Tatu Koiranen

Finavian eFPL tekee tuloaan

115 viestiä aiheessa

Kuten Finavian tiedotteista (esim. http://www.finavia.fi/medialle/tiedotearkisto/finavia_tiedotteet/finavia_tiedote?id=3054646 ) on voinut lukea, lennonneuvontapalveluiden lakkauttamiseen kehittämiseen liittyvä eFPL-hanke on näemmä jo jonkinlaisessa vauhdissa organisaatiossa.

Tälläinen tyylikäs 90-luvun muotoilua edustava nettisivu on jo saatu aikaiseksi, vaikka sillä ei vielä voi lentosuunnitelmaa jättääkään. Jos jotain positiivista hakee, niin sinällään nuo esiin pomppaavat täyttöohjeet ovat ihan jees - ei tarvitse välttämättä lähteä jokaista muotoseikkaa tarkistamaan AIC:sta, kun tuossakin esitetään perusasiat. Toisaalta ei välttämättä olisi pahitteeksi, jos lomakkeesta oli kaksi eri versiota erilaisella opastuksella. Simple ja Advanced, kuten kunnon finglish-henkeen kuuluu. Ensiksi mainitussa ohjeet olisivat vähän enemmän selkokielisempiä kuin tuossa nykyisessä ja suurimmat erikoisuudet olisi jätetty pois. Mutta pystyisi tekemään kivasti plaanin räyskälästä jämille :)

http://www.finavia.fi/palvelut-ilmailijoille/lennonneuvontapalvelut/flightplans/efpl

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikähän tämänkin tuloa on jarrutellut. Tuntuu kovin kehitysmaalta Suomi tässä suhteessa.

Raha.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Formi joka lähettää FPL-mailin efhk.briefingiin tekee vartissa jopa minun kokemuksellani.

Tosin maksaahan sekin...

t. Timo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä minulle tulee ikävä EFJYn breifingin ystävällisiä ja avuliaita naisia. Plaanit ovat hoituneet kätevästi puhelimessa ja säät ja bulletiinit ovat olleet odottamassa, kun on päässyt kentälle.

Tulevaisuus puhelinplaanissa lienee: "Jos haluat tehdä plaanin, näppäile YKSI.  Jos haluat tehdä...., näppäile KAKSI......"

Jotenkin tuntuu paremmalta, kun se säähavainnointi on ihmisen tarkastamaa ja monet asiat ovat hoituneet paljon kätevämmin, puhumattakaan siitä lämpimästä hymystä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienolta vaikuttaa ja selkeästi tätä päivää. Sitten vielä älypuhelinystävällinen versio kiitos.

OT: Kohta pitää alkaa jo radikaalisti rajoittamaan syntyvyyttä kun ihmiselle ei löydy enää mitään virkaa  :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Antaakohan palvelu vahvistuksen hyväksytystä lentosuunnitelmasta? Etenkin IFR-lentosuunnitelmassa tuo on oleellinen ominaisuus. Eurocontrollin nykyinen validointipalvelu on tarpeettoman mutkikas etenkin mobiilikäyttöön, kun lomakkeelle pääsy vaatii Flashin toiminnan.

-Pekka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vakuuttunut että hyväksyntä tulee.

Mielenkiintoista nähdä kuinka suuria muutoksia muuten tulee,en usko että mahdollista käyttää "Mökkösen mökkiä"DCT jälkeen/edellä,ei myöskään lentokenttien icao koodia muuta kuin lähtöön/laskuun,TGL lasku ei onnistu reitillä,tehtävä toinen plaani ym mukavaa,porteista puhumatta :)

Arvailuja vain toivossa että tulee pian.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hommahan tietenkin tulee toimimaan niin, että Kuuklen tasoiselle karttapohjalle vedetään hiirellä "kuminauhaviivat" ja annetaan pisteille korkeudet sekä viivoille nopeudet. Ilmatilat, korkeudet R,D-alueet, lentoesteet ja notamit, säät sun muut herkut näkyvät kaikki samalla ja systeemi näyttää punaista kaikissa törmäyskursseissa. Kun plaani on vaaka- ja korkeusprofiililtaan venytelty halutuksi, ohjelma tulostaa reittikartan, profiilin, ofp:t ja xyz:t nätiksi nivaskaksi - eikun sähköiseksi kolmiulotteiseksi tiedostoksi navigaatiojärjestelmiä varten ;D

Tälläinen systeemi on jo historiaa....... :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja sitten pitäisi itse tietää, mihin kaikkialle se lähetetään?

??

Katos joo, sehän näkyy olevan mukana. Palautetta..

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja sitten pitäisi itse tietää, mihin kaikkialle se lähetetään?

Finavian ohjeissa ei sanota, mutta muistaakseni "addressee(s)" kohta jätetään tyhjäksi. Ainakin normaaleilla lennoilla.

e: Eihän paperisestakaan plaanista täytetä em. kohtaa. Käsittääkseni vastaanottajia laitetaan vain jos lento suuntautuu esim. alueille jossa on vain pelkkää sotilaslennonjohtoa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja tämä systeemihän on nyt siis toiminnassa: http://www.finavia.fi/C

Plaani kaavakkeella tai vapaatekstinä ja soitto perään että on tullut perille ja hyväksytty.

Eli kannattaa vissiin soittaa ennen DEP-ilmoitusta? ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finavia parantaa palveluaan. Lennonvarmistuksen ja ja lentoturvallisuuden kannalta elintärkeät liiketoiminnot tuodaan entistä useamman loppukäyttäjän saataville kaikkia lentoliikenteen sidosryhmiä koskevien ja heidän palvelujaan parantavien sekä yleisemmin lentoliikenteen infrastruktuuria, sujuvuutta, joutuisuutta, turvallisuutta ja kustannustehokkuutta nykyiseltä tasolta huomattavasti vahvistavien uudistusten muodossa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulee ikävä EFJYn briefingiä. Sinne on ollut aina mukava mennä tai soitella. Puhumattakaan siitä, että palolennoilla ekan lenkin aikana toisen lenkin eväät olivat henkilökunnan jääkaapissa kylmässä. Toiselta puolen Suomeakin on tullut plaanit soitettua aina kotikylän tutuille henkilöille. Jos palvelu nyt loppuu, suuret kiitokset ja toivotan kaikkea hyvää jatkossa.

Sama täällä, suuret kiitokset EFJY:n toimivalle ja ystävälliselle briefingille. Itsekin tullut soiteltua ympäri Suomea plaanit aina Jykylään :)

Toivotan kaikkea hyvää briefingin tytöille/pojille tulevaisuuteen!

Ville

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kokeilin eFPL-palvelua tarkkarillani tänään (VFR). Erittäin hyvin toimiva systeemi. Kun olin naputellut tiedot sisään, soitin samantien annettuun numeroon perään ja sieltä vahvistettiin plaanin läpimeno. Käytin samalla hyväkseni mainitun option pyytää sääbriefing ja reittibulletiini sähköpostiin. Sinnehän se tupsahtikin viiden minuutin päästä. Ammattimainen säädata ja notamit kaikille tarvittaville kentille valmis tulostettavaksi.

Suosittelen!

Semmoinen vinkki järjestelmän käyttäjille, että toimikaa hyvissä ajoin, kuten tässä tapauksessa on toimittu. Jos olet viime tingassa lähettämässä plaania ja soitat varmistussoiton vasta vähän ennen lähtöä, voi olla, ettei plaani ehdi järjestelmään ennen kuin pyydätä rullata.  Ja koitetaan olla kärsivällisiä kaiken käynnistysvaikeuden kanssa, mitä esiin tulee! Paluuta paikallisiin briefingeihin tuskin on, joten koitetaan rauhassa opetella elämään uuden systeemin kanssa!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tein sunnuntain plaanin noin, eikä REMARKS mennyt läpi vaan näytti nollaa. Arvaisinpa että kyse oli siitä, etten aloittanut riviä RMK:lla vaan kirjoitin vain sen PIC TEL ...

Kellonajat pitää tietenkin ilmoittaa nelinumeroisina (ohjetekstiä noihin ei tule kuten joihinkin kenttiin). Laitoin lentoajaksi 1 tunti, olisi tietenkin pitänyt olla 0100 jne.

Hieno systeemi ja kärsivällinen opastaja puhelimessa.

t. Timo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Semmoinen vinkki järjestelmän käyttäjille, että toimikaa hyvissä ajoin, kuten tässä tapauksessa on toimittu. Jos olet viime tingassa lähettämässä plaania ja soitat varmistussoiton vasta vähän ennen lähtöä, voi olla, ettei plaani ehdi järjestelmään ennen kuin pyydätä rullata.  Ja koitetaan olla kärsivällisiä kaiken käynnistysvaikeuden kanssa, mitä esiin tulee! Paluuta paikallisiin briefingeihin tuskin on, joten koitetaan rauhassa opetella elämään uuden systeemin kanssa!

Joo-o, ei tunnu aina toimivan yhtä hienosti. Oma kokemukseni oli eiliseltä: pari tuntia ennen lähtöä soitettu varmistussoitto, jonka mukaan plaani kyllä oli päässyt järjestelmään. Lähtiessä sitten sitä lappua ei Malmilta löytynytkään = vartin odottelu, kun sitä suunnitelmaa ilmeisesti kissojen ja koirien kanssa etsittiin järjestelmän syövereistä. Lapa pyörii, onneksi dieseli tyhjäkäynnillä kuluttaa ehkä vajaan lasillisen sitä soppaa. Ei siitä sen enempää.

Itse asiaan: eFPL-järjestelmän käytettävyys on ainakin nykyversiossa korkeintaankin välttävä. Olisi ehkäpä kannattanut ottaa joku tietojärjestelmien kehittämisen ammattilainen mukaan tuohon hommaan. Tässä nyt muutamia huomioita alkuun:

1. Loogisin osoite, www.finavia.fi/efpl  vaatii jonkin käyttäjätunnuksen ja salasanan. Ilman käyttäjätunnusta annetaan ystävällinen "Access restricted" -ilmoitus. Pienen selailun jälkeen löytyykin ilmeisesti oikeampi osoite, http://www.finavia.fi/C/flightplan/efpl_lomake

2. Lomakkeen suunnittelussa on tehty klassinen paperilomakkeesta tietokoneversioksi -konversio. Ohjelmistotuotannon perusoppikirjat käyttävät tällaista lähestymistapaa perusesimerkkinä siitä, miten toimintaprosessien automatisointia EI kuulu tehdä.  Hyvä puoli tässä on tietysti se, että saankin tästä projektista hyvän esimerkin ko. asiaa käsittelevään luentooni.

2b) Weblomakkeelle pystyisi pienellä vaivalla tuottamaan sellaisen sovelluksen, joka automaattisesti tekee perustason tarkistukset syötetyille tiedoille siten, että järjestelmä automaattisesti opastaa käyttäjää syöttämään oikeanlaista dataa. Tämänhetkisen version koko ruudun kokoiset tooltip-täyttöohjeet ovat tästä konseptista surullisen laiskasti toteutettu irvikuva.

3) Erikoistoiminnot weblomakkeen täyttämisessä ovat tietysti ongelma kännyköiden ja sen sellaisten selaimissa. Siellä systeemin kuuluukin olla mahdollisimman yksinkertainen. No kokeillaanpa, sama www.finavia.fi/C/flightplan/efpl_lomake kännykän näppäimistön kautta. Saahan tuon nakuteltua, hieman vaivalloisesti tosin. Ainakin näin toimisto-oloissa, kun esimerkkiosoite on selaimessa valmiina. Onnistuuko sitten Kuhmon korpikentällä, kun en ihan tarkkaan muista tuota osoitetta? No ei.

3b) Järjestelmä lataa aikansa, ja ehdottaa siirtymistä m.finavia.fi -palveluun, koska olenkin kännykkäselailija. No sepä mukava yllätys, että järjestelmän suunnittelussa on otettu huomioon käyttäjän lähtökohdat ja korpikenttätoiminta. Joten siirrytäänpä siis mobiilipuolelle.

3c) No mobiilipuoleltapa ei löydy koko lentosuunnitelmalomaketta, ainoastaan lentoasemien lähtevät ja saapuvat -tietoja. Hetkellinen hyvänolontunne huuhtoutui juuri.

Tässäpä alustavia käyttökokemuksia ensimmäiseltä kokeilukerralta. Ensi kerralla teenkin plaanini taas siinä tornin jaksolla.

ystävällisin terveisin,

hallintoalamainen

Mobiilijärjestelmä olisi nykyaikaa, toivotaan että kehitys kehittyy ja semmoinen saadaan (ja lisäksi tietysti iPhone ja Android yms. ohjelmat tarjolle!)  :P.

Jaksoplaaneista pyydän huomioimaan, että C-ilmatilassa ei plaaneja oteta jaksolla vastaan lähtevien osalta. Jos olet saapumassa esim. Pirkkalaan, saat kyllä selvityksen jaksoplaanilla, mutta nöyrin toive on, ettei jaksoplaaneja tulisi lainkaan, huolimatta siitä, että järjestelmä ohjaa kovasti siihen suuntaan. TMA:n läpilento jaksoplaanilla saattaa joissain tilanteissa tuottaa ongelmaa, etukäteen viestitetyllä plaanilla ei tuota!

Plaanin voi edelleen (käsittääkseni) myös soittaa EFHK briefingiin, tietysti toivomus on että käytetään eFPL:ää. Mutta tehkää ihan aikuisten oikeesti ne plaanit ennen kuin lennätte, jos tiedätte mihin lennätte!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään