Johan Salin

Finnairin koneen lähtö keskeytyi kiitoradalla jo toistamiseen

43 viestiä aiheessa

Finnairin lomalento AY 1875 kohti Antalyaa Turkkia myöhästyi tiistaina useamman tunnin moottorin ilmajärjestelmään tulleen vian vuoksi. Lennon piti lähteä Helsinki-Vantaan lentokentältä neljän aikaan päivällä.

Matkustajat säikähtivät, kun lähtö keskeytettiin yhtäkkiä koneen rullatessa jo kiitoradalla. Kone oli ehtinyt kiihdyttämään jo sataan kilometriin tunnissa.

Finnairin mukaan koneeseen vaihdettiin muutamia venttiilejä.

Sama vika toistui

Uusi lähtöyritys oli kello 20, mutta sama vika toistui. Tällä kertaa matkustajat odottivat vian korjaamista koneessa.

Koneessa on noin 225 matkustajaa.

Kone vaihtoon

Matkustajat joutuivat palaamaan takaisin terminaaliin, sillä Finnair päätti lykätä lentoa keskiviikolle. Konetyyppi vaihtuu ja lomalaiset pääsevät matkaan aamulla kello 8.00.

Lähde: Iltalehti

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä tyypillinen kerran vuodessa lomamatkan tekevä jonka mielestä ilmeisesti olisi pitänyt lähteä epäkuntoisella koneella kun nyt Turkin matkasta suli tunteja pois.

Finnairin lomalento peruuntui kahdesti: "Tämä menee jo vitsin puolelle"

31.08.2010 22:46 

Finnairin kahdesti kalkkiviivoilla peruuntuneen lomalennon viivästys tiistai-iltana on aiheuttanut päänvaivaa 227 matkustajalle, joiden olisi tarkoitus olla jo matkalla Turkkiin nauttimaan lomasta.

- Tuntikausia ollaan istuttu koneessa ja sitten kentällä tappamassa aikaa, tämä menee jo vitsin puolelle. Vihdoin ja viimein kertoivat, että lento perutaan, Eija Kilponen sanoo IS:lle.

Finnairin toiminta ei saa Kilposelta ainakaan kiitosta, ja nainen lupaa, että perästä kuuluu.

- Korvaukset ovat olleet ruhtinaalliset: Yksi keksi, yksi mehu, kahdeksan euron lappu millä saa mitä haluaa sekä kuulokkeet. Tässä on meidän korvaukset, hän kertoo vihaisena.

Kilponen on kotoisin Sipoosta, joten häntä pyydettiin palaamaan kentälle aamulla. Yöpymisestä huolehditaan itse.

- Hotellille ollaan menossa. Mitään hajua ei ole, päästänkö edes sisään ja korvataanko tätä, nainen lopettaa. Aamulla seitsemältä on uusi yritys

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2244904

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Konetyyppi vaihtuu ja lomalaiset pääsevät matkaan aamulla kello 8.00.

Pääsivät matkaan klo 08:35 ja konetyyppi vaihtui niin että AY1875 on OH-LBO.

Eilinen kaksi kertaa keskeyttänyt LBR lähti jo aamulla Rhodokselle.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä tyypillinen kerran vuodessa lomamatkan tekevä ...

... joka ei tiedä lentokoneista mitään. Vain sen, että niillä pääsee nopeasti paikasta toiseen. Ei käy edes sääliksi?

:thmbdn:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joillakin ihmisillä on vaan (kulkuneuvosta riippumatta) aivan järjetön kiire pisteestä A pisteeseen B, turvallisuudesta viis.

Meniköhän Kilponen hotelliin eikä kotiin Sipooseen sen takia että saisi ilmaisen hotelliyön ;)

Järjetön kiire vai vaan hatutus siitä että joutuu tuntikausia istumaan turhaan koneessa? Minua ainakin jossain määrin harmittaisi jos vähistä lomapäivistä yksi menisi turhaan koneessa istumiseen keksipalkalla. On tietysti ihmisiä joiden kotiolot ovat epämukavat tai jotka eivät juuri koskaan pääse hotelliin mutta valtaosa taitaa mieluummin nukkua kotonaan kuin hotellissa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minua ainakin jossain määrin harmittaisi jos vähistä lomapäivistä yksi menisi turhaan koneessa istumiseen keksipalkalla.

Siinä tapauksessa kannattaisi ne lomapäivät käyttää Saimaalla soutuveneillen eväiden kanssa. Lentokone kun on tekninen vempele niin kaikki on aina tekniikan kanssa mahdollista.

Ja ne tekniset ongelmat tulevat näille kerran vuodessa Kanarialla käyville yllätyksenä. Ja silloin huudetaan ensimmäisenä niitä korvauksia ja vaaditaan lentoyhtiöltä chateaubriandit pöytään.  :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Järjetön kiire vai vaan hatutus siitä että joutuu tuntikausia istumaan turhaan koneessa?

Veikkaisin tuota hatutusta. Sama se, onko kyseessä juna vai kone, niin päähän ottaa, jos odottamaan joutuu. Junassa puolenkin tunnin myöhästyminen ketuttaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siinä tapauksessa kannattaisi ne lomapäivät käyttää Saimaalla soutuveneillen eväiden kanssa. Lentokone kun on tekninen vempele niin kaikki on aina tekniikan kanssa mahdollista.

Ja ne tekniset ongelmat tulevat näille kerran vuodessa Kanarialla käyville yllätyksenä. Ja silloin huudetaan ensimmäisenä niitä korvauksia ja vaaditaan lentoyhtiöltä chateaubriandit pöytään.  :laugh:

Toivottavasti Finnairilla asenne ei ole tuollainen ja vastaavia ei jatkossa satu.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siinä tapauksessa kannattaisi ne lomapäivät käyttää Saimaalla soutuveneillen eväiden kanssa. Lentokone kun on tekninen vempele niin kaikki on aina tekniikan kanssa mahdollista.

Ja ne tekniset ongelmat tulevat näille kerran vuodessa Kanarialla käyville yllätyksenä. Ja silloin huudetaan ensimmäisenä niitä korvauksia ja vaaditaan lentoyhtiöltä chateaubriandit pöytään.  :laugh:

Palailin tuona iltana reissulta ja ihmettelinkin, mikä hemmetin älämölö kentällä oli. Matkustajat kyllä osasivat perätä niitä chateaubriandejaan, ja kovaan ääneen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Matkustajat kyllä osasivat perätä niitä chateaubriandejaan, ja kovaan ääneen.

Mitäs vikaa tuossa on, että kuluttaja osaa vaatia palvelua ja hyvitystä?

Mika

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitäs vikaa tuossa on, että kuluttaja osaa vaatia palvelua ja hyvitystä?

Mika

Tapa jolla se vaatiminen tapahtui.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tapa jolla se vaatiminen tapahtui.

No hei, suomi on täys suomalaisia. Mitä ne juntit jostain konnevedeltä ymmärtää mistään. Jos yks kone hajoaa niin toinen pitää saada tilalle vähintään heti, vitut muista tai turvallisuudesta, kunhan ei vaan mene se Turkin matka pilalle... :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luulisi että tulevalla pohjoiseuroopan johtavalla lentoyhtiöllä olisi lihaksia, "johtoportaan mediapullistelun" lisäksi, hoitaa tällainen ikävä tilanne tyylikkäästi?  :laugh:

   8)   

Luulisi, ettei tuollaisten asiakkaiden tilanteita voi hoitaa tyylikkäästi. Usko pois, humalainen vihainen härmäläinen, jolta on juuri evätty oikeus Turkin aurinkoon, on kovin vaikea lepyttää!

Tarkoittaakohan tilanne siis sitä että muistiota "näin menetellään kun härmäläisten lento peruuntuu" EI OLE kirjoitettu TAI muistiota ei ole kirjoitettu oikeilla sanoilla VAI onko se kirjoitettu mutta sitä ei osata lukea? Pitäisi kyllä olla yksinkertaista hoitaa jos kerran osaa homman.

Kun ajattelee liiketoimintaa yksinkertaisesti niin asiakkaita on vain kahdenlaisia:tyytyväisiä ja ei tyytyväisiä.

Tai se on ihan sama mitä siellä muistiossa lukee, huutoa ja hesarin yleisöpalstatilaa tulee silti? :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tapa jolla se vaatiminen tapahtui.

Aaah... ymmärrän. Olen itse palveluammatissa, jossa asiakkaat ovat useimmiten korkeasti koulutettuja, liike-elämässä johtotehtäviin kohonneita kansainvälisiä kaupunkilaisia ja silti mikään ei ihmetytä kuin se, että jotkut härmäläiset taantuvat 5 sekunnissa 5 -vuotiaan lapsen tasolle ja purkavat mielipahaa rähjäämällä. Yritä siinä sitten purra hammasta ja jättää sanomatta, että "tää sama show on nähty jo aamulla lasta tarhaan vietäessä".

:)

Mika

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ottaen huomioon, että kyseessä oli charterlento, niin kumman vastuulla näissä matkustajista huolehtiminen on? Lentoyhtiön vai matkanjärjestäjän?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tällaisissa tapauksissa periaatteessa lentoyhtiön vastuulla. Matkanjärjestäjän vastuu alkaa kun kone saapuu määränpäähän ja matkustajat ovat tulleet matkatavara-aulasta pois. Matkanjärjestäjän vastuu taasen loppuu kun matkustajat ovat kotiin lähtiessään päässeet takaisin transfer-alueelle. Näinhän on toimittu mm. silloin kun 757:t ovat lahonneet Ahmedabadiin joko meno- tai tulomatkalla. Tuollaisen keissin yhteydessä Aurinkomatkojen toimitusjohtaja totesi, että he ovat ostaneet palvelun lentoyhtiöltä ja lentoyhtiö on vastuussa siitä, että matka toteutuu suunnitellusti.

Käytännössä varmasti matkanjärjestäjääkin kiinnostaa jossain määrin asiakkaidensa hyvinvointi ja lentojen peruutukset, mutta itse korvauksista ja muista järjestelyistä lentomatkan aikana vastaa lentoyhtiö.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mahtaakohan matkustajien käytös muuttua paljonkin jos ovat erään kehitysmaasaarivaltion asukkaita, entäs ranskalaiset, mites italiaanot, kaikki muut istuvat kiltisti hiljaa, vain suomalaisjuntit vaativat?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään