Klaus Wesa

Tänään tapahtunut.. vuosia sitten merkkipäiviä

110 viestiä aiheessa

Ensimmäisestä kansainvälisestä reittilennosta on tänään tasan 90 vuotta. Elokuun 25. päivänä 1919 yksi matkustaja ja kanarahti lensivät Lontoosta Pariisiin päivittäisen reitin aloitusvuorolla. Lentäjä suunnisti tuolloin kompassilla ja seurasi kirkontorneja, rautatiekiskoja ja muita maamerkkejä. Kapteeni oli ensimmäisillä reittilennoilla sään armoilla avoimessa ohjaamossa.

 

Matka-aika Lontoon Hounslow'sta Pariisiin Le Bourgetin kentälle kesti kaksi ja puoli tuntia. Nykyisin kaupunkien välin lentää noin 45 minuutissa. Neitsytmatka maksoi ainoalle asiakkaalle nykyrahaksi muutettuna 2 000 euroa. Kanojen lisäksi Air Transport & Travel -yhtiön lennolla oli tiettävästi rahtina devoshirelaista kermaa ja sanomalehtiä. Nykyinen British Airways sai alkunsa lentoyhtiöstä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ovatko Juhan tiedot ovat peräisin Tekniikka & Talous -lehdestä, vai onko teillä sattumalta vain sama tietolähde?

 

 

Sori, jäi näköjään lähde pois  :-[ , T&T on lähde. Sen siitä saa kun puolinukuksissa kirjoittelee ... :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

225 vuotta sitten:

Oulun kaupunki vietti  29.08.1784 suurta juhlaa kuningas Kustaa III:n palattua onnellisesti pitkältä Italian matkaltaan. Juhlan huomattavana ohjelmanumerona oli Oululainen apteekkari ja luonnontieteen harrastaja Johan Eriksson Julinin (1752-1820) suorittama ilmapallon lennätys. Pallo oli kirjailtu kuninkaan nimikirjaimilla ja vaakunalla sekä pitkällä viirillä jossa luki: "Uskolliset alamaiset omistevat tämän pallon kuninkaalle". Miehittämätön ilmapallo lähetettiin ilmaan Oulun torilta maaherran, kaupungin säätyläisten ja suuren väkijoukon ollessa todistamassa tapausta. Kun ilmapallo kaikkien suureksi hämmästykseksi nousi korkeuksiin, kohotettiin kuninkaalle eläköönhuutoja.

Tukholmalaissa vastaavanlainen ilmapallolennöätys tehtiin vasta noin kahta viikkoa myöhemmin tosin kuninkaallisten läsnä ollessa ja lento oli jopa "miehitetty" kissan toimiessa matkustajana.

On hyvinkin todennäköistä, että "Julinin Kuula" eli kuten Tukholmalais-sanomalehti ilmaisi, "ilmapurjehduspallo" oli kaasupallo. Sen tekeminen olisi ollut fysiikkaa tuntevalle Julinille huomattavasti helponpaa kuin kuumailmapallo. Lisäksi Pariisissa tehtiin tuolloin jo ohuesta eläinnahasta "teollisesti" pieniä vetypalloja joita myytiin käyttöohjeineen kansalaisille parilla markalla! Tuosta Tukholman pallosta on lisäksi olemassa pirroskuva joka esittää ilmiselvästi kaasupalloa.

Johan Julinia voidaan syystä pitää Suomen ilmailun esi-isänä ja teknologiakaupunki Oulun ensimmäisenä merkittävänä tiedemiehenä ja tutkijana.

Markku

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helsingissä, syyskuun 8 päivänä 1932.

Tasavallan Presidentin Sotilaskäsky

N:o 59.

 

1 §.

Tänään tehdyllä päätöksellä on:

Ilmavoimien komentaja, eversti Väinö Aleksanteri Vuori siiretty Ilmavoimien esikunnasta Kenttätykistörykmentti 3:een;

Kenttätykistörykmentti 3:n komentaja, eversti Jarl Frithiof Lundqvist siirretty sanotusta rykmentistä Ilmavoimien esikuntaan ja määrätty Ilmavoimien komentajaksi.

 

2 §.

Määrätään:

Kenttätykistörykmentti 3:n komentajan apulainen, everstiluutnantti Frans Edvard Helminen toistaiseksi hoitamaan rykmentin komentajan tehtäviä.

 

Tasavallan Presidentti

P. E. SVINHUFVUD.

 

Puolustusministeri Jalo Lahdensuo.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitähän tuo Vuori on ryssinyt, kun siirrettiin Ilmavoimien komentajan jakkaralta jonnekin kenttätykistöön, eikä edes pomomieheksi vaan itseään alempiarvoisen upseerin alaiseksi?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään tasan sata vuotta sitten eli 16.11.1909 perustettiin maailman ensimmäinen lentoyhtiö Saksassa Frankfurtissa. Yhtiön DELAG (Deutsche Luftschiffahrts-Aktiengesellschaft) perusti Alfred Colsman valtion tuella. Lennot alkoivat kesäkuussa 1910. Yhtiö lensi Zeppelin-ilmalaivoilla mm. seuraaviin kaupunkeihin: Düsseldorf, Baden-Oos, Berlin-Johannisthal, Gotha, Frankfurt am Main, Hamburg, Dresden ja Leipzig. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä kuljetettiin 34028 matkustajaa 1588 lennolla. Yhtiö lensi myös sodan jälkeen.

 

Lähde: http://de.wikipedia.org/wiki/DELAG

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

29. joulukuuta 1972: Eastern Airlinesin Lockheed Tristar putosi maahan Floridassa miehistön ollessa keskittynyt selvittämään lähestymisen aikana esiintullutta nokkatelineen ulostuloon liittyvää ongelmaa, jolloin lentokorkeus pääsi huomaamatta putoamaan niin alhaiseksi, ettei oikaisu ollut enää mahdollinen. 99 henkilöä 176:sta menehtyi turmassa.

 

http://aviation-safety.net/database/record.php?id=19721229-0

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

31. joulukuuta 1909 eli tasan 100 vuotta sitten: irlantilainen Harry Ferguson teki ensimmäisen lennon moottoroidulla lentokoneella Irlannissa. Kone oli tietysti omatekoinen.

 

http://www.belfasttelegraph.co.uk/news/local-national/magnificent-men-and-their-flying-machine-14617593.html

 

Fergusonin nimi tuli suomalaisillekin myöhemmin tunnetuksi Massey Ferguson-traktorifirman kautta.

 

http://en.wikipedia.org/wiki/Harry_Ferguson

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itseasiassa tuosta Massey Fergusonista oli herra Ferguson jo poistunut kuvioista...

 

Ferguson tuli Suomessa tunnetuksi juuri Ferguson traktoreista ja erityisesti harmaasta Fergusta jonka lisätarvikkeideinen nostolaite ja painonsiirtojärjestelmä olivat ennen näkemättömiä 1940-luvun lopulla. Massey Fergusoneissa tuosta oli jäljellä vain nostolaite kun herra Harry oli ehtinyt riitautua lähes kaikkien kanssa.

 

jk

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuusi vihollispommittajaa neljässä minuutissa 6.1. 1940

 

Luutnantti Jorma Sarvanto

 

Luutnantti Sarvannon taistelulento, josta tuli legenda

 

Aamulla pakkasimme kovalla kiireellä tarpeelliset henkilökohtaiset varusteemme Fokkereihin ja katselimme pilviä, jotka melkein hipoivat puitten latvoja. Ja sitten nousi kuusi konetta ilmaan ja yritti porata tietään pilvien läpi Uttia kohden. Matala sää teki matkan jännittäväksi, mutta onnellisesti pääsimme sentään perille.

 

Sinä iltana päätimme syödä hotellissa ja oikein kunnollisesti, parasta, mitä Kouvola saattoi tarjota. Olimmehan tulleet nyt kauaksi länteen melkein kotiseudulle, mihin tykkien jylinä rintamalta ei enää kantautunut.

 

Olimme vaihteeksi pukeutuneet niin kuin ihmiset ainakin ja jättäneet pois kanadalaispuseromme ja huopatossumme, joissa yleensä olimme kodikkaasti tottuneet tallustelemaan.

 

Luutnantti Jorma Sarvanto esittelee yhden alas ampumansa venäläiskoneen tunnusmerkkiä tammikuun alkupuolella 1940.

 

Pyysimme ravintolan tarjoilijattarelta ranskalaista sinappia, mutta siinä erehdyimme. Seurasi tarjoilijattaren pitkä esitelmä, jossa hän selosti, ettei näin lähellä rintamaa ollut moisia herkkuja saatu enää pitkiin aikoihin. Tultuamme nyt tänne sotatoimialueelle meidän pitäisi tottua syömään sitä, mitä kulloinkin oli tarjolla.

 

Vai vielä ranskalaista sinappia! Neiti oli kovin koppava meille kotirintamalaisille. Ja me ikävöimme takaisin itään Juulian ja Morsiamen herkkujen ääreen. Niin sitä sodassa ymmärsi antaa arvon hyvälle ruoalle, mikä olikin melkein puolet elämäämme.

 

Emme me muuta tarvitse, kunhan vain saamme syödä ja nukkua hyvin ja tarpeeksemme, niin kyllä taas jaksamme tapella, olikin majurillamme tapana sanoa.

 

Utissa kerrottiin, että sitä kautta kuljettivat vainolaiset pommejaan Sisä-Suomeen, ja tätä ”rahtilinjaa” me sitten vartioimme päivästä päivään. Mutta kaikki oli näennäisesti turhaa, sillä nyt pysyivät pommituskoneet kokonaan poissa näkyvistämme. Vain harvoin tuli IPAKista joitakin viestejä, mutta ei vain löytynyt noita rahtilaivoja, jotka kuljettivat ”leipää Suomen kansalle”.

 

Tammikuun viidentenä oli suuri Mikkelin pommitus, mutta meidän tukikohtamme oli liian kaukana ehtiäksemme ajoissa perille. Saavuttuamme paikalle roihusivat jo monet tulipalot eri puolilla tuota idyllistä pikkukaupunkia.

 

Seuraavana päivänä, loppiaisena, oli sää vihollisen pommitusretkiä varten verraten edullinen. Aamulla oli 300-400 metrin korkeudessa pilvikerros siellä täällä olevine aukkoineen aivan kuin suunnistamisen helpottamiseksi. Pilvien yläpuolella oleva sameuskerros ulottui tuonne 4000-5000 metrin vaiheille.

 

Viestejä vihollisesta

 

Kello 9.30 alkoi tulla ensimmäisiä tietoja viholliskoneista. Partiot läksivät liikkeelle, mutta näkyväisyys oli kurja, ja vain sattuman varassa oli niiden löytäminen.

 

Matkallaan Lappeenrannasta Uttiin sai luutnantti Sovelius viestin, joka ilmoitti viholliskoneiden tulevan Haminasta pohjoiseen 3000 metrin korkeudessa. Hän nousi vastaan ja tapasikin 8 DB-3 konetta melkein rintamassa. Yhden niistä hän ampui alas; loput jatkoivat matkaansa pohjoiseen.

 

Lentueen ohjaajat söivät Utissa aamiaisensa kaikessa rauhassa, vaikka tietenkin täysissä lentovarusteissa. Odotimme kuitenkin jatkuvasti tietoja pohjoisesta, ja minäkin puolestani puin laskuvarjon ylleni sekä määräsin mekaanikot käynnistämään konettani.

 

Kello 11.50 alkoi tullakin viestejä Savon radan varrelta, missä seitsenkoneinen muodostelma oli matkalla etelään. Toinen ja kolmas partio riensivät koneisiin, käynnistivät moottorit ja avasivat radionsa.

 

Olin ensimmäisenä valmiina ja seurasin radiolla vihollismuodostelman kulkua. Partioni käskettiin ilmaan, mutta siipikoneeni ei näyttänyt saavan tarpeeksi kierroksia moottoriinsa. Näin ollen nousin yksinäni parhaalla nousukulmalla pohjoiseen. Huomattuaan minun lähteneen yksinään, työnsi kolmaskin partio kaasun auki ja nousi taivaalle tullakseen avukseni, mutta minä olin ehtinyt jo hyvän matkaa heidän edelleen. Pilvet olivat jo Utin päältä häipyneet, ja silmiini kimalsi auringonpaisteessa komealta näyttävän pommituskonerivin vaaleat vatsapuolet. Laskin niitä olevan seitsemän kappaletta. Vasemmalla lensi kolmen koneen kiila, ja siitä oikealle oli neljä melkein rivissä. Ne olivat korkeintaan koneenmitan päässä toisistaan.

40 sekuntia/pudotus

 

Kaarsin oikean kautta etelään ja jatkoin nousua. Tällöin olin hetken aikaa etuampujain tulisektoreissa, mutta he eivät nähtävästi auringon vuoksi minua huomanneet. Kun pääsin pommituskoneiden korkeudelle, olin jo 500 metriä niiden takana.

 

Täydellä kaasulla ryhdyin takaa-ajoon ja valitsin uhrikseni vasemman siipikoneen, joskin kolmas vasemmalta oli taimmaisena ja sen taka-ampujan tuli tuntui vaaralliselta. Ollessani 300 metrin päässä rävähti koneeni epämiellyttävästi - olin ilmeisesti ajanut vihollisen luotisuihkuun.

 

Sarvannon alas ampuma venäläinen SB-pommikone.

 

Aloin ammunnan noin 20 metrin etäisyydeltä lyhyellä sarjalla vasemman koneen runkoon. Valojuovat näyttivät osuvan maaliinsa, ja tein samalla lailla hiljaiseksi äsken mainitun vaarallisen koneen taemman kk.ampujan. Vielä tarkka tähtäys samojen koneiden oikeanpuoleisiin moottoreihin, mahdollisimman lyhyet painallukset liipaisimeen, ja molemmat viholliskoneet olivat palaen matkalla sinne, minne pitikin.

 

Taisin jo välillä hurrata ja heitin Fokkerini muodostelman oikealle reunalle. Siellä sain samalla tyylillä yhden koneen moottorit savuamaan. Kävin seuraavien kimppuun aivan läheltä, ja koneet olivat tulessa sitä mukaa kuin olin saanut niihin kaksi tai kolme aivan lyhyttä sarjaa. Oikealla näkyi aikaisemmin savunnut ja muodostelmasta eronnut kone jo syöksyvän roihuten maata kohti.

 

Nyt olin ottanut päämääräkseni joka ainoan tuhoamisen. Toiset kääntyivät kuin kirjanlehdet palaen pois muodostelmasta, toiset tekivät uljaan pystykäännöksen ohjaajan kouristuksen vetäminä. Sameuskerroksen läpi kuultava punainen tammikuun aurinko paistoi koko ajan minua vastaan, milloin eivät palavien koneiden mustat savupatsaat sitä varjostaneet.

 

Viimeistä edellinen kone oli huomattavasti sitkeähenkisempi kuin edelliset. Siipikiväärini olivat nähtävästi jo tällöin tyhjentyneet. Syttyihän sentään sekin, niin että sain jo käydä viimeisen kimppuun. Sen taka-ampuja oli jo aikoja sitten hiljentynyt, ja painuin ihan lähelle. Tähtäsin moottoriin ja vedin liipaisimesta.

 

Armonaikaa viimeiselle

 

Kiväärit olivat hiljaa!

 

Tein latausotteet ja yritin uudestaan, mutta tuloksetta. Patruunani olivat loppuneet, eikä auttanut muu kuin palata takaisin.

 

Ilmassa leijaili vielä savupatsaita, ja maassa näkyi palavia koneita. Tarkastelin omaa konettani ja sen mittareita. Elintärkeissä osissa en mitään vikaa havainnut, mutta tasot tuntuivat jossakin määrin muistuttavan sveitsiläistä juustoa. Valmistauduin laskemaan kentälle ja totesin, että laskusiivekepumppu oli epäkunnossa. Siitä huolimatta lasku onnistui, enkä ollut vielä kunnolla päässyt koneesta alas, kun jo mekaanikot tarttuivat minuun heittääkseen sitten minut hurraten ilmaan. Varmasti loisti silloin omakin naamani tyytyväisyydestä. Osumat koneeseeni laskettiin, ja niitä oli 23, joista muutamat hyvinkin lähellä ohjaamoa.

Koko lento oli kestänyt noin 25 minuuttia, itse taistelu vain 4-5 minuuttia, jona aikana olin ampunut alas 6 vihollisen konetta. Taistelun olivat nähneet, paitsi maassa olijat, myös luutnantti Sovelius ja ylikersantti Ikonen, jotka taempana lentäen yrittivät päästä leikkiin mukaan. Jossakin rannikolla he saivatkin kiinni viimeisen DB:n, jonka luutnantti Sovelius sitten Suursaaren edustalla tuhosi.

 

Seuraavana iltana kävin Kouvolan IPAKissa, jossa sain kuulla ja nähdä minkä mitäkin mielenkiintoista. Minulle esitettiin yliluutnantti, joka oli hypännyt alas laskuvarjolla, samoin sain nähdä koneiden jäännöksistä kerättyä sotasaalista, ohjesääntöjä ja oppikirjoja sekä pistooleja, jotka nyt tulivat parempaan käyttöön. Koneista oli hypännyt toinenkin mies, kapteeni, joka oli katkaissut jalkansa ja oli sairaalassa hoidettavana.

 

 

Edellisen koneen siivessä ollut konekiväärin luodin jälki.

 

Loppiaispäivän ilmavoittojen jälkeen katsottiin lentueen tehtävä Utissa suoritetuksi, ja niin palasimme takaisin jo rakkaaksi käyneeseen tukikohtaamme lähemmäksi rintamaa.

 

Teoksesta Hävittäjälentäjänä Karjalan taivaalla, WSOY 1941

Neljän minuutin työ

 

”Lentäjäurotyö, jonka veroista ei maailman ilmailuhistoria tunne”, Helsingin Sanomat otsikoi uutisensa, joka kertoi luutnantti Jorma Sarvannon loppiaisena 1940 muutamassa minuutissa suorittamasta kuuden viholliskoneen alas ampumisesta. Seuraavan sodan aikana julkaisemassaan kirjassa Sarvanto kuvasi itse, miten hän oli tuon ainutlaatuisen ilmataistelun kokenut. Todettakoon, että Sarvannolla oli mukanaan vain noin 400 patruunaa alasammuttua konetta kohti.

 

Sarvanto oli valmistunut Kadettikoulusta vuonna 1937 ja puolustusvoimien palveluksesta hän erosi everstiluutnantin arvoisena vuonna 1960.

 

 

 

 

Teksti lainattu netistä sivulta: www.veteraanienperinto.fi

 

T. Esa

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mennäänpä hieman kauemmaksi historiaan eiliseltä. 1785 lennettiin kanaalin yli ensimmäistä kertaa 7.1.1785,  käsittääkseni vetypallolla. Ranskalaisen Blanchardin aiheesta kirjoittaman kirjan mukaan heiteltiin lennolla tavaroita korista ja oltiin lähes nakuja Ranskaan saavuttaessa. Ennen lentoa koeteltiin leijoilla ja Montgolifierien palloilla=kuumailmapallo. Mukana oli myös Jeffries. Googletus käyntiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aivan aluksi on pyydettävä anteeksi, tämä tapahtuma tapahtui vasta 19. tammikuuta. Olen silloin kuitenkin estynyt kirjoittamaan tänne.

 

19. tammikuuta 1784 tapahtui ensimmäinen ilma-aluksen kaappaus.

 

Montgolfierin veljekset rakensivat edellisen vuoden ensi lennon jälkeen kahdessa kuukaudessa uuden isomman pallon. Pallo oli 40 metriä korkea ja 32 metriä halkaisjaltaan. Pallon materiaali oli Taffetaa (?) ja kahden tällaisen kankaan väliin oli laitettu paperia eristeeksi. Tekniikka oli sama kuin ensimmäisessäkin pallossa. Pallo sai nimen Le Fleselle Lyonin pormestarin mukaan. Lento oli tarkoitus toteuttaa Lyonin esikaupungista.

 

Joseph Montgolfier arveli talvisään heikentävän pallon kuorta ja tämän vuoksi hän päätti lähteä lentämään vain kahden muun matkustajan, de Rozierin ja M. Flesellen kanssa.

 

Lähtöä oli seuraamassa arviolta 100 000 katselijaa. Yllättäen väkijoukosta neljä aatelismiestä tempaisivat pistoolit esiin ja he syöksyivät pallon koriin. Kolme heistä ilmoitti ampuvansa jokaisen, joka yrittää estää heidän lentonsa ja neljäs ilmoitti ampuvansa itsensä. Kun tilannetta ei saatu rauhoittumaan, Joseph Montgolfier määräsi köydet irroitettavaksi. Pallo lähti vainoin nousuun ja noustessaan rikkoi mm aluetta ympäröivän aidan. Pallo teki lyhyen alle 15 minuutin lennon ja teki kovan laskun. Seitsemän matkustajaa selvisivät lennosta vahingoittumatta. Seuraamuksista ilma-aluksen kaappaajille ei ole tietoa.

 

Lämpimin palloterveisin

 

Olli L 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo kangas Taft on alunperin tarkoitettu silkistä määrätyllä tavoin tehtyä kangasta, sana alunperin persialainen tafte=kudottu.Kevyt kestävä ja usein kiiltäväpintainen kangas, usein myös "kahiseva". :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään (22.1) on tasan 40 vuotta B747n ensimmäisestä kaupallisesta lennosta. Yhtiö oli PanAm ja reitti New York-Lontoo. Alunperin lennon piti tapahtua päivää aiemmin, mutta lennolle aiottu kone sai moottorivian ja joutui palaamaan terminaaliin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta kun ensimmäinen Iljushin Il-28 saapui Uttiin 28.1.1960 venäläisohjaaja lkapteeni Hitrovin lentämänä. Kone sai tunnukse NH-1 = Neuvostoliittolainen Hinaukone. Sai pian kansan suussa kutsumanimen Nikita = Nikita Hrushtshov. v.1959 oli Suomeen tilattu kaksi konetta joista tämä täma NH-2 saapui vasta 23.6.1961. NH-3 ja NH-4 tulivat maahan 1966..

Tässä  NH-2 Oulussa n.15 vuotta myöhemmin...

[ attachment removed / expired ]

NH-1:tä on kuva saapumispäivänä Laukkasen Il-28 kirjassa s.ivu 84. Sieltä on nämä myös tiedot luntattu....

Markku

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään 29.1.2010 tapahtui tasan 76v sitten...Isoisäni Kapteeni U.E Mäkelä (toimi koelentäjänä Valtion lentokonetehtaalla) oli Tuiskun protolla lennolla ja rajasyöksykokeessa meni suhtkoht kaikki pieleen...flutter ilmiön johdosta.

Lasteni ja itseni puolesta kiittäen ja muistoa kunnioittaen tänä merkkipäivänä hän pelastui Irwin tehtaan laskuvarjolla 29.1 1934. :thmbup:

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään