Ilkka Mäkelä

Uutisia ja keskustelua NH90:stä

553 viestiä aiheessa

Nykyprojekti (NH90) on siis suomalaisille veronmaksajille tosi dyyris. Mutta kun se kirotun EU vaatii, että pitää olla "yhteensopiva" kalusto.

(muita hulluja EU:n asioita: EU muuten meinaa laittaa yhdistysten vapaaehtoistyön verolle!!! Ja tervan käyttöäkin meinaavat kieltää!!! Revi siitä suomalainen huumoria.)

 

Menee offtopiciksi, mutta en voi olla huomauttamatta, että ei EU mitenkään vaadi jäsenmailtaan yhteensopivaa kalustoa. Suomalaiset sotaherrat itse haluavat olla NATO-yhteensopivia, joten kyse on aivan kotikutoisesta yhteensopivuunhalukkuudesta - mikä varmasti on järkevääkin.

Ja jos EU voisi päättää suomalaisten verotuksesta, niin meikäläinen verotaso tulisi alas kovasti. Omat päättäjämme jättävät osan EU:n direktiiveistä käytännössä huomiotta, mutta tällaiset tuodaan tietysti ennätysvauhtia toteuttamisvaiheeseen. Ja jos menee pieleen tai ei miellytä kansaa, niin syy on tietysti EU:n, eikä arvoisten kotoisten päättäjien. Mistä ihmeestä tällaiset EU-kummitukset koko ajan pukkaavat esiin, vaikka Arkadianmäellä meillä on monta sataa yhtä hullua (ellei hullumpaa) kotoista mörköä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

EU tosiaan on useimmin syntipukki kuin itse syyllinen, kuten kiistattomasti kävi ilmi Karpelan mustaa valkoisella direktiivien kanssa, joita ei ollut edes olemassakaan. Valitettavasti päättäjiämme ei syystä tai toisesta kuitenkaan laiteta edesvastuuseen räikeimmistäkään teoista, joten ne voivat jokseenkin vapaasti keksiä syitä miksi jokin asia on EU:n syytä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uusien NH-90-kuljetushelikoptereiden käyttöönotto viivästyy tästä syksystä. Ensimmäistä 20 kopterista odotetaan Uttiin ensi vuoden tammikuussa. Puolustusvoimat on keskittänyt helikopteritoimintansa Uttiin, jonne kaikki uudet NH-90-kopterit tulevat vuoteen 2009 mennessä. Samaa kopteria odottelevat myös muun muassa Ruotsi, Norja, Saksa ja Ranska. Koptereissa on meneillään niiden vastaanottotarkastus. Kopterit sijoitetaan Utin uuteen helikopterihalliin, jonka avajaisia vietettiin tiistaina. Halli keskittää eri toimintoja saman katon alle. Hallissa ovat huoltotilat ja operatiiviset tilat koko pataljoonalle.

 

Turun Sanomat

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään YLE kertoi iltapäiväuutisissaan, että maavoimiin ei ole löytynyt riittävästi uusia helikopterilentäjiä.

 

Tästä uutiseen

 

Ihmekös tuo on kun kieltämättä aika muoviselta tuntui kun koputteli kylkeä.  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään YLE kertoi iltapäiväuutisissaan, että maavoimiin ei ole löytynyt riittävästi uusia helikopterilentäjiä.

 

Tästä uutiseen

 

Koptereita ei ole.

Eipä ole löytynyt lentäjiäkään, joten tilanne 1 - 1 tai paremminkin 0 - 0

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ymmärsinkö oikein, että Patrian mukaan ensimmäinen kopteri olisi valmis vuoden vaihteeseen mennessä? Mutta armeijalle ensimmäinen toimitetaankin vasta huhtikuussa?

Huh huh, paljonkohan Patrialla makaa rahaa kiinni tuossa kopterissa, jota se varastoi neljä kuukautta. Ket kun jokaisen teollisuusfirman pahin painajainen  ::)

Juha.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Ymmärsinkö oikein, että Patrian mukaan ensimmäinen kopteri olisi valmis vuoden vaihteeseen mennessä? Mutta armeijalle ensimmäinen toimitetaankin vasta huhtikuussa?

Huh huh, paljonkohan Patrialla makaa rahaa kiinni tuossa kopterissa, jota se varastoi neljä kuukautta. Ket kun jokaisen teollisuusfirman pahin painajainen 

Juha.

 

Taitavat haluta tehdä koelentosarjat ensin kuntoon, ennen kuin PV ottaa koneen vastaan.

Siinä sitä aikaa tuhraantuu, mutta voimmepahan nähdä laitteen ainakin lentävän, jos hyvä tuuri käy.

 

 

EDIT: Listätty quote-boxi /Mikko

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ymmärsinkö oikein, että Patrian mukaan ensimmäinen kopteri olisi valmis vuoden vaihteeseen mennessä? Mutta armeijalle ensimmäinen toimitetaankin vasta huhtikuussa?

 

 

Suomi saa ensimmäisen tilaamistaan NH90-kuljetushelikoptereista vasta toukokuussa. NH90 tyyppihyväksyttiin Saksassa joulukuussa. Suomessa kopteri odottaa vielä sotilasilmailun viranomaisten hyväksyntää. Maavoimien ilmailuosasto arvioi sen valmistuvan helmi-maaliskuussa.

 

turun sanomat

 

Saas nähdä miten äijän käy  :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Armeijan NH90-kuljetushelikopterien luovutus viivästyy jälleen. Vielä loppusyksystä tavoitteena oli saada ensimmäinen kopteri luovutettua viimeistään huhtikuussa, mutta tämä aikataulu on nyt pettänyt ja aikaisin luovutusajankohta on kesäkuussa.

 

Myöhästymiset tulevat kalliiksi myös kopterin valmistajalle. Viivästyssakko juoksee koko ajan. Jo viime syksynä oltiin 16 miljoonassa eurossa, joka suurin piirtein vastaa yhden kopterin hintaa. Hiihtolomien vuoksi puolustusministeriöstä ei tiistaina löytynyt tietoa uudesta sakkosummasta.

 

hesari

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olikos syy siihen, ettei koptereita valmistu, se että ilma-alus ei ole kenttäolosuhteisiin sopiva? Eli ei olla ratkaistu sitä, kuinka korjata esimerkiksi komposiittirunkoon tullut reikä muualla kuin tehtaalla?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olikos syy siihen, ettei koptereita valmistu, se että ilma-alus ei ole kenttäolosuhteisiin sopiva? Eli ei olla ratkaistu sitä, kuinka korjata esimerkiksi komposiittirunkoon tullut reikä muualla kuin tehtaalla?

 

Melko mielenkiintoinen näkökulma, nimittäin kompostia voi korjata mutta miten ja kuinka luotettavasti, eipä taida olla muuta kuin oletuksia ja labrakokeita.

Toisaalta peltikoneita tippuu yhden väärään paikkaan osunneen reikäsen takia, samaten kangaspintaisia, toisaalta kangaspintaiset kestivät melko mylläkän kuten myös peltikoneet.

Toisaalta jatketaan ajatusketjua, mikäli lentokoneen kuski syö päähineensä saattaa radioyhteys katketa. :-[;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olikos syy siihen, ettei koptereita valmistu, se että ilma-alus ei ole kenttäolosuhteisiin sopiva? Eli ei olla ratkaistu sitä, kuinka korjata esimerkiksi komposiittirunkoon tullut reikä muualla kuin tehtaalla?

 

Jos en ihan väärin muista niin NH-90:ssä oli aika paljon pienempiä komposiitti levyjä. Ainoastaan peräpuomi ja tukirunko olivat suurempia komposiitti osia.

 

Kai ne on ratkaisseet tällaiset ongelmat ainakin Boeingilla koska rakentavat melkoisen pitkiä rungon pätkiä 787:aan? Bussilla homma on muistaakseni tehty myös noista pienemmistä palasista.

 

mutta tosiaan odotan mielenkiinnolla myös noita kovia pakkasia ja sitten lekalla kylkeen  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toisaalta jatketaan ajatusketjua, mikäli lentokoneen kuski syö päähineensä saattaa radioyhteys katketa. :-[;D

 

Välihuomautuksena pitää nyt jo motkottaa, että nämä huuvajutut alkaa pikkuhiljaa maistumaan puulta, kun niitä joka ketjuun pitää laittaa. Ja valitettavan usein se aiheuttaa myös sen, että sekaan tulee epämääräistä off topic-höpinää sotkemaan muuten asiallisia ketjuja. Eli palataanpa aiheeseen sitten, kun syöminen on oikeasti ajankohtaista ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

YLE:n tv-uutiset kertoivat juuri, että koptereiden käyttöönottoa on jälleen lykätty. Puolustusvoimien toive on saada ensimmäinen kopteri koulutuskäyttöön tämän vuoden aikana  ::)

Jäljellä olevista kahdesta MI-8:sta loppuu tunnit loka-marraskuussa ellei niihin tehdä täydellistä perushuoltoa.

 

Juha.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

YLE:n tv-uutiset kertoivat juuri, että koptereiden käyttöönottoa on jälleen lykätty. Puolustusvoimien toive on saada ensimmäinen kopteri koulutuskäyttöön tämän vuoden aikana  ::)

Jäljellä olevista kahdesta MI-8:sta loppuu tunnit loka-marraskuussa ellei niihin tehdä täydellistä perushuoltoa.

 

Juha.

 

Kyllä olis kaatopaikalle menevien (toimivien) koneiden osto tullut halvemmaksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mjooh... Siitä maksetaan nyt, että mentiin hankkimaan liian uudet koneet. Ja kun nuo vihdoin saadaan, sen jälkeen aletaan korjaamaan lastentauteja. Joskus tulee mieleen, että olisi ehkä fiksumpaa hankkia jo hieman aikaa käytössä olleita malleja. Kehotus on osoitettu sekä Puolustusvoimille, että Finnairille, joissa molemmissa seurataan tätä palstaa varsin tiiviisti... :P

 

Arttu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei hei, pojat pojat! Vähän faktaa mukaan...

 

Isäni on ollut aika isona osana mukana tuossa NH-90-projektissa ja silloin, kun kyseiset kopterit tilattiin niin hän sanoi koneiden saapumisajaksi vuotta 2007.

 

Tässä vähän toisenlaista faktaa eli pääesikunnan tiedote "Ensimmäinen kone Uttiin vuonna 2004", joka on päivätty 13.9.2001:

 

http://www.mil.fi/ajankohtaista/tiedotteet/arkisto/2001/20010913_1902_1.dsp

 

Suomen ensimmäinen NH90 toimitetaan vuonna 2004 Utin Jääkärirykmentin helikopteripataljoonaan, jossa toimivat myös nykyiset Mi-8 kuljetushelikopterit. Viimeinen kahdestakymmenestä koneesta valmistuu vuonna 2008.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuuluu se projektin johtoon ja sen takia hän sanoikin, että: "ei ole mitään mahdollisuuksia, että koneet saataisiin tänne 2004! Uskoisin, että 2006-2007 tienoilla aikaisintaan" Ja oikeassa hän olikin!

 

Äläs nyt vielä ei ole ensimmäistä konetta luovutettu ja on aika äkkiä vuosi 2008 ;)

 

Voihan ne armeihan isot herrat laittaa mitä vain noihin tiedotteisiin, mutta ne ihmiset, jotka tekevät työtä niska limassa saadakseen koneet mahdollisimman ajoissa Suomeen, niin he  tietävät sen parhaiten!  ;)

 

Tämä on sitä politiikkaa.

 

En halua kritisoida sen enempää mutta jos nuo sinun puheet on totta niin minusta se on johdon osaamattomuutta olla reagoimatta tilanteeseen jossa nähdään että projekti myöhästyy reilusti. Nyt näyttää siltä että mustapekka on jäämässä käteen eikä suomen puolustusvoimilla ole kuljetushelikoptereita käytössä. Tämähän koskee kaikkia projekteja eikä tästä sen enempää.

 

Toivotaan että koneista tulee kerralla kunnollisia ja hyödyllisiä pelejä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään