Guest arttula

Urheilun osuus maailmankuvassamme

33 viestiä aiheessa

Ajattelin aloittaa uuden valitusthreadin. :P Jälleen urheilusta.

Kun katsoo nykyistä mediaa, tuntuu urheilu saavan jotenkin ylisuuren osuuden kaikesta ajasta/tilasta. Esimerkkinä HS:n Uutiset -etusivu. Tyypillisenä sunnuntaina "tavallisella" uutisetusivulla on 30 uutta uutista. N. 22 niistä on erilaisia urheilu-uutisia. Televisiosta tulee vähintään kahdelta kanavalta samaan aikaan pelkkää urheilua (ja lopuilta ei ylipäätään mitään katsottavaa).

Onko urheilu ihan oikeasti noin tärkeää ? Mitä se tuottaa ? Tulee mieleen Marxin (vain Leninin?) lausahdus: "Leipää ja sirkushuveja kansalle". Tuossa on kyllä perää. Annetaan aivotonta viihdettä kansalle, ja kansa pysyy tyytyväisenä.

Kuka kehtaa olla ensimmäinen aivoton, joka sanoo, että urheilua ei ole mediassa liikaa ? :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä, urheilu on maailman napa. :P;D Sen seuraaminen on hauskaa, varsinkin jos siinä voittaa joku jota itse fanittaa. ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä, urheilu on maailman napa. :P;D Sen seuraaminen on hauskaa, varsinkin jos siinä voittaa joku jota itse fanittaa. ;D

Tervemenoa aivottomien laumaeläinten osastoon ! ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Tässä pettymyksen, vit***ksen ja tyhjyyden tilassa en pysty kommentoida tätä muuten, kun että kyllähän urheilu on suuri tekijä jo suomalaisten kansallistunnossa. On aina ollut ja tulee aina olemaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulee lätkää, formulaa, futista, korista, lentopalloa, pesistä, ym. ym.. Kaikki katsotaan todellakin, eihän sitä muuten pärjää.  ;) Juu, joskus, tai aika usein, olen ihmetellyt, sitä miksi erityisesti urheilun seuraaminen on saanut niin suuren jalansijan. Joku urheiluruutukin tulee aina välittömästi pääuutisten jälkeen. Kenen elämään oikeasti vaikuttaa jos se lentopallomaajoukkue voittaa vaikka Moldovan? Ei ainakaan minun. Kukin tyylillään, eihän itse urheilemisessa kuitenkaan mitään pahaa ole.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kerro ihmeessä jotain esimerkkejä.

Helpoin keino parantaa TV:n urheilutarjonnan laatua olisi jättää esim. kotimainen jalkapallo kokonaan hyllylle  ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helpoin keino parantaa TV:n urheilutarjonnan laatua olisi jättää esim. kotimainen jalkapallo kokonaan hyllylle  ;D

Ilahduttavan vähän sitä jo telkkarista tuleekin..

Nikin mietteet asiasta kiinnostaa, koska olen ymmärtänyt, että takana on vuoden kokemus jenkkilästä ja paikallisesta urheilukulttuurista.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

onks se jotain syötävää se urheilu?

Sorry, mutta tuo on ehkä kaikkein puunmakuisin vitsi maan päällä :P Kumma juttu muuten, niin tuo pompsahtaa yleensä pintaan aina siinä urheiluun liittyvässä ketjussa  ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos urheilu vatuttaa, niin älkää seuratko urheilua. Ihan yksinkertaista.  :) Minua tympii TV-kanavien tarjonta, joten en katso TV:tä, myös hyvin yksinkertaista.

Olikos se muuten muuan roomalainen Caesar, joka sanoi, että "leipää ja sirkushuveja", ainakin Asterixeissa on näin?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Urheilu ei kiinnosta patkaakaan... talousuutisten seuraaminen, politiikasta puhumattakaan on paljon mielenkiintoisempaa.  :thmbup:

Ainoa, jota tulee seurattua on F1, mutta sitakin vain sesonkiaikana joka toinen viikko.

Miksi muuten talousuutisia ja talouden ajankohtaisohjelmia tulee niin vahan? Talouselaman tapahtumilla luulisi olevan suurempi vaikutus ihmisten jokapaivaiseen elamaan -- miksei silloin fanitettu kauppatorilla Nokian johtoa (kuin jotakin latkajoukkuetta), kun yhtio takosi miljardituloksia?

Muutaman viikon lukuhetket esimerkiksi Talouselama-lehden tai vaikkapa Economistin parissa avaisi kummasti suomalaisten silmia, ja voisi saada jotakin myonteista aikaan. Ja veikkaus osakkeisiin on paljon mielenkiintoisempaa kuin hevosiin.  ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ajattelin aloittaa uuden valitusthreadin. :P Jälleen urheilusta.

En edes halua tietää mitä ne muut urheiluvalitusketjut ovat

Televisiosta tulee vähintään kahdelta kanavalta samaan aikaan pelkkää urheilua (ja lopuilta ei ylipäätään mitään katsottavaa).

Televisiosta ei tule muutenkaan juuri mitään, joten hyvä jos edes urheilua. Muut ohjelmathan ovat lähes täysin käsikirjoitettuja, urheilusuoritukset eivät ole. Näyttelijät ja urheilijat ovat työpaikoillaan, mutta mieluummin katselen urheilijan tekemisiä omalla työpaikallaan kuin näyttelijän.

Onko urheilu ihan oikeasti noin tärkeää ? Mitä se tuottaa ? Tulee mieleen Marxin (vain Leninin?) lausahdus: "Leipää ja sirkushuveja kansalle". Tuossa on kyllä perää. Annetaan aivotonta viihdettä kansalle, ja kansa pysyy tyytyväisenä.

Mikä urheilussa on aivotonta. Urheilussa pärjäämiseen tarvitaan hyvää henkistä ja fyysistä kapasiteettia joka ei ilman aivoja onnistu. Ihmisen anatominen rakenne kertoo ihmisestä sen, että ihminen on tarkoitettu liikkumaan. Fysiologia pitää huolen vastaavasti liikuntakyvyn kehittymisestä. Ei ole väärin, että ihminen haluaa kehittää itseään tällä alueella. Urheilu on vastaavasti kilpailua. Lajeja on monia - onneksi. Jokaiselle löytyy jotain. Ja jos on itse harrastanut urheilua, on erittäin helppo seurata tiettyä lajia kuin sellaisen joka ei ole kyseistä lajia harrastanut tai siitä kiinnostunut.

Kuka kehtaa olla ensimmäinen aivoton, joka sanoo, että urheilua ei ole mediassa liikaa ? :P

Suomessa on tällä hetkellä huoli esimerkiksi reserviläisten ja varusmiesten huonosta fyysisestä kunnosta. Lehdissä kerrotaan yleensä isoilla otsikoilla ammattilaisurheilijoiden saavutuksia ja menestystä. On toki ymmärrettävää että media haluaa seurata kyseisen lajin parhaita. Tuskin talousuutisissakaan kerrotaan isoilla otsikoilla veljesten mela&meisseli tuhannen euron myyntitappioista. Tietyn lajin parhaat ovat esikuvia nuorille. Urheilussa esikuvia tarvitaan, koska moni nykyinen urheilija osaa varmasti nimetä jonkun entisen/nykyisen urheilijan esikuvakseen. Se, että urheilu saa näkyvyyttä mediassa on mielestäni erittäin hyvä asia. Jos medianäkyvyyden vuoksi saadaan edes muutama tavis-henkilö lenkkipolulle, en näe asiassa mitään pahaa. Politiikassa, taloudessa ja kaikissa maailman näkyvimmissä asioissa jokainen voi/saa ottaa esimerkkiä omaan elämään. Ei politiikka ja talouskaan pyörisi ilman urheilua. Sponsoritulot, mainonnat ja niiden parissa työskentelevien henkilöiden hyvä henkinen ja fyysinen kapasiteetti jaksaa myös heitä työelämässä. Kerrottakoon vielä loppuun, että urheilua harrastavat monet poliitikot ja näyttelijät. Adrenaliini, kilpailuvietti, menestyminen ovat osa urheilua, mutta ne voivat olla osa muutakin elämää. Urheilu on vain yksi tapa elää elämää - toiset ymmärtävät ja sisäistävät sen asian paremmin kuin toiset. Suurin osa meistä ilmeisesti paremmin, koska se saa medianäkyvyyttä enemmän kuin toiset aiheet  :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En edes halua tietää mitä ne muut urheiluvalitusketjut ovat

Televisiosta ei tule muutenkaan juuri mitään, joten hyvä jos edes urheilua. Muut ohjelmathan ovat lähes täysin käsikirjoitettuja, urheilusuoritukset eivät ole. Näyttelijät ja urheilijat ovat työpaikoillaan, mutta mieluummin katselen urheilijan tekemisiä omalla työpaikallaan kuin näyttelijän.

Mikä urheilussa on aivotonta. Urheilussa pärjäämiseen tarvitaan hyvää henkistä ja fyysistä kapasiteettia joka ei ilman aivoja onnistu. Ihmisen anatominen rakenne kertoo ihmisestä sen, että ihminen on tarkoitettu liikkumaan. Fysiologia pitää huolen vastaavasti liikuntakyvyn kehittymisestä. Ei ole väärin, että ihminen haluaa kehittää itseään tällä alueella. Urheilu on vastaavasti kilpailua. Lajeja on monia - onneksi. Jokaiselle löytyy jotain. Ja jos on itse harrastanut urheilua, on erittäin helppo seurata tiettyä lajia kuin sellaisen joka ei ole kyseistä lajia harrastanut tai siitä kiinnostunut.

Suomessa on tällä hetkellä huoli esimerkiksi reserviläisten ja varusmiesten huonosta fyysisestä kunnosta.

Sanoinkin vain yleisesti "valitusketjun"... :) Mutta olen toki aiemminkin urheilun ylitarjonnasta maininnut. :)

Hmmm... Paljonkos henkistä ja fyysistä kapasiteettiä vaatii sohvalla rötköttäminen ja urheilun aivoton tuijottaminen telkkarista tai sanomalehdestä ? :) Ainakin se aika on poissa ihan oikeasta liikunnasta, joka voisi kohottaa varusmiesten kuntoa.

Kysyinkin, onko urheilun osuus korostunut jo liikaa muiden kustannuksella. Laskin tuossa eräänä päivänä HS.fi:n uutisetusivun (huom. ei urheilu-uutissivun) otsikoita. 22/30 oli urheilutuloksia, alkaen melkein puulaakiotteluista.

Kohtuus kaikessa. :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itsekin olen joskus miettinyt, mitä järkeä on seurata toisten urheilemista, jos ei itse sitä harrasta. Kuka esim. jaksaa vakavasti kiinnostua siitä, miten pitkälle joku hyppää? Kuulostaa taidolta, josta oli ehkä enemmän hyötyä joskus kivikaudella.  :)

Varmaan sellainen, joka itse harrastaa pituushyppyä, katsoo pitkälti sitä, miten pitkälle toinen hyppää. Mutta luulisin, että peruspenkkiurheilijalle kiinnostus- ja jännitysmomentin sen katsomiseen tuo itse kilpailu. Miten hyvin se oma suosikki pärjää jne. Varsinainen hypyn pituus tullee tärkeämmäksi osaksi mukaan vasta siinä vaiheessa, kun ollaan rikkomassa ennätyksiä... Sama koskee varmaan lajia, kuin lajia...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hmmm... Paljonkos henkistä ja fyysistä kapasiteettiä vaatii sohvalla rötköttäminen ja urheilun aivoton tuijottaminen telkkarista tai sanomalehdestä ? :) Ainakin se aika on poissa ihan oikeasta liikunnasta, joka voisi kohottaa varusmiesten kuntoa.

Minulle ei ainakaan ole tuttu käsite sohvalla rötköttäminen ja urheilun tuijottaminen teeveestä. Aivotonta ei se seuraaminenkaan ole, jos asiasta jotain ymmärtää. Palloilulajit perustuvat taktiikkaan, ajatukseen siitä miten toinen joukkue pelaa, miten pelaajat ovat sijoittuneet taktillisesti ja miten joukkueen pelaajat pääsevät lähemmäksi toisen maalia ja vieläpä yrittämään maalintekopaikkaa. Monet palloilulajit ovat shakinomaisia taktiikkalajeja, erittäin hyvä esimerkki on suomalainen pesäpallo. Taktisesti tarkasteltuna kun urheilua seuraa, ei sen seuraaminen ole ollenkaan pitkäveteistä.

Kohtuus kaikessa, on toki hyvä asia. Ei urheilijan pää kestä jatkuvaa ajattelua omasta lajista, on myös hyvä välillä levähtää. Sama asia koskee myös urheilun seuraamista!

Itsekin olen joskus miettinyt, mitä järkeä on seurata toisten urheilemista, jos ei itse sitä harrasta. Kuka esim. jaksaa vakavasti kiinnostua siitä, miten pitkälle joku hyppää? Kuulostaa taidolta, josta oli ehkä enemmän hyötyä joskus kivikaudella.  :)

Kaikkia lajeja ei ehdi harrastamaan, joten on pakostakin ihmiset seuraavat myös muita lajeja. Useat lajit ovat hyvin samankaltaisia ja harjoitteet perustuvat samankaltaiseen harjoitusohjelmaan. Pituushyppy varsinkin on hyvin herkkä laji. Sitä pitää harjoittaa tehokkaasti mutta myös tarkasti, jottei tapahtuisi loukkaantumisia tai lihasrevähdyksiä. Nykyään on käytössä erilaisia harjoitus- ja tekniikka-apuvälineitä mm. 3D analyysi, jossa esimerkiksi pituushyppääjän nivelkulmat voidaan laskea eri kohdissa. Samoin ponnistusvoiman merkitys ja tietenkin ponnistuskohta ovat tärkeitä. Näiden kaikkien asioiden täyskymppisuoritus yhdessä suorituksessa ei ole helppo toteuttaa. Se tekee myös tästä lajista äärimmäisen mielenkiintoisen.

Suosittelen kaikille lajin kuin lajin perehtymisen aloittaminen perus-lajianalyysikatsauksella. Näitä varmasti löytyy netistä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minulle ei ainakaan ole tuttu käsite sohvalla rötköttäminen ja urheilun tuijottaminen teeveestä. Aivotonta ei se seuraaminenkaan ole, jos asiasta jotain ymmärtää. Palloilulajit perustuvat taktiikkaan, ajatukseen siitä miten toinen joukkue pelaa, miten pelaajat ovat sijoittuneet taktillisesti ja miten joukkueen pelaajat pääsevät lähemmäksi toisen maalia ja vieläpä yrittämään maalintekopaikkaa. Monet palloilulajit ovat shakinomaisia taktiikkalajeja, erittäin hyvä esimerkki on suomalainen pesäpallo. Taktisesti tarkasteltuna kun urheilua seuraa, ei sen seuraaminen ole ollenkaan pitkäveteistä.

Uskallan silti väittää, että ehdoton enemmistö urheilun katsojista ei käytä aivojaan lainkaan sitä seuratessaan. Mutta: leipää ja sirkushuveja, niin aivoton kansa pysyy tyytyväisenä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uskallan silti väittää, että ehdoton enemmistö urheilun katsojista ei käytä aivojaan lainkaan sitä seuratessaan. Mutta: leipää ja sirkushuveja, niin aivoton kansa pysyy tyytyväisenä.

En usko, koska urheilun seuraamiseen kuuluu myös suorituksen kommentointi ja ajatus siitä miten tietty suoritus pitäisi tehdä paremmin. Ilman aivoja ei tästäkään tulisi mitään. Kaikki eivät vain sano ajatuksiaan ääneen. Ehkä tästä ylläoleva Artun ajatus urheilun seuraamisesta. Ei ole myöskään helppo esittää omaa mielipidettä tai arvostella toisen suoritusta jos ei lajista tiedä kovinkaan paljon - ei edes tuttavaporukan keskuudessa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Veikkaisin että urheilun ylikorostamiseen löytyy syy lähinnä vedonlyönnistä. Jotenkin on jäänyt mielikuva että ennen kuin kaikenmaailman pitkä- ja pätkävedot tulivat veikkauksen repertuaariin ja interwebissä alettiin lyömään vetoa niin urheilu-uutisia oli huomattavasti maltillisemmin tarjolla.

Ainakin toivon että näin on... se antaisi jonkin järkevähkön selityksen sille että ihmiset ovat niin jumalattoman kiinnostuneita asioista joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä sinällään.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainakin toivon että näin on... se antaisi jonkin järkevähkön selityksen sille että ihmiset ovat niin jumalattoman kiinnostuneita asioista joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä sinällään.

Näin juuri. Ja tuota olenkin aina ihmetellyt, miksi moinen joutavanpäiväisyys saa niin suunnattoman huomion.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olikos se muuten muuan roomalainen Caesar, joka sanoi, että "leipää ja sirkushuveja", ainakin Asterixeissa on näin?

Noinhan se meni. Nuo sirkushuvit ajoi monet afrikan eläinlajit sukupuuton partaalle, koska niitä roudattiin Roomaan gladiaattori taisteluihin.

Urheiluun taas, minusta sitä tulee myös liikaa. Mielestäni turhaa suurin osa, sillä itse en sitä harrasta. Harrastan laskettelua, katsonut pari-kolme kertaa jotain lumilautailua telkusta, ja silloinkin noin vartin. Tylsyys iski. Mielekkäämpää tekemistä löydän jostain muusta kuin urheilun katsomisesta telkusta. Ei kaikkia se urheilun seuraaminen kiinnosta, vaikka harrastaisivatkin. Paikan päällä olo onkin sitten eri asia, silloin kyllä jaksaa katsoa. Koska ei voi muutakaan tehdä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainakin toivon että näin on... se antaisi jonkin järkevähkön selityksen sille että ihmiset ovat niin jumalattoman kiinnostuneita asioista joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä sinällään.

Ei ole ollenkaan klissee tämä lausahdus?

Yleensäkin liikunta on aivan mahtavaa ja toiseksi urheilun seuraaminen on hiettömisistä harrastuksista lähes parhain :thmbup: Ruoka ja urheilu ovat ainoat kulttuurilliset asiat, joista ymmärrän mitään. Oopperat, teatterit, taidenäyttelyt jne. voisi minun puolesta laittaa jonnekin, johon ei aurinko paista :P

Ihmiset ovat seuranneet toisten urheilusuorituksia tuhansia vuosia, joten juuret ovat kohtalaisen syvällä ihmisten sisällä, eri asteisina tosin. Vaikka huippujalkapalloilija tienaa 10 miljoonaa vuodessa niin miten häntä silti kiinnostaa piirun vertaa se, voittaako hänen edustamansa joukkue Mestareiden liigan vai ei? Rakkaus lajiin selittänee kaiketi moisen..

Suomessa harva urheilulajien seuraaja on niin fanaattinen kuin esim. Italiassa lähes jokainen. Milanon San Siro, Rooman Stadio Olimpico on aivan maahtavia mestoja käydä katsomassa fudispelissä tunnelmaa, vaikka ei jalkapallosta mitään ymmärräkään eikä se kiinnosta; tunnelma on aivan mahtava!

Suomen urheilutarjonta on pääpiirteissään aika onnetonta verrattuna Etelä-Euroopan maihin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sorry, mutta tuo on ehkä kaikkein puunmakuisin vitsi maan päällä :P Kumma juttu muuten, niin tuo pompsahtaa yleensä pintaan aina siinä urheiluun liittyvässä ketjussa  ::)

En tiiä itse urheilun syötävyydestä, mutta....

...katsokaapa naisten tennistä :P.

-jukka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään