Juha Paulavuo

EU-komissio haluaa lentomatkustajien tiedot tiukemmin talteen

13 viestiä aiheessa

EU-komissio ehdottaa uutta lakia, joka velvoittaisi lentoyhtiöt toimittamaan unionin ulkopuolelle suuntautuvien tai ulkopuolelta tulevien lentojen matkustajatiedot lähtö- tai saapumismaan viranomaisille.

 

Sisäasioista vastaavan komissaari Cecilia Malmströmin mukaan uudella lailla voitaisiin torjua entistä paremmin paitsi terrorismia myös ihmiskauppaa ja huumeiden salakuljetusta. Viranomaiset saisivat säilyttää henkilötietoja vain kuukauden ajan, ja tietoja saisi käyttää vain terrorismin ja vakavan rikollisuuden torjuntaan. Komission lakiehdotus joutuu ennakkoarvioiden mukaan ankaran käsittelyn kohteeksi EU-parlamentissa, joka taannoin vastusti jyrkästi matkustajatietojen luovuttamista amerikkalaisviranomaisille.

 

iltalehti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Brittilehti Guardian on saanut haltuunsa luonnoksen kiistellystä Yhdysvaltain ja Euroopan unionin lentomatkustussopimuksesta, jonka mukaan Yhdysvallat haluaa laajat tiedot paitsi Yhdysvaltain ja Euroopan välisistä lennoista, myös kaikista muistakin eurooppalaisten kansainvälisistä lennoista.

 

Sen mukaan Yhdysvaltain kotimaisen turvallisuuden ministeriö saisi oikeuden säilyttää peräti 15 vuoden ajan tietoja Euroopasta saapuvien matkustajien henkilötiedoista kuten osoitteista, puhelinnumeroista, luottokorteista, matkaseurasta, reitistä ja matkatavaroista.

 

EU:n ja Yhdysvaltain välillä on vuodesta 2007 lähtien ollut väliaikainen sopimus matkustajatiedoista.

 

Muiden tietojen lisäksi sopimusluonnos antaisi mahdollisuuden myös ”arkaluontoisten henkilötietojen” kuten rodun, poliittisen kannan, seksuaalisen suuntautumisen ja terveydentilan merkitsemiseen ”poikkeustilanteissa”.

 

Yhdysvallat vaatii lentoyhtiöitä luovuttamaan mahdollisimman täydelliset matkustajatiedot jo neljä vuorokautta ennen matkan ajankohtaa, jotta se voi tietokoneohjelmilla analysoida ja profiloida tiedot terrorismin, rikollisuuden ja laittoman maahanmuuton vastustamisen nimissä.

 

Tiedonantaja....öhm...eikun Kansanuutiset

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Matkustajatietojen luovutus Yhdysvaltoihin on hyväksytty.

 

Euroopan parlamentti siunasi torstaina kiistellyn matkustajatietojen luovutussopimuksen EU:n ja Yhdysvaltain välillä.

 

Sopimus kattaa 19 tietokohtaa mukaanlukien matkustajien nimet, osoitteet, luottokorttitiedot ja mahdolliset jatkolennot. Yhdysvallat on kertonut käyttävänsä tietoja terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan.

 

Sopimus kuitenkin asettaa ehdot PNR-datalle. Niiden mukaan matkustajatiedot muuttuvat nimettömiksi puolen vuoden jälkeen lentomatkasta, ja tietoja saa säilyttää aktiivisessa tietokannassa yhteensä viisi vuotta.

 

Sopimus on suuri askel eteenpäin niin matkustajatietojen kuin heidän henkiensäkin suojelemisessa.

 

Lentoyhtiöt jakaisivat matkustajatietoja joka tapauksessa, mutta ilman sopimusta se tapahtuisi ilman tietosuojasääntöjen suojaa. Parlamentin vaikutuksesta niin itse sopimus kuin matkustajien suojakin parani.

 

verkkouutiset

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sopimus on suuri askel eteenpäin niin matkustajatietojen kuin heidän henkiensäkin suojelemisessa.

 

Lentoyhtiöt jakaisivat matkustajatietoja joka tapauksessa, mutta ilman sopimusta se tapahtuisi ilman tietosuojasääntöjen suojaa. Parlamentin vaikutuksesta niin itse sopimus kuin matkustajien suojakin parani.

 

Doubleplusgood.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

EU:n sisäasioista vastaava komissaari Cecilia Malmström on uhannut laittaa Yhdysvalloille tärkeitä tiedonjako-ohjelmia jäihin, jollei Yhdysvallat kykene todistamaan kunnioittavansa EU:n tietosuojalakeja.

 

Kyse on sopimuksista, jotka antavat Yhdysvaltain viranomaisille pääsyn tietoihin eurooppalaisista rahoitustapahtumista ja lentoliikenteen asiakastiedoista, talouslehti The Financial Times kertoo.

 

Tiedonjako-ohjelmien peruuttaminen olisi raskas isku Yhdysvalloille, joka teki aikanaan kovan työn päästäkseen käsiksi pankki- ja lentotietoihin ehkäistäkseen terrorismia, FT arvioi.

 

itviikko.fi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

EU:n sisäasioista vastaava komissaari Cecilia Malmström on uhannut laittaa Yhdysvalloille tärkeitä tiedonjako-ohjelmia jäihin, jollei Yhdysvallat kykene todistamaan kunnioittavansa EU:n tietosuojalakeja.

 

Hui onpa melkoinen uhkaus. Se tosin varmaan unohtuu pikapuolin.

 

Jos Malmströmillä olisi vähänkään asennetta, niin tiedonjako-ohjelmat laitettaisiin heti jäihin ja luovutusta jatkettaisiin vasta kun USA on osoittanut tietojen käytön ja säilytyksen olevan asianmukaista.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hui onpa melkoinen uhkaus. Se tosin varmaan unohtuu pikapuolin.

 

Jos Malmströmillä olisi vähänkään asennetta, niin tiedonjako-ohjelmat laitettaisiin heti jäihin ja luovutusta jatkettaisiin vasta kun USA on osoittanut tietojen käytön ja säilytyksen olevan asianmukaista.

 

Ja vastavuoroisesti kaikista jenkkimatkustajista vaadittaisiin samat tiedot.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos Malmströmillä olisi vähänkään asennetta, niin tiedonjako-ohjelmat laitettaisiin heti jäihin ja luovutusta jatkettaisiin vasta kun USA on osoittanut tietojen käytön ja säilytyksen olevan asianmukaista.

 

Miksi ihmeessä? Siis "jatkettaisiin"? Mitä se jenkeille kuuluu mitä me EU:n sisällä lennämme tai siirrämme rahaa?

 

Uskon, että tietoja käytetään USAlaisten firmojen etujen ajamiseen (vrt teollisuusvakoilu), enemmän kuin "terrorismin" vastaiseen taisteluun.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi ihmeessä? Siis "jatkettaisiin"? Mitä se jenkeille kuuluu mitä me EU:n sisällä lennämme tai siirrämme rahaa?

 

Uskon, että tietoja käytetään USAlaisten firmojen etujen ajamiseen (vrt teollisuusvakoilu), enemmän kuin "terrorismin" vastaiseen taisteluun.

 

Parempi tietenkin olisi lopettaa tietojen luovutus kokonaan. Kun asiasta kuitenkin on sopimus, niin en usko että sitä kokonaan hyllytetään ilman selvää näyttöä väärinkäytöstä.

 

Eurooppa on kyllä ollut siinä määrin innokas tietojenluovuttaja, että mahtaako tietovirta sittenkään olla ihan niin yksisuuntaista kuin oletetaan? Ei kai eurooppalaiset sentään niin puupäitä ole, että keräävät innokkaasti kansalaisista tietoja vain luovuttaakseen tiedot ulos.

 

Jospa onkin niin, että raakadata siirtyy NSA:lle pureskeltavaksi mutta prosessoitua dataa tulee myös takaisin europpalaisille hallituksille. Tällöin datalle voisi ehkä tehdä niin laajamittaista seulontaa, että se ei ole EU:n lakien mukaista - ja jenkit kai voivat käsitellä ulkomaalaisia koskevaa dataa varsin vapain käsin. Kumpaakaan osapuolta ei oikein kiinnosta huomata mitään väärinkäytöksiä.

 

Onko EU:n USA:lle luovuttamien tietojen käsittely minkään riippumattoman valvojan seurattavana?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Snowden väittää: NSA ja vakoilusta valittaneet maat tiiviissä yhteistyössä

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013070717236259_ul.shtml

 

Ja nythän ollaan luovuttamassa lentomatkustajien tiedot myös venäläisille.

Sopimuksen piti astua juuri voimaan mutta Venäjä antoi EUlle puoli vuotta

lykkäystä sen toimeenpanemiseksi. Tästä vain ei ole Suomessa enää kevään

jälkeen puhuttu mitään mutta sopimus kai on tehty.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/venaja-vaatii-kaikkien-ilmatilaansa-tulevien-matkustajien-tietoja-kiristaa-valeja-eun-kanssa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Parempi tietenkin olisi lopettaa tietojen luovutus kokonaan. Kun asiasta kuitenkin on sopimus, niin en usko että sitä kokonaan hyllytetään ilman selvää näyttöä väärinkäytöstä.

 

Niin ... mitäpä sitä m.m. Suomen perustuslaista ...

 

http://snowden.effi.org/

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään