Lentokoulutuksen taso - kautta aikain

[Boris Grahn 0]

Myönnän heti kättelyssä, etten nykynippelitekniikkaa ja termejä edes tunne = mikä lupakirja on mikäkin jne.

 

Puolisokea jaapponilainen teki paljon pahaa ja jalaton engelsmanni myös. Olivatko ilmailulääkärit ajan tasalla?

 

VOI vetää överiksi niin, etttä kuuro saa lentää, jos on kuuleva messissä. Samalla logiikalla voisi antaa sokeankin lentää, jos on näkevä messissä.

 

Joskus riitti, että on lasit, pitkä huivi ja riittävästi siviilirohkeutta.

 

ONKO nyt niin, että riittää ennalta määrätty joukko euroja?

 

LENTÄMINEN toimintana on vain yhden akselin verran "vaikeampaa" kuin polkupyörällä ajaminen. Lähes kuka hyvänsä oppii ajamaan polkupyörää ja lähes yhtä moni "lentämään" lentokonetta.

 

Jos fillarilla ajaa enimmäkseen tutuilla pikkuteillä ja mäntykangaspoluilla - no problem = pahimmoillaankin kolhiutuu puita, oma maine tai menee henki.

 

Lentsikallakin voi mennä puita ja jopa henki.

 

KUKA, missä ja millä varmuudella huolehtii siitä, että katajaan kapsahtamiset minimoidaan?

 

ON ohjeita yms. - mutta käytännössä saattaa mennä vähän toisin = aita matalin mettaliteetilla.

 

Aina silloin tällöin joku kapsahtaa sinne katajaan. MONIKO kapsahtajan kouluttaja miettii, miksi - ja kuinka usein saamme viranomaisen viisaita neuvoja, jotka YLEENSÄ toteavat lentäjän tehneen virheen.

 

EIKÖ lennonopettajan yksi tärkeimmistä tehtävistä ole opettaa, ettei ainakaan hänen oppilaansa tee virhettä, jonka joku toinen jo on tehnyt?

 

Lentäjä VOI ihan itse ja omiin nimiin mokata, mutta kuinka monta kertaa on käynyt niin, että noviisilentäjän moka OLISI ollut estettävissä paremmalla opetuksella?

 

 

Itse olen sitä mieltä, että useimmille lupakirja löytyy - nyt ja ennenkin. Riittääkö se, että maksoi kurssin, vai onko vastuuta enemmänkin? 

 

[Jaakko Kuusisto 3]

Johan veli-Boris pisti väittämiä ja kymysyksiään liikkeelle, taitaa olla Kiltti-Mikon lentomyntti-ajat mielessä.

Silloinkin satsattiin turvallisuuteen, vaikka sitä ei aina heti huomannutkaan.

Oli sen verran lupsakkaa menoa. Kannattaa tutkia vanhoja raportteja, niistä tuokin koulutuksen taso valkenee.

 

1) Lupakirjoja ei osteta rahalla. Maksamalla kurssimaksun , suoriutumalla teorioista ja käytännön lentotehtävistä, saattaa oppilas saada lentokokeen jälkeen jopa lupakirjan. Oppilaskokelas maksaa kurssimaksunsa, EI OSTA LUPAKIRJAA KENELTÄKÄÄN.

 

2) Kyllä jokainen lennonopettaja repii pelihousunsa, jos hänen oppilaansa joutuu onnettomuuteen.

 

3) Lennonopettajan tärkein tehtävä on tehdä tulokkaasta TURVALLINEN lentäjä. Siinä ei tingitä mistään. Jos oppilaan asenne on "persiistä" loppuu koulutus vaikka aivan loppumetreillä.

 

4) Jos opettaja huomaa oppilaassaan asennevamman, loppuu myös tuon kokelaan ura siihen , lopullisesti. Siihen  ei auta edes kouluttajan vaihto.

 

5) Lennonpettajalla on suuri vastuu kouluttaessaan oppilastaan, siinä pohditaan myös, mitä ja miten oppilas tulee toimeen käytännön lentotoiminnassa, jatkossakin.

 

6) Kun/jos oppilas joutuu onnettomuuteen, haastatellaan aina opettajaa, miksi näin kävi.

 

Peruskoulutuksessa ( PPL ) rakennetaan perustaa turvalliseksi lentäjäksi muotoutumiseen   kurssin jälkeiselle lento-toiminnalle.

 

 

 

[Boris Grahn 0]

Kiltti Mikko on meikäläiselläkin muistissa mukavana ja pahuksen isolapaisena kaverina, joka lensi kerran allekirjoittaneelle tarkkarinkin. Ei siellä Sipoonlahdella kuitenkaan pitkään viihdytty.

 

Toisin kävi, kun silloinen Ilmailuhullutus huomasi, että taivaallamme singahtelee meikäläinen. Oli saanut armosta oikeuden suorittaa yksinlentäjän lupakirjan, mutta suorittikin pokkana yksityislentäjän lupakirjan, joka jonkin mokan seurauksena myös myönnettiin ja nopeassa tahdissa myös yö- ja mittarilentokelpuutukset. Siinä kohtaa joku heräsi ja painoi paniikkinappulaa.

 

Mittaritiimaa oli kertynyt vasta parikymmentä tuntia ja seurasi pakollinen tauko, koska Ilmailuhullutuksen määräyksestä pilvet talvella olivat jäätäviä, eikä sinne ollut meikäläisen poutahaukoilla asiaa. Joku laati sitten kirjeen, jonka sisälmys oli siihen suuntaan, että mikäli meikäläinen mielii uusia puoli vuotta voimassa olleen mittarilentokelpuutuksensa, niin tarkastuslentäjäksi kelpaa vain joku kyseisen instanssin omista kolmesta supererikoistarkastuslentäjästä. Lisäksi keksittiin, että tarkastuslento pitää suorittaman yöllä sen seikan selvittämiseksi, että pystynkö suoriutumaan tehtävästä normaalia hämärämmissä olosuhteissa. Viesti oli siis jokseenkin selvä. Minun ei ilmeisesti haluttu saavan niitä kutuisia kolmannen luokan minimejäni uusiksi.

 

Kun sitten huhtikuun puolivälissä jäätäminen loppui, löytyi EFHK:n vanhan terminaalin platalta meikäläinen ja OH-BMW. Marssin sisään "Kukkakauppiaan Pojan" hoteisiin. Teoriaa hiillostettiin reilut 2 tuntia, mutta Pekka Lilja ei hyvistä yrityksistä huolimatta saanut minua kiinni mistään, koska tapanani on tehdä kotiläksyt huolella. Sitten oli pakko lähteä lentämään yötaivaalle. 1 h 20 min sorvattiin sitten bemarilla kaikkea mahdollista ja lähes mahdotontakin. Viimeisenä temppuna sitten ohjaamo oli peitetty paperilla pientä PL:n tirkistysreikää lukuun ottamatta ja suurin osa mittareista oli myöskin laputettu pois "toimimattomina". Sitten kuomun paperit poistettiin ja komennettiin laskuun.

 

Huomasin olevani RWY 22:n pitkällä finaalilla ja pahuksen korkealla. "Happo" Halinen oli opettanut, että laskeutumiskohta on kiitotien "suojatiekuvioista" keskimmäinen ja siihenhän sen sommittelin. Piti tosin reippaalla sivuluisulla ensin saada sitä korkeutta vähemmäksi. Pitkähän se 22 kieltämättä on ja olisi toki ehtinyt laskeutua hieman pidemmällekin, mutta opetettu mikä opetettu.

 

PL ilmoitti, että hänen mielestään sivuluisu yöllä on urheilusuoritus. Minä taas lupasin jatkossa tarkastuslennoillaan osoittaa vähemmän urheiluhenkeä ja täytettiin sitten tarpeelliset bumagat. Lopputulemana oli, että Ilmailuhallitus puuttuvista mittaritunneista ja puuttuvasta toisesta kaudesta huolimatta ja ilman omaa anomustani uusi mittarilentokelpuutukseni toisen luokan minimein - osoitetun taidon perusteella.

 

Ilmailuhallitus ei ilmeisesti ihan saanut mitä "tilasi", mutta on heidän kunniakseen myönnettävä, että ilmeisesti sitten lopulta uskoivat, että osaan lentää sekä teoriassa että käytännössä ja minähän sain enemmänkin kuin olin tuolla kertaa tilannut.

 

Meillä oli Utissa kolmekin valtuutettua lentosuunnistuksen teoriaopettajaa. Satunnaista vaatimattomuuttani jätän kertomatta, kuka yhtenä aamuna huomasi, ettei heistä yksikään ole tänään paikalla, vaikka kurssin lukujärjestyksessä on präntättynä, että opetellaan lentosuunnistusta. Soitto aamulla Helsinkiin ja jo ennen puoltapäivää tämän kirjoittaja istui Siltasaarenkadulla ja palautui vielä samana päivänä Uttiin teoriaopettajan paperit taskussaan ja kurssi vedettiin opetussuunnitelman mukaisesti.

 

Lienen ollut aika vaativa opettaja, koska pientä nurinaa syntyi "tarpeettomasta yksityiskohtaisuudesta". Joillekinhan näyttäisi riittävän, että sen ilma-aluksensa saa jokseenkin korjauskelpoisessa kunnossa alas jonnekin. Kuittasin asian sillä, että mielestäni on lähes mahdotonta suunnistaa "liian tarkasti" ja varmemmaksi vakuudeksi lähetin kopiot kokeesta Siltasaarenkadulle, josta yllättävän nopeasti kirjallisesti kerrottiin, että laatimani koe oli byroon mielestä erinomainen ja suorastaan esimerkillinen.

 

Nykypäivän tilanteesta en tiedä, mutta jouduin aikanani näkemään tosi heppoisilla eväillä varustettuja sankaripilotteja ja etenkin pari ison veden takana koulunsa käynyttä. Esimerkkejä löytyi kyllä paljon lähempääkin, mutta ehkäpä opiksi on otettu, koskapa nyttemmin löytyy jopa ilmailuun suuntautunut lukiokin.

 

Jaakko kulta näyttää kyllä heränneen ihan oikeaan asiaan. Pitää olla sellaista kahvimainoksen ammattiylpeyttä, notta tohtii sanoa soon meirän tekemä. Minua ainakin harmittaisi, jos joku ajaa päänsä mäsäksi siksi, etten opettanut riittävän hyvin.

[Boris Grahn 0]

En tiedä kuinka kokonaisvaltaisen perhekeskeisen osallistuvaa koulutus nykyisin on. Ehkä joku vielä kertoo.

 

Muistuupa vain mieleen, kuinka aikanaan lähdin Lappeenrannasta koulutuksen vaatimalle yömatkalentoreissulle. "Ohjekirjan mukaisesti" P J Halinen istui session ajan tornissa Turusen Matin seurana ja mikäs heillä - vanhat kamut. Entinen tyttöystäväni ja lempivastustajani oli vaivautunut samaan matkaan ja tietenkin sitten samaan towerilliseen seuraan.

 

Ajan kuluksi MT haastoi ehtoisan emäntäni shakkimatsiin ja hävisi nopeasti ihan pystyyn. Nykyinen nelinkertainen mummo ei ikinä ole ollut blondi mistään päästä tarkasteltuna, mutta ei todellakaan myöskään mikään shakkihirmu.

 

Ehkä Matin alisuorittamiseen vaikutti se, että Katri-Helena oli jo paljon ennen K-kauppoja keksinyt tämän kuuluisan Pirkka pihtauslinjan - ken tietää.

 

Tapauksen innoittamana olen sittemmin tehnyt karaokekappaleeseen 6A1 uudet Matti Turunen yhteensopivat sanat.

 

Anna mulle taivaan tähden, onhan nyt jo pimeää.

Anna mulle aamuruskoon, silloin uskon emäntään.

Anna mulle rohkeasti - kyllä jaksan huomiseen.

Anna edes vähän rakkautta tähän yksinäiseen sydämeen.

[Joel Kajas 0]

Toivottasti edes joistian meistä tulee edes jonkinlaisia lentäjiä. Ihan sama minkälaisia, kunhan turvallisia. Ja se tavoite ja kerhon opettajien asenne on välittynyt siltä kurssiltta, missä itse olen opiskellut. Emme pöllöile, vai mitä?

[Tatu Kantomaa 2 745]

Sekotetaan hiukan pakkaa. 

 

Vanhempien herrojen luulisi jo oppineen sen tästä elämästä, että meitä on moneksi, ja että moni asia on kuitenkin lopunperin kunkin itsensä vastuulla. Kukaan ei tietenkään halua omaa ammattikuntaansa haukkua, mutta asioissa on toinenkin puoli, on olemassa myös huonoja opettajia, hankalia opettajia ja asennevammaisia opettajia. Kuinka he pääsevät niille paikoille missä ammattiaan harjoittavat on sitten asia erikseen ja riippunee paljolti myös siitä missä päin maapalloa me ollaan kulloinkin. Tämä ei nyt ole kohdistettu ketään henkilöä vastaan täällä, kenelläkään ei siis ole syytä vetää tästä herneitä nenään. Kerron kuitenkin esimerkkejä lentokoulusta, missä  itse olin joskus 1998-1999 PPL lappusta suorittamassa. Koulu on Islannissa, oli siihen aikaan suurin koulu täällä, mutta nyttemmin tämäkin kaikki on muuttunut. Eli samalla vähän laajennan tätä aihetta Suomen rajojen ulkopuolelle, onhan myös mahdollista että suomalaiset suorittavat noita lupia jossakin muussa maassa.

 

Lentokoulu oli täynnä nuoria opettajia, tuli ihan mieleen armeija... opettajat pyörivät koululla kuin alikersantit konsanaan ja herra kapteeni kävi vain silloin tällöin tsekkaamassa tilanteen. Näiden wannabe-Icelandair pilottien/opettajien ainoa motivaatio opettaa tuntui olevan se että jonain päivänä löytyisi tunteja niin paljon että pääsee sinne Boeing 757 isompaan ohjaamoon.... muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tietysti. Tämänkin vasta tajusi kun kerran kävi opettajan kanssa ilmassa joka oikeasti opetti eikä vain säätänyt sitä Cessnan lämmityslaitetta koko ajan.

 

No sitten teoria-puolelle. Oli Icelandair lentäjä joka oli myös saanut mekaanikon koulutuksen. En tiedä oikeaa termiä suomeksi, mutta meidän piti opetella moottorin toimintaperiaatteet. Yksi osa kurssista oli siis ihan vain moottoreista. Tämä herra oli varmasti todella hyvin perillä kaikesta ja todella hyvä omassa ammatissaan, mutta epäonnistui täysin välittämään tiedon meille kurssilaisille, eli siis huono opettaja. Hänen lähtökohtanaan oli se että meidän olisi pitänyt jo tuntea moottori jo entuudestaan, joten tästä kurssin osiosta pääsi läpi vain siten että oikeasti etsi sen tiedon muualta ja kyseli toisilta henkilöiltä jotka jo osasivat asian.

 

Sääoppia opetti niinikään myös Icelandairin lentäjä. Tämä herra oli järjestelmällinen, erittäin selkeä ja opetusmetodit todella hyviä, eikä oppimisessa ollut mitään vaikeuksia. Koko asiakin tuntui siinä samalla mielenkiintoiselta.

 

Edellisen kanssa samaan kastiin menee myös Islannin ilmailulaitoksella töissä ollut mies joka opetti lentosuunnistuksen osion. Tarkka, selkeä ja rakasti piinata meitä eri mittayksiköillä koko ajan.  Mutta oppi meni perille, ainakin silloin. 

 

Ja sitten vielä sananen ilmailulääkäristä. Mulla on ollut silmälasit jo pitkään (likinäköinen) ja tuolloin näkö lienee ollut oikeassa silmässä -3 luokkaa ja vasemmassa vähän parempi, mutta kuitenkin n. -2.5. Ilman laseja en siis näe käytännössä mitään, enkä näkisi esim. mittareita koneessa selvästi ilman laseja. Tämä lääkäri antoi ilman mitään kyselyjä I-luokan medikaalin, lapun jolla minut kuntoni puolesta olisi kelpuutettu Icelandairille, mutta enpäs usko että Finnair olisi hyväksynytkään. Ja sitten siinä samalla tuli miettineeksi omaa kohtaloaan... kun se näkö huononee vain ja ehkäpä iän myötä tulee sitten vielä kaukonäköiseksikin, niin olisiko se medikaalinkin luokka tippunut sitä mukaa. Ja jos ilmailusta olisi itselleen ammatin ottanut niin samalla olisi se työpaikkakin mennyt?

 

No joo... tässäpä tätä juttua. Itse kukin varmaan joutuu itse miettimään sitä missä rajat menevät ja kenellä on vastuu. 

[Boris Grahn 0]

Silmistä voi aina toivoa, että tulee kaihi, jonka seurauksena ja leikkauksen jälkeen IKUISETI +0. +0.

 

Itselläni on synnynnäisenä ongelmana se, että vasen ööga on ihan out of control = ei näe juuri mitään = lukee muutamasta metristä lekurin kehiin heittämien sormien lukumäärän. Sillä ei pitäisi pystyä lentämään, mutta pystyipä sitten kuitenkin.

 

Tilkan psykofysiologian laitoksen 3 lääkäriä armollisesti ja kollegiaaliseti päättivät, että annetaan äijän yrittää. Tiettävästi päätöksen tuli olla yksimielinen, koska yhdenkin vastustava mielipide olisi tyssännyt yritykset jopa "yksinäislentäjän" lupakirjaan.

 

The rest is hitory!

 

Saman tukikohdan muuattakin siniunoformuista kaksinappista ketutti aivan ankarasti, että noviisiluokan pilotti vie kolme kertaa peräkkäin skabojen yleisvoittopokaalin himaansa. Silloin reservin vääpelin statuksella toimineen P J Halisen kunniaksi todettakoon, että vaikka hävisi, niin osasi ottaa sentään creditit kotiin kommentilla - kuka hioi miehen,

 

Spexit - jopa medicaalit ovat ihan OK, mutta ehkä JOKIN joustovara olisi hyvä sallia, enkä tällä nyt tarkoita kuurojen tai sokeiden lentämistä.

 

 

[Jaakko Kuusisto 3]

Et olisi edes yrittänyt katsoa "sillä silmällä".

Olisit vain vaihtanut peittokättä ja lukenut kaikki samalla näkevällä silmällä.

Siis vasen käsi oikean silmän eteen ja "toisella silmällä" oikea käsi oikean silmän eteen. 

[Tuomo Seppälä 0]

Ja sitten vielä sananen ilmailulääkäristä. Mulla on ollut silmälasit jo pitkään (likinäköinen) ja tuolloin näkö lienee ollut oikeassa silmässä -3 luokkaa ja vasemmassa vähän parempi, mutta kuitenkin n. -2.5. Ilman laseja en siis näe käytännössä mitään, enkä näkisi esim. mittareita koneessa selvästi ilman laseja. Tämä lääkäri antoi ilman mitään kyselyjä I-luokan medikaalin, lapun jolla minut kuntoni puolesta olisi kelpuutettu Icelandairille, mutta enpäs usko että Finnair olisi hyväksynytkään.

 

Tervehdys,

 

Itse sain ainakin I-medikaalin ihan ilman itkuja silmälasit päässä. Ilmailulääkäri meni tosin kirjoittamaan VDL*-yhdistelmän lapun taakse mutta väliäkö tuolla, I-medikaali on kuitenkin lapasessa joten näkisin että samalla lapulla voi tehdä töitä niin Finnairilla, Icelandilla kuin Air Congolla olettaen että täyttää "company standars" muilta osin.

 

Mitä tulee koulutuksen tasoon, niin en tiedä mutta uskoisinko olevan oikessa ettei vanhoina aikoina 70-80 -luvulla paljon panostettu aiheeseen Human Factors? Itselleni tuli asia mieleen kun tuossa teoriaa pläräillessäni kohtasin myös kirjan nimeltä Human Factors & Pilot Performance. Siis puhun nyt PPL-teorioista. Olisikohan koulutus ainakin teorian puolella kehittynyt hieman viime vuosikymmeninä - sitä en osaa sanoa kun ei ole kovin pitkää perspektiiviä mutta tällaisia ajatuksia kuitenkin.

 

-tuomo

*VDL - lennettäessä käytettävä laseja ja varalasit oltava saatavilla.

[Boris Grahn 0]

Erittäin hyvä huomio tuo "human factors". Ainakin siinä suhteessa lienee edistytty vanhoista hyvistä & kovista ajoista!

 

Melkein uskaltaisin väittää, että sodan aikana ajettiin lähtökiidossa muutama Mersu ulos kiitotieltä siksi, että hyrrävoimat olivat melkoiset, kokematon pilotti jännitti ja jollakin tavoin oli joku vanhempi fakiiri tahallaan tai tahatta viestittänyt, että näiden lentämiseen tarvitaan sitten todella kovia miehiä, kuten hän/he.

 

Ilmiö lienee etäistä sukua sille, että synnyttänyt Y-kromosomiton pääsee kertomaan raskaana olevalle kanssasisarelleen, kuinka mahdottoman kovaa puuhaa synnyttäminen on ja miten valtavan tuskaisaa ja kivuliasta, mutta hän - tosi reipas tyttö - selvisi siitä nipin napin. Luoja on - suuressa viisaudessaan - antanut naisille keskimäärin miehiä korkeamman kipukynnyksen, mutta kun ensikertalainen sinne telakalle sitten menee, nämä kauhujutut takovat päässä, raukka on valmiiksi ainakin lievässä shokissa ja se taas alentaa kipukynnystä. Niinpä muuten vahvana ärsykkeenä normaalisti koettava tuntuukin kovana tai sietämättömänä kipuna. (OK - tiedän - että on oikeastikin kivuliaita synnytyksiä, joten ei pohdita noita tällä foorumilla tuon enempää.)

 

Lienee olemassa myös "random factor", joka saattaa vaikuttaa kaikkea väliltä hyvin negatiivinen --> hyvin positiivinen. Yksi lievästi tähän liittyvä muistuu mieleen moottorilennon SM-kisoista Utissa. Koska tarkoitus oli erotella jyviä akanoista, päätin pistää piloteille hieman mutkaa matkaan - kirjaimellisesti.

 

Muuan reittiosuus päättyi maantieteellisesti tarkkaan pisteeseen, olkoon vaikka D. Sitten annoin maantieteelliset koordinaatit, olkoon piste O. Seuraavaksi piti O keskipisteenä ja OD säteenä piirtää ympyrän kaari Tuohikotti-Kouvola maantielle asti, leikkauspiste olkoon E. Lentää piti sitten kaari DE.

 

Tarkkuuden vuoksi suunnittelin reitin 1 : 200 000 GT kartan pohjalta, joka sattui olemaan sotilasversio, joka sisälsi tiettyjä ruudukkoja. Pisteeksi O valitsin yksinkertaisesti neljän ruudun nurkkapisteen ja annoin sen koordinaatit.

 

Osallistujat saivat käyttää vain normaalia ICAO 1 : 500 000 karttaa. Kilpailun jälkeen ilmeni, että yhdellä pilotilla olikin siitä militääriversio, jossa olivat täsmälleen samat ruudukot kuin omassa suunnittelukartassani. Hänen ei sitten loppujen lopuksi katsottu hyötyneen tilanteesta, koskapa oli merkinnyt pisteen O melkoisesti "metsään".

 

Lentäminen on jokseenkin samaa kai nyt kuin ennenkin. Ainakin suunnistaminen on kuitenkin tullut pahuksen paljon helpommaksi, kun on keksitty kaikenlaisia härpäkkeitä näyttämään tietä. Pieni vaara niissä ehkä kuitenkin piilee. Jos ongelmia tulee ja herra Murphy iskee, voikin olla tukalampaa. Itse käytin aikanaan hyväksi havaittua konstia. Joka kerta mennessäni "tuntemattomalle" reitille, tein sen ihan karttaharjoituksena, perusmittarein ja niin matalalla, kuin sallittua on. Logiikka yritti olla se, että jos kartalla ja kompassilla löytää matalalla, löytää varmasti kaikilla kikkeillä korkeammalla, mutta toisinpäin voi olla hankalampaa - etenkin jos tarve yllättäen ilmenee.