suoritustamme tehostamistoimin että hyödyntää toimintaympäristön kasvumahdollisuudet, erityisesti Aasia-Eurooppa-liikenteessämme, joka on päästrategiamme, Vehviläinen linjaa.

 

Näkymät tälle vuodelle ovat myönteiset. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan yli kymmenen prosenttia. Ensimmäisen vuosineljänneksen arvioidaan jäävän selvästi tappiolliseksi. Koko vuodesta odotetaan voitollista.

 

Finnair Oyj

Viestintä

4.2.2011

 

 

Finnair Oyj

Tilinpäätöstiedote

 

FINNAIR OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 4.2.2011 09.00

 

FINNAIR-KONSERNIN TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1.–31.12.2010

 

Kasvuvuosi hyytyi tuhkaan ja lakkoon

 

Yhteenveto vuoden 2010 avainluvuista

 

    * Liikevaihto nousi 10,1 prosenttia 2 023,3 milj. euroon (1 837,7 milj.)

    * Matkustajaliikenteen lasku edellisvuoteen verrattuna 3,6 %, matkustajakäyttöaste nousi edellisvuodesta 0,6 prosenttiyksikköä 76,5 %:iin (75,9)

    * Lentotoiminnan yksikkötuotot myydyltä tonnikilometriltä nousivat 3,4 %, yksikkökustannukset tarjotulta tonnikilometriltä nousivat 4,6 prosenttia

    * Reittiliikenteen yksikkötuotto henkilökilometriltä (RPK) nousi 9,3 prosenttia

    * Liiketulos oli -13,3 milj. euroa (-114,9 milj.)

    * Toiminnallinen tulos eli liiketulos ilman kertaluontoisia eriä, myyntivoittoja sekä johdannaisten käyvän arvon ja valuuttamääräisten huoltovarausten arvon muutoksia oli -4,7 milj. euroa (-171,1 milj.), sisältäen tuhkakriisin olivat 30 milj. euron ja matkustamohenkilöstön lakon 25 milj. euron negatiiviset vaikutukset

    * Tulos ennen veroja oli -33,0 milj. euroa (-124,6 milj.)

    * Liiketoiminnan nettorahavirta oli 61,1 milj. euroa (-120,6)

    * Nettovelkaantumisaste vuoden lopussa oli 27,8 % (26,8) ja leasingvastuilla oikaistu nettovelkaantumisaste 79,6 % (90,0)

    * Taseen rahavarat tilikauden lopussa olivat 526,9 milj. euroa (607,4 milj.)

    * Omavaraisuusaste 36,2 % (34,2)

    * Oma pääoma/osake 6,67 euroa (6,45)

    * Tulos/osake -0,24 euroa (-0,76)

    * Sijoitetun pääoman tuotto -0,4 % (-7,8)

    * Lentojen operatiivinen täsmällisyys 80,8 % (84,8 )

 

Tulosohjaus vuodelle 2011

 

Ensimmäisen neljänneksen toiminnalliseen tuloksen arvioidaan olevan selvästi tappiollinen. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan yli kymmenen prosenttia ja koko vuoden toiminnallisen tuloksen arvioidaan olevan voitollinen.

 

Yhteenveto viimeisen neljänneksen tärkeimmistä avainluvuista

 

    * Liikevaihto nousi 12,9 prosenttia 516,9 milj. euroon (457,7 milj.)

    * Matkustajaliikenteen lasku edellisvuoteen verrattuna 7,5 % (ASK)

    * Reittiliikenteen yksikkötuotto henkilökilometriltä (RPK) parani 15,3 prosenttia

    * Lentotoiminnan yksikkötuotot tonnikilometriltä (RTK) nousivat 7,0 %

    * Toiminnallinen liiketulos oli -6,7 milj. euroa (-37,7 milj.), matkustamohenkilöstön lakon suorat negatiiviset vaikutukset olivat 25 milj. euroa

    * Liiketoiminnan nettorahavirta oli 12,7 milj. euroa (-6,4)

 

Tilinpäätöstiedotteessa vuoden 2009 luvut esiintyvät sulkeissa vuoden 2010 luvun perässä.

 

Tilinpäätöstiedote kokonaisuudessaan pörssitiedotteessa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään