Martti Kujansuu

Norjan laivasto etsii Amundsenin lentovenettä

2 viestiä aiheessa

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009082510135162_ul.shtml

 

Norjan laivasto on aloittanut purjehduksen kohti Barentsinmerta tähtäimessään naparetkeilijä Roald Amundsenin kadonnut lentovene.

Tutkimusmatkailija katosi 81 vuotta sitten lentäessään Pohjois-Atlantilla etsimässä onnettomuuteen joutunutta ystäväänsä.

 

Norjan puolustusteollisuuden sponsoroima etsintäpartio on jo ennalta varma onnistumisestaan. Kahden aluksen on määrä haravoida merenpohjaa 36 merimailin eli noin 120 neliökilometrin alueelta Björnöyan saaren tuntumasta Huippuvuorten eteläpuolella.

- Ryhdymme uskaliaaseen yritykseen ratkoa ainoalla mahdollisella tavalla yksi Norjan vanhimmista mysteereistä: mitä tapahtui Roald Amundsenille ja hänen miehilleen, kirjoitti retkikunnan uusiseelantilainen johtaja Rob McCalumm blogissaan.

 

Ryhmä suuntaa kulkunsa merialueelle, mistä kalastajat löysivät vuonna 1933 hylynosan, jonka epäiltiin kuuluneen Amundsenin Latham 47 -koneeseen.

Kone katosi kesäkuussa 1928, kun Amundsen ja hänen viisihenkinen miehistönsä olivat matkalla Huippuvuorille etsimään entisen yhteistyökumppaninsa Umberto Nobilen onnettomuuteen joutunutta ilmalaivaa.

Norjalaiset ovat yrittäneet ratkoa Amundsenin viime vaiheita aiemminkin. Vuonna 2004 etsinnät jouduttiin keskeyttämään sääolosuhteiden vuoksi.

Amundsen oli aikansa johtava naparetkeilijä. Vuosina 1911-1912 hän johti retkikuntaa, joka ensimmäisenä maailmassa pääsi etelänavalle.

 

STT-NTB-AFP

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Etsintäpartio palasi Barentsinmereltä viikonvaihteessa tyhjin käsin, kertoi retkikunnan johtaja Rob McCallum. Tutkimusmatkailija katosi 81 vuotta sitten lentäessään Pohjois-Atlantilla etsimässä onnettomuuteen joutunutta yhteistyökumppaniaan.

 

Laivaston ja merivartioston alukset haravoivat kaksi viikkoa vedenalaisten robottien avulla Huippuvuorten eteläpuolista merialuetta, missä lentoveneen hylyn otaksuttiin olevan kalastajien kertomuksen perusteella. Kalastajien trooliin tarttui 1933 Amundsenin Latham 47 -koneen moottoriksi epäilty kappale. Lentoveneessä rungon alapuoli on venemäinen.

 

iltalehti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään