Risto Partanen

Median toiminta

18 viestiä aiheessa

Moi

Niin monessa keskustelussa on puhuttu Median toiminnasta, että olen pitkään ajatellut tehdä tällaisen pollin... "Viime aikojen" on aika liukuva ilmaus, mutta itseäni on käynyt vtuttamaan viimeisten muutaman vuoden aikana median skandaalinhakuisuus. Jokelan tapahtumat, tektiviestikohut, malagan onnettomuus etc. etc., esimerkkejä on vaikka kuinka. Mitään ei kunnioiteta dollarinkuvat silmissä. Asia on saattanut olla aina näin mutta tällä hetkellä se korostuu ainakin huomattavasti.

Etenkin Iltalehti ja MTV3 on mustalla listallani. Lähinnä Helsingin Sanomia tulee enää luettua sekä YLE:n uutisia katsottua. MTV3:n ohjelmiaan tyrkyttävä tyyli jurnii lisäksi huomattavasti mutta se on markkinointia se..

Eli oma ääneni on "EN".

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Annan myös ääneni kohtaan "EN". Jotain rajaa pitäisi olla mediankin toiminnalla. >:(

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Annan myös ääneni kohtaan "EN". Jotain rajaa pitäisi olla mediankin toiminnalla. >:(

Kyllä.. Uskoakseni Suomi seuraa TAAS kerran suurta ja hienoa Pohjois-Amerikkaa, jossa ymmärrykseni mukaan asia on ollut jo huomattavasti pidempään samanlaista kuin nyt meillä. Mitä vaan voi tehdä sananvapauden verukkeella. Ihme ettei uutiskoptereita ole vielä ilmestynyt enempää, taitavat vuokrakoneilla lennellä kun oikein rajuksi menee.

Jossain Kiinan/Venäjän ja Suomen välimaastossa olisi ihanteellinen median toiminnan keskitie. Sensuuria en hyväksy mutta en sijaan sitäkään, että lapsia mennään haastattelemaan kotiovelle traagisen tapahtuman jälkeen tai ministerin puolisolleen lähettämiä tekstiviestejä julkaistaan iltapäivälehdessä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En! Kuitenkin edellisten "huonoiksi" leimaamista median tuottajista löytyy myös hyviä toimittajia. Kannattaa käydä lukemassa tämä Merja Sundströmin blogimerkintä, vaikka olisi periaatteesta MTV3:a vastaan: http://blogit.mtv3.fi/whereshithappens/2007/10/24/where-skit-happens/

Etenkin Iltalehti ja MTV3 on mustalla listallani. Lähinnä Helsingin Sanomia tulee enää luettua sekä YLE:n uutisia katsottua. MTV3:n ohjelmiaan tyrkyttävä tyyli jurnii lisäksi huomattavasti mutta se on markkinointia se..

Eli oma ääneni on "EN".

Mikä Hesarissa on niin hyvää? Sillä on tapana julkaista uutisia ulkomailta muutama päivä sen jälkeen kun joku ulkomaalainen lehti on niistä kirjoittanut. Tosin niitä kääntämällä päästään usein parempiin tuloksiin kuin mitä tulisi jos oma toimittaja väsäisi jonkun jutun; harvoin niitä tulee luettua vaikka lehden selaankin päivittäin läpi. Joskus siellä on ihan mukiinmeneviä oman toimituksen kirjoittamia taustajuttuja, esimerkiksi viime aikoina on tullut muutama hyvä Irakista. Koko lehdestä on jotenkin jäänyt sellainen fiilis ettei sekään kirjoita mitenkään vapaasti, vaan joku taalat silmissä sielläkin sanoo mitä saa kirjoittaa.

Tosin kun olin vuoden kalakukkolandiassa ja muualla maaseudulla valtion vihreissä se lehti oli tervetullut tuulahdus sivistyksestä. :)

Iltapäivälehdet voi kyllä selata läpi jos pääuutinen on joku Matti Nykänen ja lampunjalka, mutta jos jotain isompaa on hyppään niiden lehtien yli.

Kauppalehti Presso oli hyvä lehti, niin kauan kuin sitä iloa kesti. Mielenkiintoisia juttuja muualtakin kuin valtavirrasta. Ehkä se lopetettiinkin kun se oli liian erilainen. Onneksi jotain siitä on siirtynyt Kauppalehteen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikä Hesarissa on niin hyvää? Sillä on tapana julkaista uutisia ulkomailta muutama päivä sen jälkeen kun joku ulkomaalainen lehti on niistä kirjoittanut. Tosin niitä kääntämällä päästään usein parempiin tuloksiin kuin mitä tulisi jos oma toimittaja väsäisi jonkun jutun; harvoin niitä tulee luettua vaikka lehden selaankin päivittäin läpi. Joskus siellä on ihan mukiinmeneviä oman toimituksen kirjoittamia taustajuttuja, esimerkiksi viime aikoina on tullut muutama hyvä Irakista. Koko lehdestä on jotenkin jäänyt sellainen fiilis ettei sekään kirjoita mitenkään vapaasti, vaan joku taalat silmissä sielläkin sanoo mitä saa kirjoittaa.

Tosin kun olin vuoden kalakukkolandiassa ja muualla maaseudulla valtion vihreissä se lehti oli tervetullut tuulahdus sivistyksestä. :)

Kyllä varmasti hesarinkin pitää ja on pitänyt muuttaa tyyliä nykyajan "Tosi-TV"-sensaatiohengen mukaisesti mutta kyllä itse pidän Helsingin Sanomia edelleen luotettavimpana ja asiasisällöltään parhaana lehtenä, ylivoimaisesti. Uutiset ovat joo tosiaan monesti jopa muutaman päivän takaa mutta mieluummin muutaman päivän viive kuin epäeettinen käytäntö. Hesarin ja iltapäivälehtien vertailu on vaikeaa julkaisukulttuurin vuoksi; hesari tilataan etukäteen ja joskus ostetaan irtonumero kun taas iltapäivälehdissä irtonumerot ovat ainoa myyntikeino.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hesarin ongelmana vain on vihervasemmistosta koostuva toimittajakunta ja liian maahanmuuttajamyönteinen suuntautuminen mm artikkelien erilaisella ilmaisulla.

Tätä en muuten olen tullut ajatelleeksi... Mutta kun tarkemmin funtsii niin näinhän se taitaa olla. Liekö sitten syynä todella kyseiset syyt ja niiden kannattaminen vai muuten mahdollisimman liberaali linja suuren kohdeyleisön tavoittamiseksi?

Jos linja olisi puolueeton, niin lehti saattaisi ehkä järkyttävässä jurritilassa olla ehkä jotenkin etäisesti naapurin parvekkeelta luettavissa. Mutta kun se linja on äärimmäisen maahanmuuttajamyönteinen. Minkäännäköisestä puolueettomuudesta ei voi puhua. HS löytää kyllä kaikki neekereihin kohdistuneet rikokset ja muut vastaavat uutiset, mutta niistä ei löydy yhtään pahaa sanottavaa. On tarpeeksi tapauksia, kun esimerkiksi STT:n uutista lainaa 2 lehteä ja STT:n uutisessa ja toisessa lehdessä puhutaan esim. 25v maahanmuuttajataustaisesta rikollisesta, niin HS:ssä on vain 25v rikollinen. Ja nyt viimeisimpänä HS:n kielto maahanmuuttajavastaiselle keskustelulle nettisivuillaan, ks. allaoleva kuva.

HS:stä tulee lähinnä mieleen kommunismi sekä Pravda. Mitenkään muuten sitä roskalehteä ei voi kuvailla. En pitäisi sitä mitenkään erityisen luotettavana ja neutraalina lehtenä, vaikka sitä suuri osa suomalaista lukeekin.

[ attachment removed / expired ]

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täytyypä tutkiskella tolla silmällä.. Ymmärrän pointtisi ja olen täysin samaa mieltä kannastasi asioihin, joka on rivien välistä luettavissa :) Yksi syy varmaan kyseiseen kantaan lehdellä on Suomen tavoitteet ja ihanteet, "millaisia meidän pitäisi olla", oma tulkinta ja omat linjanvedot jää pois. Mutta tiedä häntä..

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuinka ollakaan, niin laitoin laivaharrastajien FCBSwebfoorumille samanlaisen keskustelunaloituksen, jonka voi lukea oheisesta linkistä:

http://www.fcbsweb.com/forum/index.php?topic=13077.0

Helsingin Sanomilla on jo pitkään ollut negatiivinen asenne merenkulkua ja erityisesti matkustajalaivaliikennettä kohtaan, joka näkyy myös ylläolevasta jutusta. Siihen olisi voitu haastatella myös varustamojen edustajia (vaikka varustamoyhdistyksen TJ siinä olikin), jotka olisivat kyllä pystyneet esittämään ihan oikeitakin faktoja uusien alusten ympäristöystävällisyydestä. Nyt toimittaja oli jättänyt täysin kotiläksynsä, eli taustojen tutkimuksen tekemättä. Lisäksi HS revitteli tätä ennen vasta viime viikolla juttua siitä, kuinka Tallinkin Superstarilla syödään kertakäyttölautasilta.

Aikaisempi esimerkki on sisarlehti Taloussanomista, joka julkaisi joulukuussa jutun "Thaimaan matka on ympäristötuholainen". Siinä ainoana lähteenä käytettiin WWF:n edustajaa.

Suomessa kaikkiin ongelmiin on kehitetty vain yksi ratkaisu: verotus. Jokaiseen kulutukseen liittyvään ongelmaan esitetään haittaveroa, liittyipä se sitten lentämiseen, autoiluun, matkailuun, alkoholiin tai vaikkapa makeisiin. Mutta, yksi asia, jota Suomessa ei edes arvonlisäveroteta, on lehtitilaukset: Olisiko nyt aika mätkäistä Hesarinkin tilauksille 22% ALV, plus vaikkapa 10% haittavero päälle yksipuolisen informaation tarjonnasta...?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suomessa kaikkiin ongelmiin on kehitetty vain yksi ratkaisu: verotus.

Jep.. Kyseinen toiminta sopii erinomaisesti holhousvaltiomme politiikkaan; todellisiin syihin on turha puuttua, kätketään ne taakse, onhan meillä verotus..  ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yksi syy varmaan kyseiseen kantaan lehdellä on Suomen tavoitteet ja ihanteet, "millaisia meidän pitäisi olla", oma tulkinta ja omat linjanvedot jää pois.

Lähinnä taitaa olla SDP:n (kommunistien) tavoitteet ja ihanteet. Kuten aikaisemminkin jo kirjoitin, niin ilmaisen asian vähän selvemmin, jos jollekin jäi epäselväksi. Eli siis STT kirjoittaa uutisen 25 vuotiaasta maahanmuuttajasta, joka syyllistyy rikokseen. Artikkelin lainaa itselleen sekä HS, että vaikkapa Kaleva. Kaleva julkaisee artikkelin samanlaisena siinä missä HS sensuroi sen maahanmuuttaja-sanan pois ja julkaisee saman artikkelin sensuroituna "(STT)" päätteellä.

HS on kuitenkin valtion johtavia päivittäisiä sanomalehtiä, ja HS:n uutisoinnilla pystytään vaikuttamaan erittäin vahvasti tähän junttituulipukukansan asenteisiin ja mielipiteisiin, joka uskoo sokeasti HS:n uutisointiin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo, isäni, joka on eläkkeellä oleva toimittaja, kirjoittelee huvikseen ahkerasti erilaisiin lehtiin edelleen. Hän joskus manasi HS:n linjaa, jossa vähänkin "virallisen" ulkomaalaispolitiikan vastainen kirjoitus ei milloinkaan mene läpi. Sensuuri on siis kova.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hesarin ongelmana vain on vihervasemmistosta koostuva toimittajakunta ja liian maahanmuuttajamyönteinen suuntautuminen mm artikkelien erilaisella ilmaisulla.

Niin muuten onkin! Siitä aiheesta halukkaille vaikka kuinka paljon lisää tuolla.

http://www.halla-aho.com/scripta/

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vaihteeksi näinkin päin.

Ensin Ilta-Sanomien versio:

Grillin pitäjä sai puukosta tiistai-iltana Oulunkylässä Helsingissä. Grillillä asioi neljä päihtynyttä miestä.

Ja sitten HS:n versio:

Helsingissä tapahtui kaksi vakavaa puukotusta tiistai-iltana. Yhdentoista jälkeen tiistai-iltana neljä päihtynyttä romanimiestä tilasi ruokaa Oulunkylän ostoskeskuksen vieressä olevasta Hugo Express-Burgers -grillikioskista.grilliltä. Miehet kieltäytyivät maksamasta ostoksiaan.

On erikoista, että romanitausta ollaan halukas tuomaan julki, mutta mikäli kyseessä on Afrikasta kotoisin olevat huiput alan moniosaajat, ns. kulttuurin rikastuttajat (saatanan loiset) niin tausta jätetään kertomatta.

Lähteet

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1525956

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Grillimyyj%C3%A4%C3%A4+puukotettiin+Oulunkyl%C3%A4ss%C3%A4/1135235988119

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lähinnä taitaa olla SDP:n (kommunistien) tavoitteet ja ihanteet. Kuten aikaisemminkin jo kirjoitin, niin ilmaisen asian vähän selvemmin, jos jollekin jäi epäselväksi. Eli siis STT kirjoittaa uutisen 25 vuotiaasta maahanmuuttajasta, joka syyllistyy rikokseen. Artikkelin lainaa itselleen sekä HS, että vaikkapa Kaleva. Kaleva julkaisee artikkelin samanlaisena siinä missä HS sensuroi sen maahanmuuttaja-sanan pois ja julkaisee saman artikkelin sensuroituna "(STT)" päätteellä.

HS on kuitenkin valtion johtavia päivittäisiä sanomalehtiä, ja HS:n uutisoinnilla pystytään vaikuttamaan erittäin vahvasti tähän junttituulipukukansan asenteisiin ja mielipiteisiin, joka uskoo sokeasti HS:n uutisointiin.

Ja auta armias jos rikoksen tekijä on suomalainen, sitä hehkutetaan koko artikkeli. Ja vaikka rikollisesta tarvittaisiin vihjeitä kerrotaan mielummin vaatteet tapahtuma hetkellä, kuin ihonväri.  :thmbdn: Mutta vastasin itsekkin että ei. Varsinkin näissä tekstiviesti kohuissa tuli lopetettua monen lehden lukeminen. Mm. Uusi Suomi meni tuosta selaimen ylälaidasta kirjammerkki kansioon kymmenien sivujen joukkoon. Siis Kanervasta olisi riittänyt yksi maksimissaan kaksi uutista, mutta 50? Ainakin minulle on ihan se ja sama mitä joku ministeri tekee yksityiselämässään, varsinkin jos ei edes riko lakia. Sitten viellä joidenkin lehtien mm. taloussanomien otsikot ovat sellaista skeidaa kun olla ja voi. mm. "Riistokapitalismin vastustus kuivahti Venäjällä" tai "Mihin luokkaan kuulut?" Enkä usko tuollaisilla otsikoilla varustettujen uutisten olevan kovinkaan objektiivisia tai totuudenmukaisia. Eipä enää tulekkaan juurikaan muita lehtiä luetuksikaan kuin Kauppalehteä, Nykypäivää, Maaseudun Tulevaisuutta sekä Turun Sanomia. Niin ja Turun Sanomista sen verran että kohtuu hyvä lehti se on. Siellä on julkaistu juttu mm. pakolaisten tekemien rikosten suhteellisen suuresta määrästä.  :thmbup: Ylensä kun tämän kaltaiset uutiset sensuroidaan pois.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään