Mikko J Köykkä

Google Chromen käyttöehdot

14 viestiä aiheessa

Googlen uuden nettiselaimen uutisoinnissa tuli esiin "mielenkiintoinen" kohta käyttöoikeuksista:

11. Asiakkaan myöntämä käyttöoikeus Sisältöön

 

11.1 Asiakas säilyttää tekijänoikeutensa ja muut mahdollisesti jo omistamansa oikeudet Palvelussa tai sen kautta lähettämäänsä, liittämäänsä tai esittämäänsä Sisältöön. Lähettämällä, liittämällä tai esittämällä sisältöä asiakas myöntää Googlelle pysyvän, peruuttamattoman, maailmanlaajuisen, rojaltivapaan ja ei-yksinomaisen oikeuden jäljentää, mukauttaa, muokata, kääntää, julkaista, esittää ja levittää julkisesti mitä tahansa asiakkaan Palveluissa tai niiden kautta lähettämää, liittämää tai esittämää Sisältöä. Tämä käyttöoikeus on tarkoitettu siihen yksinomaiseen tarkoitukseen, että Google voi esittää, levittää ja markkinoida Palveluja, ja se on kumottavissa määrättyjen Palvelujen osalta niiden Lisäehdoissa määritellyin tavoin.

11.2 Asiakas hyväksyy, että tämä käyttöoikeus sisältää oikeuden, jonka mukaan Google voi saattaa tällaista Sisältöä muiden sellaisten yhtiöiden, organisaatioiden tai yksittäisten henkilöiden saataville, joiden kanssa Googlella on liikesuhde syndikoitujen palvelujen tarjoamiseksi, sekä oikeuden käyttää tällaista Sisältöä näiden palvelujen tarjoamisen yhteydessä.

 

11.3 Asiakas ymmärtää, että suorittaessaan käyttäjilleen tarkoitettujen Palvelujen tarjoamiseksi tarvittavia teknisiä toimenpiteitä Google voi (a) lähettää tai jaella asiakkaan Sisältöä useiden julkisten verkkojen ja median kautta, ja (b) tehdä muutoksia liittymäverkkojen, laitteiden, palvelujen tai median vaatimien teknisten vaatimusten noudattamiseksi ja niihin mukautumiseksi. Asiakas hyväksyy, että Google saa tehdä näitä toimenpiteitä tämän käyttöoikeuden nojalla.

 

11.4 Asiakas vahvistaa ja vakuuttaa Googlelle, että hänellä on kaikki tarvittavat oikeudet ja valtuudet edellä mainitun käyttöoikeuden myöntämiseksi.

 

Ymmärtääkseni tuo koskee myös kaikkia Googlen ohjelmia. Picasaa, nettiselainta, toimisto-ohjelmia... Minun kuvat lähti Picasasta aika nopeast. :P Joku nero vielä kertoo että koskeeko tuo Gmailin sähköposteja?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juuri näiden ihme käyttöehtojen takia mitä nämä ilmaiset kuva-saitit piilottelevat miljoonan linkin takana, meikäläisen kuvia ei löydy kun mun omalta nettisivulta.

Vielä kun sais oman serverin niin olis kaikki hyvin...  ;D

...niin ja sama koskee sähköpostia myös...  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huonot ehdot käyttäjän kannalta, mutta ei niissä mitään valtavirrasta poikkeavaa ole. Kotimainen blogilista.fi otti keväällä hyvin pitkälti samanlaiset käyttöön ja moni äänesti jaloillaan. Sittemmin sääntöjä viilattiin käyttäjien vaatimuksesta, mutta Googleen sellaisella tuskin olisi vaikutusta..

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Googlen uuden nettiselaimen uutisoinnissa tuli esiin "mielenkiintoinen" kohta käyttöoikeuksista:

Ymmärtääkseni tuo koskee myös kaikkia Googlen ohjelmia. Picasaa, nettiselainta, toimisto-ohjelmia... Minun kuvat lähti Picasasta aika nopeast. :P Joku nero vielä kertoo että koskeeko tuo Gmailin sähköposteja?

 

Minä ajattelisin, että koskee netti-Picasaa, mutta koskeeko myös Picasaa, jos sillä vain muokkaa kuvia eikä laita nettiin?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Gmailin käyttöehdoista:

Your Intellectual Property Rights. Google does not claim any ownership in any of the content, including any text, data, information, images, photographs, music, sound, video, or other material, that you upload, transmit or store in your Gmail account. We will not use any of your content for any purpose except to provide you with the Service.

 

Gmailiin pätevät silti nuo Googlen yleiset käyttöehdot (joista tuo epäilyttävä kohta löytyy), mutta tapauksessa, jossa näiden kahden välillä on ristiriita, ovat Gmailin käyttöehdot voimassa. Googlella siis EI ole oikeuksia ottaa sähköpostejasi ja levitellä niitä mainostarkoituksessa ;D

 

Picasasta ei oikein ota niinkään selvää, mutta jos siltä tuntuu, voi niitä tarkastella täällä. Tärkein löytyy kohdasta 4, "your rights" alta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Picasasta ei oikein ota niinkään selvää, mutta jos siltä tuntuu, voi niitä tarkastella täällä. Tärkein löytyy kohdasta 4, "your rights" alta.

 

Tuossahan se selvästi sanottuna

 

Lähettämällä, liittämällä tai esittämällä Sisältöä Picasa-verkkoalbumeissa tai niiden kautta asiakas myöntää Googlelle maailmanlaajuisen, ei-yksinomaisen, maksuttoman ja rojaltivapaan oikeuden jäljentää, mukauttaa, levittää ja julkaista kyseistä Sisältöä Picasa-verkkoalbumien kautta, mukaan lukien RSS-syöttö tai muun, Picasa-verkkoalbumien tai muiden Googlen palvelujen kautta tarjotun sisällön syöttö. 

 

Tämän lisäksi lähettämällä, liittämällä tai esittämällä Sisältöä, joka on tarkoitettu yleisesti saataville, asiakas myöntää Googlelle maailmanlaajuisen, ei-yksinomaisen, maksuttoman  ja rojaltivapaan käyttöoikeuden jäljentää, mukauttaa, levittää ja julkaista kyseistä Sisältöä Googlen palvelujen esittämiseksi, levittämiseksi ja markkinoimiseksi.

 

Taisi loppua ainakin mulla Picasan käyttö  :thmbdn:

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Picasan kohdalla on kuitenkin se, että on olemassa Picasa-softa ja Picasa-webpalvelu.

 

Olisi jotenkin käsittämätöntä, että Google muka voisi väittää omistavansa oikeuden käyttää miten huvittaa yksityisten ihmisten kiintolevyjen sisältöä vain siksi, että joku on käyttänyt heidän kehittämäänsä softaa oman kiintolevynsä sisällön tutkailemiseen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

On niitä mielenkiintoisia käyttöehtoja näköjään muillakin, kuten esim. Luontoportilla :thmbdn:

 

Tekijänoikeudet

 

Palvelua ja sen sisältöä (kuten tekstejä ja valokuvia) suojaavat Luontoportin (tai sen lisenssinantajien) tekijänoikeudet, tavaramerkit, liikesalaisuudet ja muut immateriaalioikeudet. Sitoudut käyttämään Palvelua vain näiden Käyttöehtojen mukaisesti ja olemaan toisintamatta, muokkaamatta, jakelematta, alilisensoimatta, esittämättä tai julkaisematta Palvelua tai sen sisältöä, sekä tekemästä mitään niihin perustuvia johdannaisteoksia, ellei näissä Käyttöehdoissa nimenomaisesti toisin sallita. Selvyyden vuoksi toteamme, että sinulla ei ole oikeutta kopioida tai tallentaa mitään Palvelun sisältöä digitaaliseen muotoon kuten omalle tietokoneellesi.

 

Emme vaadi mitään tekijänoikeuksia tai muita immateriaalioikeuksia Palveluun lähettämääsi Käyttäjäsisältöön. Kaikki tekijänoikeudet ja muut immateriaalioikeudet Palveluun lähettämääsi Käyttäjäsisältöön jäävät sinulle (tai lisenssinantajillesi). Lähettäessäsi Palveluun Käyttäjäsisältöä myönnät kuitenkin samalla   Luontoportille ei-yksinomaisen, maksuttoman, maailmanlaajuisen, ajallisesti rajoittamattoman ja peruuttamattoman oikeuden käyttää, toisintaa, muokata, jaella, alilisensoida ja esittää Käyttäjäsisältöä, sekä tehdä niihin perustuvia johdannaisteoksia, missä tahansa nyt tiedossa olevassa tai myöhemmin kehitettävässä formaatissa tai muodossa, yksinomaan osana Palvelua ja näiden Käyttöehtojen mukaisesti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään