Mikko Suomela

Uutta myllyä hankkimassa II

1 727 viestiä aiheessa

Olisin kaivannut tarkempaa vastausta, mielellään ihan komponenttikohtaisesti. Samoja näyttiksiäkin on eri valmistajilla. Kai niissä jotain eroa on. Puhumattakaan emolevyistä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisin kaivannut tarkempaa vastausta, mielellään ihan komponenttikohtaisesti. Samoja näyttiksiäkin on eri valmistajilla. Kai niissä jotain eroa on. Puhumattakaan emolevyistä.

Minulla ei ainakaan ole tarkempaa vastausta, koska mielestäni ne erot ovat joko makuasioita tai muuten niin pieniä, että niitä ei käytännössä edes huomaa. Minun hankinnoissani tärkeää on ollut se, että esimerkiksi emolta löytyvät ne väylät ja liitännät, joita tarvitsen. Esimerkiksi jos nyt haluaisi mahdollisimman nopean SSD-kovalevyn, olisi syytä varmistaa, että se tukee M.2-liitäntää ja emolta löytyy myös tuki sille. Emolevyn valmistaja on toisarvoinen asia. Ainakaan minä en osaa sanoa onko niiden välillä oleellisia nopeuseroja. Olen tähän asti käyttänyt Asus:in levyjä, mutta en edes muista minkälainen malli nykyisessä koneessa on.

FSX ei tosin tarvitse huippunopeaa (ja kallista) M.2-levyä. Se tykkää jo ihan "perinteisestä" SATA SSD-levystä. Nopeuseroa tuskin huomaa käytännössä noiden välillä, vaikka omaa vertailukohtaa minulla itselläni ei olekaan. Edes vanha HDD ei ole FSX:lle pahempi pullonkaula.

Näytönohjaimen olen parina viime kertana hankkinut NVidia:n piirillä, koska sille on hyviä asetusohjelmia (voi olla nykyisin AMD:n piireillekin - en tiedä). Tässäkin minusta on tärkeämpää mikä GPU-piiri on kyseessä ja paljonko kortilla on muistia kuin kortin valmistaja. FSX:n kannalta GPU ei myöskään ole ratkaiseva tekijä. Oleellisin ja nakyvin tekijä FSX:n toiminnan kannalta on CPU. Intel on todettu monelta taholta paremmaksi kuin AMD:n CPU:t (kun kyseessä on FSX) ja mitä korkeampi kellotaajuus on sen parempi. Jos ei halua maksaa turhasta (FSX:n tapauksessa), niin i5-prosessorit ovat järkevämpi sijoitus kuin i7:t (kun kellotaajuus on sama).

Pekka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pukinkonttiin mahdollisesti konetta tulossa. Tekeekö seuraavanlaisella yhdistelmällä mitään jos ajattelee FSX/P3D pyörimistä?

  • Intel i5-6500 3,2GHz, 6Mb
  • MSI B150M Mortar, LGA1151, Intel B150, DDR4, mATX
  • Kingston 16GB(2x8GB) HyperX Fury DDR4 2666 MHz
  • Gigabyte GeForce GTX 1050 Ti OC -näytönohjain, 4GB GDDR5
    Ja näille noin 650w virtalähde?
     
    Ensinmäistä konetta siis itse rakentamassa joten onko edes oikeaan suuntaan valittu osia?  :)
     
Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Prosessorin voisi vaihtaa kellotettavaan malliin. Jos vaihdat prosessoria sellaiseen niin katso että emolevystä löytyy kellotusominaisuudet.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitenkäs onko muuten väliä jos emolevy on merkiltään X ja näyttis on Y? Kun kantahan niissä kuitenkin on sama?

Kaikki on kunnossa jos molemmissa on liitäntä samaa specifikaattia. Eli emolevystä löytyy PCI-E 3.0 väylä ja näytönohjain Y on tehty myös kyseiselle standardille.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uuden koneen rakentaminen on aina haastavaa. Ja kallista. Pitää miettiä koneen käyttöikää. Lähtisin rakentamaan uutta konetta mahdollisimman uudella ja parhaalla emolevyllä. Siinä nykyaikaiset ja tulevat SSD-levyt toimivat huippunopeasti. Kuten tulevat uudet näytönohjaimet. Emolevy määrää tietysti suorittimen.

Jos FSX-peliin pitäisi valita paras suoritinkanta emolevyllä, niin se olisi Lga 2011-v3 ja suoritin olisi Intel Core i7-6950X.  ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos FSX-peliin pitäisi valita paras suoritinkanta emolevyllä, niin se olisi Lga 2011-v3 ja suoritin olisi Intel Core i7-6950X.  ;)

Ai että kallein = parasta mitä saa? ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

...

Jos FSX-peliin pitäisi valita paras suoritinkanta emolevyllä, niin se olisi Lga 2011-v3 ja suoritin olisi Intel Core i7-6950X.  ;)

Sarkasmiako viljelet Tarmo?

Tuo CPUhan maksaa ihan sikana! En olisi kirjoittanut tuosta mitään, mutta mainitsit FSXn ja haluan että tosikotkaan (sarkasmia ymmärtämättömät) eivät mene halpaan  ;D. Nimenomaan FSX ei hyödy tuosta pätkääkään sisältäköön vaikka 100 ydintä! Joku uusi softa saattaa hyötyäkin. FSXlle pitää olla sellainen CPU, jossa on mahdollisimman suuri kellotaajuus ja jota voi vielä siitäkin kellottaa. Kun lisäksi jättää (FSXlle tarpeettoman) hyper threadingin pois (eli valitsee i5:n), hyötyy vielä satkun.

Turha kommentti ylipäätään. Typerää edes ehdottaa tuollaista kahden tonnin suoritinta, millä ei tosiaan tee varsinkaan FSX:n kanssa yhtään mitään.

Onhan se tietty hauskaa selata jotain verkkokauppaa ja etsiä sieltä ne kalleimmat osat ja katsoa mitä saa aikaiseksi. ::) Kyllähän noita 5000-10000 euron "pakettejakin" myydään, eri asia tekeekö sellaisella myllyllä sitten oikeasti mitään. Ei se tyhmä ole joka pyytää...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo ehdottamani Intel Core i7-6950X oli vain joku typerä päähänpisto. Anteeksi.  ;D

Mutta miten tuo suoritin oikeasti toimisi FSX-lentosimulaattorissa? Jos käyttöjärjestelmä on Windows 10-(1607). Toimisiko paras kellotettava i5-suoritin paremmin?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eiköhän simukäyttöön paras ole joku i7 yli 4 GHz kellotaajuudella.

Ehkä, mutta toisaalta i7 vs i5 ei merkittävää etua, HT:stä ainakaan. Kellotaajuudella on paljon merkitystä. Jotain 4.6GHz luokkaa kun on, niin alkaa (fsx) pyöriä kunnolla.  ;D Eli kannattaa hommata kokoonpano, jossa on kellotuspotentiaalia.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehkä, mutta toisaalta i7 vs i5 ei merkittävää etua, HT:stä ainakaan. Kellotaajuudella on paljon merkitystä. Jotain 4.6GHz luokkaa kun on, niin alkaa (fsx) pyöriä kunnolla.  ;D Eli kannattaa hommata kokoonpano, jossa on kellotuspotentiaalia.

Toisaalta, jos hankkii P3D:n tai on aikeissa hankkia, niin kannattaa muistaa, että se osaa jakaa kuormaa myös näytönohjaimelle eikä ole niin riippuvainen siitä kellotaajuudesta kuin FSX. Voi siis hankkia vaikka hiukan halvemman prosessorin ja panostaa ylijäämärahat parempaan näytönohjaimeen. Sillä voi saada jopa paremman suorituskyvyn.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toisaalta, jos hankkii P3D:n tai on aikeissa hankkia, niin kannattaa muistaa, että se osaa jakaa kuormaa myös näytönohjaimelle eikä ole niin riippuvainen siitä kellotaajuudesta kuin FSX. Voi siis hankkia vaikka hiukan halvemman prosessorin ja panostaa ylijäämärahat parempaan näytönohjaimeen. Sillä voi saada jopa paremman suorituskyvyn.

Kyllähän se P3D kiinostaisi, kun tuon FSX:n kanssa saa vähä väliä olla jotain tekemässä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

On aika ikivanhan GTX560 1Gb:n jäädä kakkoskortiksi, joten hankin ykköskortiksi KFA2 GTX1070 EXOC Sniper 8Gb:n. Toiveissa on, että jaksaisi pyörittää 777:n VC:tä P3D:ssä 3:lle näytölle levitettynä. Jätän tuon 560:n kaveriksi niin saa pari näyttöä siihen vielä kiinni (PFD/ND jne)

Meinaatko laittaa vanhan kortin toiseen kokoonpanoon kiinni?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tilasitko Joona tuon gtx 1070 Saksasta? Vähän himottaisi päivittää tuohon, mutta vielä on ilmaa hinnoissa ja toisaalta gtx 1060 6GB ajanee asiansa 1080p käytössä.

Jep, amazon.de:stä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uutta osamarkkinoilla. Nvidian GTX 1080ti julkaistu tänään. Varmaan Euroopassa voidaan odottaa lähiviikkoina. Mielenkiintoisen kortista tekee se, että pesee Titan X:n, mutta hintaa on melkeen puolet vähemmän.

Lisäksi AMD nostaa päätään prosessorimarkkinoilla mielenkiintoisella Ryzen sarjallaan. Benchmarkeissa hyviä tuloksia, ja näyttäisi tosissaan haastavan intelin markkinajohdon jälleen vuosien jälkeen. Hinnatkin erittäin kilpailukykyisiä, etenkin keskitason budjetti prossuissa (Ryzen 5 vs i5). Kellotaajuudet kellottamattomalle prosessorille eivät yllä intelin Kaby Lake sarjaan, mutta toisaalta vaikuttaa, että chippi kestää ihan kohttuulisesti ylikellottamista. Lisäksi mielenkiintoista nähdä, miten P3D v4 aikanaan suhtautuu eri prosesseihin ja kuinka hyvin ytimiä aletaan hyödyntämään. Niin suurta tietotaitoa ei itsellä ole tietokonetekniikasta, että tuohon pystyisin mitään analysoimaan. Mielenkiintoiselta vaikuttaa kuitenkin. Toivottavasti jostain kuullaan vielä, miten AMD:n Ryzen prossut toimivat simuissa.

Lisätietoja AMD:n prossusta ja vertailua: https://www.forbes.com/sites/antonyleather/2017/02/28/amd-ryzen-new-benchmark-leaks-world-records-intel-price-drops-and-what-to-expect-on-launch-day/#6326700425df

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uutta osamarkkinoilla. Nvidian GTX 1080ti julkaistu tänään. Varmaan Euroopassa voidaan odottaa lähiviikkoina. Mielenkiintoisen kortista tekee se, että pesee Titan X:n, mutta hintaa on melkeen puolet vähemmän.

Kallis se on silti. Eikä tuosta varmasti saa kaikkea potkua irti ellei pelaa äärimmäisen raskaita pelejä tai pelaa useammalla näytöllä isolla resolla ja virkistystaajuudella. Tai käytä virtuaalitodellisuusjuttuihin (Oculus Rift). Esimerkiksi muistia siinä on 11 gigaa. Ja muun kokoonpanon täytyy olla huippuluokkaa myös, ettei se muodostu pullonkaulaksi. Toisaalta gtx 1080Ti:n julkaisu tulee pudottamaan 1080:n hintoja ja nähtäväksi myös jää millaisen vastineen AMD tekee (Vega). Omasta mielestä komponentit ovat erittäin huono sijoituskohde. Ei kannata rahojaan upottaa tuollaiseen ellei ole aivan oikeasti tarvetta noin tehokkaalle.

Hyviä pointteja kaikki. Itse tulee jonkun verran muitakin pelejä pelattua ja tykkään kasata uutta konetta aina tulevaisuutta ajatellen. Eli siten, että se kestää käyttöä kevyesti vähintään seuraavat viisi vuotta ilman hiusten halkomista. Olen laskeskellut, että tulee itselleni halvemmaksi ostaa tehokkaampaa rautaa harvemmin kuin paikkailla budjettia parin vuoden välein. Mutta se on tietysti jokaisen itse punnittava miten koneensa osat hankkii eikä väärää tapaa varmastikkaan ole, niin kauan kuin talous kestää. Itselle raudan päivitys muuttuu kunnolla ajankohtaiseksi vasta syksyllä, mutta nyt mielenkiinnosta seurailen mitä kaikkea osa markkinoilla tapahtuu.. GTX20-sarja tulee varmasti olemaan myös mielenkiintoinen kortti, mutta sen julkaisusta ei vielä mitään tarkempaa tietoa ole. Ja myös se miten GTX2080 ja GTX1080ti vertaavat keskenään suorituskyvyssä ja hinnassa.

Kone kannattaa kasata omien tarpeiden mukaan. Tokihan pelien ja ohjelmien kehitys kulkee eteenpäin ja luulisi, että ne tulevat hyödyntämään esim. näytönohjaimen muistia kasvavassa määrin.

Kyseisen kortin veroton suositushinta on 699$ ja suomihinta tulee luultavasti olemaan yli 800€. Ja puhutaan pelkästä referenssimallista.

Noh, rahalla saa ja hevosella pääsee.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uutta osamarkkinoilla. Nvidian GTX 1080ti julkaistu tänään. Varmaan Euroopassa voidaan odottaa lähiviikkoina. Mielenkiintoisen kortista tekee se, että pesee Titan X:n, mutta hintaa on melkeen puolet vähemmän.

Pesee vain marginaalisesti. Siinä on sama grafiikkapiiri kuin titan X:ssä. Tuossa testiä: https://www.io-tech.fi/artikkelit/nvidia-geforce-gtx-1080-ti-founders-edition-gp102/#6

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään