Pasi Ilola

Digikuvien käsittelyä

20 viestiä aiheessa

:)

 

Muutamia aiheita selatessani olen ollut huomaavinani joidenkin laittaneen hyvinkin runsasti kuvia tekstiensä lisäksi. Kuvien tiedostokoko saattaa olla hyvinkin suuri ja taas tänä mokkuloiden aikakautena tuosta suuresta koosta johtuen kuvien lataantumiseen omalle koneelle saattaa kulua uskomattoman paljon aikaa. Joskus ei kaista riitä ollenkaan lataamiseen. Kotikoneilla selaillessa ei tiedostokoon ole niin väliä mutta siis kun sillä mokkulalla alkaa imuroimaan, niin menee hermo.

 

;D

 

Joskus aikoinaan kirjailin eräälle toiselle foorumille ohjeita kuvien pienentämiseksi seuraavaan tapaan:

 

 

KUVIEN KÄSITTELYÄ

 

MIKSI KUVIA PITÄÄ KÄSITELLÄ?

 

 

Eri keskustelufoorumeilla on moni tuskaillut viesteihin lisättävien kuvien kanssa. Toiset taas ovat tuskailleet, kun joku on onnistunut lisäämään kuvan mutta kuva on ollut pikselikooltaan valtavan suuri. Lisäksi suurikokoinen kuva on saattanut olla hyvinkin epäselvä, koska sitä on usein pakattu melkoisesti. Esimerkiksi omani, noin 4 milj. pikselin kamera tuottaa maksimiresoluutiollaan kuvan, jonka pikselikoko on 2304 x 1712. Kamerasta saatavan kuvatiedoston koko on tällöin luokkaa 1.8 megatavua ja itse kuvan koko, jos se vaikka tulostettaisiin paperille resoluutiolla, jolla se näkyy tietokoneen ruudullakin (72 DPI =  72 pistettä tuumalle), olisi kooltaan 81 x 60 senttimetriä. Tässä siis tehdään heti ero kuvan pikselikoon ja tiedostokoon välille. Ne tietenkin ovat hieman toisistaan riippuvaisia mutta pikseleiltään suurikin kuva saattaa olla tiedostokooltaan hyvinkin pieni. Tällöin on käytetty voimakasta pakkausta ja kuvan laatu on kärsinyt melkoisesti.

 

Onkin selvää, että tällaisia suurikokoista kuvia ei pidä keskustelupalstojen sivuille upottaa, vaan kuvan pikselikokoa ja itse kuvatiedoston kokoa on pienennettävä. Näin on siis tehtävä, koska suurikokoisen tiedoston lataaminen verkon läpi saattaa kestää kauan ja myöskin kuvaa pitää harmittavasti scrollata, koska siitä näkyy kerrallaan vain pieni osa ruudulla. Kenelläkään ei liene niin suurta monitoria, että saisi esim. edellä mainitun oman kamerani tuottaman kuvan kerralla kokonaan näkyviin. Suurikokoiset kuvat upotettuna keskustelupalstan sivuun siis tekevät koko sivun lukemisen vaikeaksi juuri scrollaamisen tarpeen vuoksi. Vaikka kuva olisi aivan jonkin topicin alussa, pitää tekstin lukemisen vuoksi scrollata edestakaisin. Tämä on useimpien mielestä todella ärsyttävää. Joidenkin keskustelupalstojen "netiketissä" onkin kerrottu sivuille upotettavien kuvien maksimileveydeksi 640 pikseliä ja leveämpiä kuvia sisältävät viestit voidaan poistaa ylläpidon toimesta.

 

Jotta kuvat saataisiin sopivan kokoisiksi niin ”ulkomitoiltaan” kuin tiedostokooltaankin, käyn läpi hieman kuvankäsittelyä IRFANVIEW- nimisen Windows-ohjelman avulla. Tämä ohjelma ei kuitenkaan ole varsinaisesti tehty kuvänkäsittelyä varten, vaan se on oikeastaan kuvienkatseluohjelma. Ohjelmassa on kuitenkin sellaisia ominaisuuksia mukana, joiden ansiosta se soveltuu hyvin aloittelevan kuvankäsittelijän tarpeisiin. Valitsin tämän ohjelman em. ominaisuuksien vuoksi ja lisäksi se on varsin helppokäyttöinen ja ilmainen kotikäyttäjille. Viimeisin versio on 4.25 ja on imuroitavissa ohjelman kotisivulta. http://www.irfanview.com Kun olet saanut asennusohjelman ladattua koneellesi, käynnistä se (iview425_setup.exe) ja anna ohjelman asentua oletusarvoilla.

 

Kun ohjelma on saatu asennetuksi, niin tässä vaiheessa kannattaa tehdä hakemisto käsiteltäviä kuvia varten. Kirjoitin hakemisto, koska vanhana hyvänä DOS-aikana se todellakin oli hakemisto. Nykyään ”winblows” väittää niiden olevan kansioita. Kuitenkin sellainen hakemisto tai kansio kannattaa tehdä jos haluat säilyttää ottamasi kuvat myös alkuperäisessä muodossa. Tällaisesta hakemistosta ne on myös helppo ”uploadata”, eli siirtää jollekin Internetissä olevalle palvelimelle.

 

ALOITUS

 

 

1.jpg.c2d995706576ae81d24c5b90c3e01f43.jpg

 

Käynnistä ohjelma ja avataksesi kuvan ohjelmaan valitse File-valikosta Open.

 

_ _ _ _

 

2.jpg.c89ab95b92260b4877b3b3c4fabc9e36.jpg

 

Avautuu tämä ikkuna, jonka avulla voit valita haluamasi kuvan muokattavaksi. Etsi ensin se hakemisto, jossa kuvasi on.

 

_ _ _ _

 

p> 

Valitse kuvatiedosto korostamalla se hiiren kohdistimella siniseksi ja paina sitten Avaa-nappia.

Kuvan etsimistä helpottaa näppärä esikatselukuva.

 

_ _ _ _

 

4.jpg.7416000d89f1ebd73c8ba7b72e726f91.jpg

 

Koko kuva pienennetään valitsemalla Image-valikosta Resize/Resample.

 

_ _ _ _

 

p> 

Avautuu tämännäköinen ikkuna, jossa voi tehdä valinnat kuvan koon suhteen. Sopiva pikselikoko tällaiselle keskustelupalstan sivulle on suunnilleen 640 x 480 pikseliä, jolloin kuva ei ole liian iso, eikä tiedoston kokokaan sopivalla pakkauksella ole liian suuri. Sopiva koko on noin 50 ja maksimissaan 80 kilotavua. Huomaa, että esimerkin kuvasta tulee 640 x 476 (leveys x Korkeus) pikselin kuva, johtuen alkuperäisen kuvan leveyden/korkeuden suhteesta. Voit myös antaa itse kuvan mitat valtsemalla Set new size. Width on leveys ja Height korkeus.

Tässä vaiheessa on tärkeää, että Preserve aspect ratio on valittuna, koska silloin kuvan leveyden suhde sen korkeuteen pysyy samana kuin alkuperäisellä resoluutiolla olevassa kuvassa. Myös DPI-lukema saa olla vain 72, koska tietokoneen näyttö ei pysty parempaan resoluutioon.  Kuvatiedoston koko vain kasvaa, jos sitä muuttaa suuremmaksi. Kun valinnat on tehty, paina OK-nappia ja ohjelma muuttaa kuvan koon. Jos jokin meni tässä kohtaa pieleen, niin voit peruuttaa muutoksesi valitsemalla Edit-valikosta Undo. Tämä peruuttaa vain viimeisen tekemäsi muutoksen ja jos haluat peruuttaa kaikki kuvaan tekemäsi muutokset, niin alkuperäinen kuva on helppo palauttaa ruudulle valitsemalla File-valikosta Reopen. Tämä toimii tietysti vain, jos et ole vahingossa tallentanut tekemiäsi muutoksia alkuperäiseen kuvaan.

 

_ _ _ _

 

6.jpg.6744aef2ac0d428224ac32ce6c86a19b.jpg

 

Tallennus tapahtuu valitsemalla File-valikosta Save as. Tässä nyt tarkkana, koska jos valitset pelkästään Save, niin olet peruuttamattomasti pinentänyt alkuperäisen kuvasi ja siitä tuskin enää saa kunnollista paperikuvaa tehtyä.

 

_ _ _ _

 

p> 

Save as avaa tämän ikkunan, jossa valitaan hakemisto, johon kuva tallennetaan. Tässä voit antaa myös kuvalle uuden nimen.

Myös kuvan tallennusmuoto pitää valita. Siksi valitaan JPG, koska se lienee pakkaustavaltaan paras vaihtoehto ja yleisin kuvaformaatti.

Tuosta pienemmästä JPEG/FIF save options-ikkunasta otetaan kaikki valinnat pois ja Save quality-liukusäädin asetetaan näyttämään kuvan laaduksi 65. Tällöin ohjelma pakkaa kuvaa pienemmäksi tiedostokooltaan mutta kuvan laadussa ei vielä ero näy tietokoneen näytöllä.

Ja ennen Tallenna-napin painamista varmista vielä, ettet vahingossakaan ole unohtanut valita kohdehakemistoksi sitä, jonka kehoitin aiemmin luomaan. Nimittäin tässäkin vaiheessa vielä on mahdollista tallentaa kuva alkuperäisen "päälle". Ohjelma tosin kysyy haluatko korvata alkuperäisen tiedoston.

 

_ _ _ _

 

8.jpg.8048c34c7d2a80e0e7754e74932c9777.jpg

 

Lopputulos on tässä. Alkuperäiseltä resoluutioltaan 2304 x 1712 pikseliä ja tiedostokooltaan 1 805 kilotavua olevasta kuvasta saatiin 640 x 476 pikselin ja tiedostokooltaan 50 kilotavun kokoinen kuva.

 

_ _ _ _

 

KUVIEN KÄÄNTÄMINEN

 

 

p> 

Joskus tulee otettua kuvia siten, että kamera on käännetty pystyyn. Nämä kuvathan näkyvät tietokoneen ruudulla kyljellään ja ne pitää kääntää ohjelmallisesti oikeaan asentoon, ettei tarvitsisi kääntää monitoria kyljelleen.

 

_ _ _ _

 

10.jpg.392dbdcdea23a5b727a39fcb92c34376.jpg

 

IrfanView kääntää kuvat kätevästi valitsemalla Image-valikosta Rotate Left tai Rotate Right, riippuen siitä, kumpaan suuntaan kuva pitää kääntää. Tässä vaiheessa kannattaa huomata, että kuvan koko onkin  476 x 640, nuo lukemat ovat leveys x korkeus. Pienennä kuitenkin kuva ensin ja sitten vasta käännät sen.

 

_ _ _ _

 

p> 

Tässä lopputulos. Muista tallentaa muutos.

 

_ _ _ _

 

OSASUURENNOS

 

 

12.jpg.4eb60f462587c0bd0c41f3a77544a54e.jpg

 

Joskus on joku perustellut pikselikooltaan suuren kuvan upottamista foorumille jonkin kuvassa olevan pienen yksityiskohdan näkymisellä paremmin. Tämäkään ei ole tarpeen, vaan kuvasta voi ottaa minkä tahansa ykstyiskohdan kopioimalla sen leikepöydälle ja sieltä sitten kuvankäsittelyohjelmaan ja tallentaa omaksi kuvakseen.

 

_ _ _ _

 

p> 

Tämä aloitetaan avaamalla se kuva, josta se yksityiskohta halutaan kopioida. Scrollataan keskelle näyttöä se kohta, joka halutaan kopioida.  Viedään hiiren kohdistin kopioitavan alueen vasempaan yläreunaan ja painetaan hiiren vasen näppäin pohjaan. Näppäinta pohjassa pitäen vedetään hiirtä oikeata alareunaa (kaakkoa) kohti ja halutussa kohdassa näppäin vapautetaan. Kuvassa näkyy koko ajan suureneva suorakaide. Tämä on se kopioitava alue.

 

_ _ _ _

 

14.jpg.1e1dd0760b9e326da36b95eaa7d86029.jpg

 

Seuraavaksi valitaan Edit-valikosta Copy. Nyt tuo valittu kuvan osa kopioituu leikepöydälle. Leikepöytä on vähän hölmö sana mutta sellaiseksi Microsoft on tämän tapahtuman nimennyt. Oikeastaan tuo kuvan ala vain kopioidaan tietokoneen työmuistiin.

 

_ _ _ _

 

p> 

Seuraavaksi täytyy ohjelman kuva-ala tyhjentää ja se tapahtuu valitsemalla Edit-valikon Delete (Clear display).

 

_ _ _ _

 

16.jpg.fb177f7056e16c7f0598a28bd14c0f16.jpg

 

Sitten valitaan Edit-valikosta Paste, jolloin muistissa ollut kuvan osa siirtyy ohjelmaan.

 

_ _ _ _

 

 

Lopputulos on tässä. Kuvasta näkee, että SEVETIN BAARIssa on elintarvikemyynti, asiamiesposti sekä ALKOn tilauspalvelu. Näyttää siis siltä, että Sevettijärvelläkään ei enää tarvitse olla kuivin suin. Tämän näyttämiseen ei siis tarvittu neljän monitorin kokoista kuvaa.

 

Tässä oli siis pääpiirteittäin IRFANVIEWin käyttö kuvien muokkaukseen keskustelupalstoja varten. Ohjelmassa on toki paljon muitakin toimintoja, joita jokainen voi itse kokeilla.

 

Korostan vielä, että kannattaa lukea tarkasti nämä ohjeet, ettei turhaan tule pienentäneeksi niitä alkuperäisiä kuvia esimerkiksi paperikuvien tekoa ajatellen.

_ _ _ _

 

HOTLINKING

 

 

Jotta kuvat sitten saataisiin näkymään keskustelupalstan viestissä, ne pitää saada siirrettyä jollekin sellaiselle julkiselle palvelimelle, joka sallii niiden "lainaamisen". Internet on täynnä erilaisia ilmaisia palveluita, joihin kuka tahansa voi perustaa jonkinlaisen kuvapankin itselleen. Suuri osa näistä palveluista on kuitenkin sellaisia, jotka eivät salli kuvatiedostojen "lainaamista" toiselle sivustolle. Tämä ns. HOTLINKING on estetty, koska se lisää tiedoston sisältävän palvelimen liikennettä hyvinkin paljon. Muitakin keinoja estää kuvien lainaaminen on olemassa. Yksi keino on esittää kuva siten, että jokin scripti näyttää sen. Tällöin kuvatiedoston nimi, tiedostotyyppi ja URL jäävät hämärän peittoon, jolloin kuvaa ei voi "hotlinkata" minnekään. Esim. IFI:n Fotosafe käyttää tätä keinoa.

 

 

 

Toivottavasti tästä on apua tarvitsijoille.  :thmbup:

p>3.jpg.80a8c96f322e772da1df225bdb0ea8b9.jpg>5.jpg.51ac56c34960f7d988ef25df9d36a240.jpg>7.jpg.700b3ce5a86a5d575d4f516b56bfe72e.jpg>9.jpg.3d91296105aa7591aae4ef889cdd1379.jpg>11.jpg.0e9b29fc0ce2efd87ee53a9a99647b0e.jpg>13.jpg.89e59194065160957217b451fb0f87b3.jpg>15.jpg.fe2d63bf6584f8142aaf8cc909b77780.jpg>17.jpg.9da8c4cae5e498ff8678a9ed2a328c6c.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä ohje, joskin tietyiltä osiltaan ehkä tälle palstalle vähän "virheellinen". Meillä on toki tällä palstalla olemassa maksimikokorajoitus kuville (800px max. leveys ja 200kB. max. tiedostokoko), joka koskee kaikkia forumille laitettavia kuvia. Lisäksi tuo viimeinen kappale on sinällään turha, koska meillä on tosiaan palstalla oma upload-systeemi, jota tietysti tulisi suosia sivuston pyörivyyden kannalta. Kaikki flickr jne. linkitykset pitäisi itseasiassa jopa kieltää, kun ne niin usein takkuavat ja hidastavat sivujen lataamista. Mistä tulikin mieleen, että voisit sinäkin pistää nuo ohjeen kuvat tänne sivuston omalle palvelimelle, niin pistän sitten kuvat permanentiksi. Ohje itsessään kun on kuitenkin ihan hyvä, joten kiitos siitä...

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuvat eivät voi olla hyvin suuria, koska foorumisofta estää lähettämästä yli 200 kilotavun kokoisia kuvia. (Minä pitäisin hyvin suurena kamerani tuottamaa 18mp RAW-kuvaa jonka tiedostokoko on n. 25Mt joka on 25000kt. ;D) Tosin jos linkittää kuvan niin, että se näkyy kuvana eikä linkkinä joltain muulta saitilta, voi kokorajoituksen helposti ylittää muttei sekään ole sallittua. Toisekseen, tällä foorumilla kuvan kokorajoitus on 800px leveyttä. Suurin osa foorumin käyttäjistä lähettää kuvansa siinä koossa ja aina silloin tällöin kun sitä pienempiä kuvia näkyy ehtii varmasti joku pyytää kuvaa isompana, juuri suuremman kokorajoituksen takia. Tuo 640px:kin näyttää lähinnä tyhmältä, siitä pienemmistä puhumattakaan. Täältä foorumilta kyllä löytyy vastaavia ja oikeasti kuvien käsittelystä kertovia oppaita, tuossahan puhuttiin lähinnä pienentämisestä.

 

http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,74139.0.html

 

http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,56535.0.html

 

Kaikesta näistä huolimatta, hyvä ohje kuvien pienentämiseen.

 

EDIT: Mikko tietysti ehti ensin kirjoittaa saman asian kun tässä kirjoittelin (ja kertaalleen menetinkin tekstini ;D)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, meikäläinen ainakin pyörittää päätä. KUNNON kameraa en edes omista ja kuvaustaidot muutenkin ovat si och så. Viiden megapixelin kännykamerallakin tulee kooltaan aivan liian isoja. Rajaamalla ja kuvakokoa muuttamalla olen onnistunut ne tänne mahduttamaan - suoraan omalta kovalevyltä.

 

IRFW on NIIN helppo ohjelma, että jopa minä osaan sitä noihin tarkoituksiin käyttää. Ongelmana onkin osata ottaa kuvia ja sitten se varsinainen käsittely... Meikäläinen menee heti pihalle kuin tinttien talipallo, kun aletaan puhua valkotasapainosta yms. Hiljaisuuden vallitessa (ehkä hieman huokaillen) katselen maestrojen 200 kt kuvia luonnosta, lintusista, metsäotuksista tai lentsikoista.

 

Suurin osa omista kuvistani on onneksi ruokaa ja uskallan vakuuttaa, että SE on PALJON parempaa ja maukkaampaa kuin siitä ottamani kuvat.  ;):P

 

Jos saisin jonkun paikallisista mestareista kunnolla kuvaamaan NE tuotokset, voisin ehkä perustaa maailman kalleimman ja tuottavimman ravintolan, mutta pidän sen ainakin toistaiseksi pelkkänä päiväunena. ;D

 

Se päiväunelma ei todellakaan olisi mikään tee-se-itse tekele, vaan pikemminkin me-teemme-itse-kaiken luomus. Lukemalla http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/2010011610933895_k6.shtml saattaa saada aavistuksen ideasta - tai tarkemmin ottaen idean vastapoolista.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

OSASUURENNOS

 

Niin, tuonhan voi tehdä ilman leikepöytääkin. Valitsee valikosta Copy:n sijasta Crop selection ja irfanviewiin jää vain valittu alue. Ei tarvitse kierrätää leikepöydän kautta jos ei halua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, tuonhan voi tehdä ilman leikepöytääkin. Valitsee valikosta Copy:n sijasta Crop selection ja irfanviewiin jää vain valittu alue. Ei tarvitse kierrätää leikepöydän kautta jos ei halua.

 

Paitsi että ctrl+c + ctrl+v on paljon nopeampi tapa  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Paitsi että ctrl+c + ctrl+v on paljon nopeampi tapa  :)

 

Kuin ctrl+y ?

 

Ja kun vielä Irfanviewissä ei edes toimi toi ctrl+c + ctrl+v vaan välissä pitää joko tyhjätä kuva tai luoda uusi johon pastettaa tai ainakin poistaa valinta joka ei häviä kopioinnissa itsestään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kikkailla voi kaikilla keinoilla, jos sellaisia osaa. Tämä oli tarkoitettu lähinnä sellaisille ihmisille, jotka eivät ole ikinä uskaltauteneet käyttämään minkäänlaisia kuvankäsittelyohjelmia. Siis aloittelijoille.

 

:thmbup:

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuin ctrl+y ?

 

Ja kun vielä Irfanviewissä ei edes toimi toi ctrl+c + ctrl+v vaan välissä pitää joko tyhjätä kuva tai luoda uusi johon pastettaa tai ainakin poistaa valinta joka ei häviä kopioinnissa itsestään.

 

Ai niin se olikin siinä noin... Ei voi kaikkea muistaa, kun tutustuminen jäi pariin kertaan juurikin noiden muutamien omituisuuksien takia :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä oli tarkoitettu lähinnä sellaisille ihmisille, jotka eivät ole ikinä uskaltauteneet käyttämään minkäänlaisia kuvankäsittelyohjelmia.

 

Kuten tuossa jo vinkkasin, voisitko siirtää ohjeen kuvat tänne FF:n/FSN:n palvelimelle? Saadaan kuvat permanentiksi, eikä olla ulkoisten palvelimien armoilla tiedostojen näkymisen ja latausnopeuden kanssa ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, minä yritän kaivella niitä tuolta kiintolevyn kätköistä.

 

:)

 

Jos ne kovin hukassa on, niin saathan ne nopeasti tallennettua tuosta viestistäkin :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu hyvä ohjelma tuo Irfanview on ja vielä, ainakin, ilmainen.

Jostain syystä tietyt jutut teen sillä, mielummin, kuin Photoshopilla, vaikka siitä löytyykin actioneja ja batchjobeja ja kaikkea muuta mahdollista.

 

Niin vinkkejähän tässä ketjussa pitäisi antaa...

 

Tässä vinkki (ehkä monille tuttu)  es .vanhojen väriltään "vääristyneiden" kuvien nopeaan käsittelyyn. Eli jos on paljon vanhoja väriltään muuttuneita kuvia käsiteltävänä, tämä on nopea konsti.

 

 

Photoshopissa tuolla "pipetillä" voi hakea käsiteltävstä kuvasta, mustan, harmaan ja valkoisen alueen kuvasta.

 

Pipetillä voi klikkailla hieman eri kohdista kuvaa (valkoista, harmaata tai mustaa aluetta) ja katsoa miten se vaikuttaa kuvaan.

 

Kuvasta riippuen tämä ei aina toimi, mutta useimmissa kuvissa kuitenkin.

 

Hienosäätöä voi sitten tehdä muilla kuvankäsittelyohjelman työkaluilla.

 

Ohje on hieman "ylimalkainen", mutta jonkun verran photaria käyttäneet varmaan hoksaavat idiksen.

 

Eli "mustalla" pipetillä klikataan kuvassa kohtaa, jonka pitäisi olla musta, "harmaalla pipetillä" kohtaa, jonka pitäisi olla harmaa ja "valkoisella" pipetillä kohtaa, jonka pitäisi olla valkoinen.

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu hyvä ohjelma tuo Irfanview on ja vielä, ainakin, ilmainen.

Jostain syystä tietyt jutut teen sillä, mielummin, kuin Photoshopilla, vaikka siitä löytyykin actioneja ja batchjobeja ja kaikkea muuta mahdollista.

 

Olen aina ihmetellyt tätä että ihmiset ostaa 700-800€ ohjelman ja sitten ne ei käytä niitä ???

 

Jos vaan lompakko kestää 100€ oton niin HDR kuviin ehdottomasti Photomatix. Ilmaisista FDRtools on saanut kehuja http://www.fdrtools.com/fdrtools_basic_e.php

 

Lightroomilla WB:n säätö menee huomattavasti helpommin kuin PS:llä: pipetti käyttöön ja liikuttelua pitkin kuvaa, samalla katsotaan pikkukuvasta koska värit näyttää hyviltä ja klick! Tämän jälkeen librarysta maalataan kaikki saman sävymaailman kuvat ja Sync settings ja Syncronice niin sitten meillä on kaikki halutut kuvat oikeassa valkotasapainossa. ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen aina ihmetellyt tätä että ihmiset ostaa 700-800€ ohjelman ja sitten ne ei käytä niitä ???

 

 

 

Ei oo itse ostettu tai kopioitu...ehkä siks...:)

 

En itsekkään pistäisi sellaista summaa rahaa photoshoppiin, kun moni ilmainen tai 100-200 euron ohjelma (es psp tai lightroom)  tekee miltei kaiken saman.

 

Ammattilaiset ovat asia erikseen .... 

 

Jotkut jutut tietyissä tilanteissa vaan mielestäni käy näppärämmin es. juuri irfranview:lla

 

rs

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jotkut jutut tietyissä tilanteissa vaan mielestäni käy näppärämmin es. juuri irfranview:lla

 

Pakko kysyä, mikä? ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään