Kapteeni Haakin BL-129:n pakkolasku Ruotsiin siirtolennolla 18.1.1940

[Jukka Nisula 2 166]

Kapteeni Haakin Bristol Blenheim BL-129:n pakkolasku siirtolennolla 18.1.1940

 

Viimeisimmässä ruotsalaisessa Svensk Flyghistorisk Tidskriftissä 2/09, joka ilmestyi postilaatikkooni eilen, on jännä artikkeli siirtolennolla olleen Bristol Blenheimin pakkolaskusta lumipyryssä ison Vänern-järven saaristoon (Segerstad skärgård) Ruotsissa. Konetta ohjasi kapteeni Oskari Haaki, ”oikealta” nimeltään Johan Oskar Haaki. Mukana tähystäjänä oli kersantti Alvar Niskanen ja kyseessä oli siirtolento Englannista Bicesteristä, josta ne lensivät Skotlantiin Perthiin, ja sieltä oikukkaan Pohjanmeren yli Norjan Stavangerin kautta Suomeen. Kone eksyi reitiltään erittäin huonossa säässä ja teki polttoaineen vähenemisen vuoksi pakkolaskun Ruotsin puolelle. Kone oli Englannista ostettu ”pitkänokka”, ja tämä tapahtui Talvisodan aikaan 18.1.1940. Tuo Englannin reissu eri vaiheineen ja Haakin pakkolasku kerrotaan seikkaperäisesti ainakin Joppe Karhusen kirjassa ”Pommi-iskuja itään”, sekä lyhyesti Jukka Marttilan ”Bristol Blenheim-taitoa ja tekniikkaa”- kirjassa. Sen sijaan tällaiseen silminnäkijän havaintoon ja detaljitietoon en ole ennen törmännyt tässä tapauksessa. Lehdessä on myös piirretty kartta pakkolaskupaikasta Vänernillä, kapteeni Haakin kuva sekä suomalaisten Blenheim-koneiden valokuvia. Artikkelissa on haastateltu silminnäkijää, joka muistelee tapausta.

 

Koneen kuultiin tulevan pimeässä ja matalalla lumipyryssä, se kaartoi ympyrää ja laskeutui etelän suunnasta Åsfjordenin poukamaan Vänernillä Värmlannissa. Blenheim liukui jäällä onnekkaasti pehmeään ja korkeaan rantakaislikkoon, johon se sopivasti ”naamioitui” samalla. Koneessa oli englantilaiset tunnukset silminnäkijänä olleen tuolloin 11 vuotiaan Helge Kartmanin mukaan. Blenheim oli ilmeisesti eksynyt kurssistaan ja polttoaine alkoi käydä vähiin. Kapteeni Haakin kysyttyä paikalle hiihtäneeltä Kartmanilta missä he olivat ja saatuaan vastauksen, miehet pääsivät läheiseen Kartmanin taloon syömään ja kahville. Sen jälkeen he soittivat kolmen kilometrin päässä olevasta kaupasta Suomen suurlähetystöön Tukholmaan sekä paikallisille viranomaisille. Parin päivän päästä aamulla kuuden – seitsemän aikaan tuli sotilaita paikalle auttamaan koneen käynnistämisessä. Blenheimin nokka käännettiin etelään ja kaislat niitettiin pois edestä. Valokuvia ei paikalla saanut ottaa, armeija kielsi sen, kaikki oli salaista touhua, olihan Ruotsi neutraali maa. Moottorit lämmitettiin ensin pitämällä spriipolttimia niiden alla. Yhdeksän-kymmenen aikaan samana kauniina talviaamuna kone starttasi moottorit täysillä pois jättäen taakseen mahtavan lumipyryn Vänernin jäälle, ja otti kurssin Västeråsiin ja sieltä edelleen Helsinkiä kohti.

 

Kapteeni Haakin Blenheimin polttoaine oli ollut niin vähissä, että hän lähetti jo PAN-sanoman, joka kuultiin Stavangerin lennonjohdossa, jossa sen sinne laskeutuneet suomalaiset kuulivat. Kone ei koskaan saapunut Stavangeriin, ja tämä aiheutti suurta huolestumista porukassa. Helpotus oli ollut suuri, kun oli tullut tieto Haakin onnistuneesta pakkolaskusta Ruotsin puolelle. Tämä pakkolasku ei tullut koskaan julkiseen tietoon Ruotsissa, asia oli liian arka. Tapaus lakaistiin maton alle ja painettiin villaisella. Koneen tankkauskin tehtiin salassa keskellä yötä pakkolaskupaikalla, ja polttoainetynnyrit, jotka tuotiin Karlstadista, oli piilotettu hevosvetoisen viljalastin sekaan. Kone oli ihme kyllä vartioimaton koko ensimmäisen yön yli siellä kaislikossa, muistelee Helge Kartman lehdessä tuota jännittävää episodia.

 

Toinenkin Blenheim eksyi samalla matkalla Perthistä Stavangeriin ja laskeutui Kristiansandiin Norjassa. Kiperä paikka oli myös BL-132:lla: Lentomestari A. Lunnela oli lähellä lentää aaltoihin sumukerroksen alarajaa hakiessaan. Korkeusmittari oli kalibroitu Perthissä, eikä vastannut lentotilannetta. Nämä Bristol Blenheim Mk IV- koneet saivat tunnukset BL-122-133 eli niistä tuli ns. BL-III sarja. Huonoakin tuuria oli matkassa tällä samaisella siirtolennolla, nimittäin lentomestari Gottschalkin ohjaama BL-127 kersantti Pekka Kallakarin ollessa tähystäjänä katosi matkalla Pohjanmereen ja BL-125:n moottori sammui startissa Västeråsissa koneen päätyessä mahalleen pellolle. Västeräsissa oli välilasku, koska siellä kokeiltiin pomminripustimien toimintaa. BL-125 saapui Suomeen vasta 5.6.1940, sitä korjattiin Ruotsissa kauan. Kaikkien kymmenen reissusta selvinneen Blenheimin kerrotaan tulleen Suomeen 21.1.1940.

 

Englannista näitä Ilmavoimien ensimmäisiä ”pitkänokkia ”, joita oli alunperin 12 kappaletta, hakemassa olevat lentäjät olivat: Armas Eskola, Artola, W.Bremer, Haaki, Ek, Halme, Gottschalk, Lunnela, Räikkönen, Westermark, Syrjänen, Leskinen, Ertomaa, Kallakari, Simola, Illi, Lattunen, Pulliainen (Paarnola), Niskanen, Koivuniemi, Hyttinen, Tani, Turkki ja Mörsky.

 

Kapteeni Oskari Haakin onnistuneesti Vänernin jäälle laskema ja Suomeen lentämä Bristol Blenheim Mk IV oli tunnukseltaan BL-129, josta tuli ainoa Englannissa valmistettu ”pitkänokka”, joka selvisi läpi molemmista sodista. Muille III-sarjan koneille kohtalo oli toinen...

 

Bristol Blenheim BL-129 ”Story”:

http://www.kolumbus.fi/kari.stenman/2002_may_june_theme.html

 

Jukka

 

 

 

[Jukka Takamaa 0]

Onko mikään ihme, että Vihurit joissa vain yksi Blennun moottori olivat alttiina käyntihäiriöille ja kaputeille ?

[Arne Wallen 72]

Onko mikään ihme, että Vihurit joissa vain yksi Blennun moottori olivat alttiina käyntihäiriöille ja kaputeille ?

 

Jaa kun Haakin polttoaine loppu?

[Jukka Nisula 2 166]

Haakilta tosiaan loppui polttoaine, ja se johtui eksymisestä huonossa ja pimenevässä säässä. Mutta kyllä noiden englantilaisten Blenheimien moottoritkin "pätkivät", sillä tuosta samasta III-sarjasta tuhoutuivat BL-123 ja BL-126 heti samantien helmikuussa 1940. Molemmissa sammui toinen mylly startissa, eikä kone noussut yhdellä moottorilla. Koneet menivät poistoon.

 

Jäljelle jääneistä yhdeksästä koneesta 6 tuhoutui kuitenkin vihollisen toimesta kesään 1942 mennessä ja kaksi muuten. Joten huono-onninen sarja se oli... Jäljelle sodasta jäi vain BL-129 "Hertta-Ässä".

 

Jukka

[Jouni Laukkanen 47]

Jaa kun Haakin polttoaine loppu?

 

Ei kun siitä puuttuivat kaasuttimesta jäänestokumit.

[Olle Sälgmark 2]

Ei kun siitä puuttuivat kaasuttimesta jäänestokumit.

 

Eiku kehittelemään kumikalvoa kurkkuun kaasuttajan......

 

Voisi olla mullistava keksintö,ei edes teho pienene moottorissa.

[Jukka Takamaa 0]

Jaa kun Haakin polttoaine loppu?

 

Ote jutusta:

 

Huonoakin tuuria oli matkassa tällä samaisella siirtolennolla, nimittäin lentomestari Gottschalkin ohjaama BL-127 kersantti Pekka Kallakarin ollessa tähystäjänä katosi matkalla Pohjanmereen ja BL-125:n moottori sammui startissa Västeråsissa koneen päätyessä mahalleen pellolle. Västeräsissa oli välilasku, koska siellä kokeiltiin pomminripustimien toimintaa. BL-125 saapui Suomeen vasta 5.6.1940, sitä korjattiin Ruotsissa kauan. Kaikkien kymmenen reissusta selvinneen Blenheimin kerrotaan tulleen Suomeen 21.1.1940.

 

Eli 12 koneesta 2 menetettiin..moottorihäiriöön ( todennäköisesti ). Yksi ilmeisesti kyettiin korjaamaan. Jännää on tietysti se, että Haakin kone ei tuhoutunut. Silloin olisi hukkaprosentti ollut 25.

[Guest teemuki]

Eli 12 koneesta 2 menetettiin..moottorihäiriöön ( todennäköisesti ). Yksi ilmeisesti kyettiin korjaamaan. Jännää on tietysti se, että Haakin kone ei tuhoutunut. Silloin olisi hukkaprosentti ollut 20.

 

Nämä prosenttilaskut ne vaan jaksavat hämmentää.

[Jukka Takamaa 0]

Just olin korjaamassa ennen kuin postasit ( huomaa korjaus tapahtui samalla sekunnilla kuin postauksesi ). Melkoinen siirtolento. Ainoastaan Hurricanejen tuonti oli tuhoisampi operaatio.

[Arne Wallen 72]

Minä en vain ymmärrä yhteyttä Blenheimien siirtolento/Vihurien kaputit.

[Jukka Nisula 2 166]

Minä en vain ymmärrä yhteyttä Blenheimien siirtolento/Vihurien kaputit.

 

No en minäkään oikein ymmärrä, miksi se tähän pitää yhdistää. Itse olen tuossa yllä vain koittanut kertoa, kuinka lyhyeksi jäi tämän III-sarjan 12 Blenheimin elinkaari. Tai yhdentoista oikeastaan. Suurin osa koneista menetettiin lähinnä Lentolaivue 46:ssa sotatoimissa, ja muutama tippui moottorin sammuttua startissa. Silti moottorit ja koneet olivat uudehkoja ostettaessa ja koneita Englannista lennettäessä, se pitää muistaa. Mikä aiheutti nuo moottorien sammumiset, sen voisi joku muu kenties kertoa. Jouni ei saa vastata... Kyllä Blenheimien ja Fokkereiden Mercury-moottorit olivat sodan aikana lujan ja varmatoimisen moottorin maineessa, ja ovat edelleenkin. Niiden maine huononi Vihurien myötä, osittain suomalaisten omaa syytä. Toisaalta, ei köyhällä maalla ollut varaa valita tuolloin, Vihuri-koneet tehtiin niistä osista mitä oli tarjolla.

 

Vihurit tehtiin kymmenen vuotta sota-Blenheimien jälkeen, näin voidaan karkeasti sanoa. Niissä käytetyt Blenheimien Mercury-moottorit olivat siis jo vanhoja, vaikkakin kunnostettuja. On myös käytetty kulunutta sanontaa "loppuunajettuja". Ehkä näin osittain olikin. Moottorin asennus apulaitteineen oli probleema Vihurissa, jota ei koskaan saatu kunnolla ratkaistua. Se aiheutti paljon onnettomuuksia erilaisten moottorihäiriöiden muodossa. Sitten on tämä 1950-luvun lentokulttuuri, tai lentokurin puute. Siitä on paljon kirjoitettu mm. Vihurin kohdalla onnettomuuksien aiheuttajana.

 

Tuo siirtolento on oma tarinansa, jolla ei ole paljoakaan tekemistä myöhempien Vihuri-kaputtien kanssa, on myös mielipiteeni. Aivan kuten Arnekin asian toteaa.

 

Jukka

[Jukka Takamaa 0]

No en minäkään oikein ymmärrä, miksi se tähän pitää yhdistää. Itse olen tuossa yllä vain koittanut kertoa, kuinka lyhyeksi jäi tämän III-sarjan 12 Blenheimin elinkaari. Tai yhdentoista oikeastaan. Suurin osa koneista menetettiin lähinnä Lentolaivue 46:ssa sotatoimissa, ja muutama tippui moottorin sammuttua startissa.

 

Tuo siirtolento on oma tarinansa, jolla ei ole paljoakaan tekemistä myöhempien Vihuri-kaputtien kanssa, on myös mielipiteeni. Aivan kuten Arnekin asian toteaa.

 

Jukka

 

Viittaan tähän. Mutta ei kai tuo Mercury juuri luotettavampi ollut kuin muutkaan aikansa tähtimottorit. 18 kaputtia Vihureilla tuohon aikaan ja vielä käytetyillä moottoreilla oli kai jopa pieni ihme ( ettei siis enempää mennyt säpäleiksi koneita ....65% silti selviytyi ).

 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Valmet_Vihuri