Juha Klemettinen

Viestintäjohtaja Christer Haglund siirtyy pois Finnairin palveluksesta

1 viesti aiheessa

Finnair Oyj

Pörssitiedote

VIESTINTÄJOHTAJA CHRISTER HAGLUND SIIRTYY POIS FINNAIRIN PALVELUKSESTA

 

Finnair-konsernin viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Christer Haglund siirtyy pois yhtiöstä toisen yrityksen palvelukseen huhtikuun puolivälissä. Hän on ollut tehtävässä sekä johtoryhmän ja johtokunnan jäsenenä vuodesta 2000 lähtien.

 

Christer Haglund on luotsannut Finnairin vaativaa viestintää läpi vaiheikkaan vuosikymmenen. Yhtiön toimintakenttä koskettaa laajasti suomalaista yhteiskuntaa sekä yhä enemmän myös kansainvälisiä sidosryhmiä. Haglund on toteuttanut systemaattista ja avointa viestintälinjaa suhteessa kotimaiseen ja kansainväliseen mediaan sekä muihin sidosryhmiin, Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen sanoo.

 

Viimeisen vuosikymmenen aikana Finnairin Aasian-liikenne on kasvanut monikertaisesti. Finnairin viestinnän painopiste on siirtynyt kotimaasta kansainvälisille markkinoille.

 

Haglund on luonut uudet toimintatavat kansainvälisen näkyvyyden saamiseksi Finnairille. Asiakaskunnan kansainvälistyessä Finnairin tunnetuksi tekeminen Aasian ja Euroopan suurilla markkinoilla on luonut hyvän pohjan strategiamme toteuttamiselle. Haluan kiittää Christeriä hänen panoksestaan Finnairin hyväksi ja toivotan hänelle menestystä uudessa vastuullisessa tehtävässä, Vehviläinen toteaa.

 

Uuden viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajan haku on käynnissä.

 

Finnair Oyj

Viestintä

1.2.2011

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään