Pommiuhkaus Air Finlandin lennolla

<< < (6/6)

gangst:
Itse olin tuolla lennolla, istuin viitisen riviä kys. pariskunnan takana.
Tilannehan lähti käyntiin pienellä kinalla, hetken kuulosteltuani kuulin että kyse oli pariskunnan koirasta, väittivät varanneensa sille paikan vierestään, ja siihen henkilökunta totesi että näin ei ole tapahtunut.
no, kinastelu yltyi melkoisen kovaksi voimasanoilla höystettynä. Tilannetta kesti melkoisen kauan, varmaan noin puoli tuntia. Lopulta nainen nousi ylös penkistään ja "pimahti" lopullisesti. Silloin tuli tämä pommiuhkaus eli "mistä tiedätte vaikka minulla olisi pommi laukussani". Mies rauhoitteli naista, ja henkilökunta vartijoiden ja poliisin avustuksella saatteli naisen ulos koneesta. Sen jälkeen heidän matkatavaransa piti vielä purkaa koneesta, johon meni myöskin paljon aikaa. lopulta saapuminen malagaan oli noin 1,5 h myöhässä 

että tällästä, eipäs ole vielä ennen sattunut kohdalle.

AYFF:
Lainaus

väittivät varanneensa sille paikan vierestään

Siis koiralle oma penkki vai?

gangst:
Lainaus

Siis koiralle oma penkki vai?


Siis kyllä näin he väittivät, ja siihen henkilökunta vastasi melkeinpä välittömästi että ei ole varattu, koira pitäisi laittaa ruumaan, ja tästähän se härdelli lähti.

Turkuazin A321:n jalkatilat sekä koneen yleisilme on muuten aivan surkea.

Navigaatio

Yksi taso ylös

Edellinen sivu