Laivaston harmaat - kevätbongausta (Atsugi - RJTA)
eskaihla:
Koko helmikuun alkupuolisko kului harmaan ja pilvisen kelin vallitessa, joten ensimmäisten aurinkoisten päivien koittaessa oli viimeinkin aika toteuttaa jo pitempään kytenyt ajatus käydä katsastamassa Atsugin tukikohdan liikennettä. Atsugihan on paitsi Japanin merivoimien tukikohta, niin myös US Navyn Carrier Air Wing 5:n koti silloin, kun tukialus on satamassa (useimmiten joulukuusta toukokuuhun). Ohessa kahden keväisen iltapäivän satoa.
Molempina päivinä vallitsi eteläinen tuuli, joten spottauspaikkana toimi kiitotien pohjoispäässä sijaitseva pieni puisto. Kuvaaminen onnistuu sieltä vaatimattomammankin mittaisella putkella ja keskelle rakennetulta kummulta näkee juuri ja juuri aitojen ylitse kiito- ja rullausteille.
Japanin merivoimien P-3C Orioneita näkee enemmän kuin tarpeeksi, molempina päivinä läpilaskuja tehtiin parin yksilön voimin koko iltapäivä.
Lockheed C-130T Hercules, US Navy (VR-55).
Grumman E-2C Hawkeye, VAW-115 "Liberty Bells".
Boeing F/A-18F, VFA-102 "Diamondbacks".
Seuraavaa konetta lähdettiin varsinaisesti reissulta hakemaan.
Kyseessä siis Kawasaki XP-1, tuleva Japanin P-3C Orion -koneiden korvaaja.
Pääasiassa pelastus- ja etsintätehtävissä käytettävä ShinMaywa US-1A lentovene.
Boeing F/A-18E, VFA-115 "Eagles". VFA-115 otti VFA-192"Golden Dragons"-laivueen paikan näiden palattua Yhdysvaltoihin Super Hornetteihin siirtymistä varten.
Japanin rannikkovartioston uudenkarhea Dash 8-300Q.
UC-35, Cessna Citationin sotilasversio.
Japanin rannikkovartioston NAMC YS-11, joka on jo suurelta osalta luovuttanut tehtävät uusille Dash 8-300Q koneille.
Grumman Iron Works ja EA-6B Prowler, VAQ-136 "Gauntlets". Tässä ns. CAG (Carrier Air Group Commander) väreissä.
Niinikään NAMC YS-11, Japanin itsepuolustusilmavoimien kalibrointilentueesta.
Boeing F/A-18E, VFA-115 "Eagles", CAG-versiona.
Boeing F/A-18F, VFA-102 "Diamondbacks"
Boeing F/A-18E, VFA-27 "Royal Maces"
Grumman EA-6B Prowler, VAQ-136 "Gauntlets". A-6 Intruderin tapaan myös Prowlerin lentojarrut sijaitsevat siipien kärjissä.
Lockheed C-130H Hercules, JASDF
Beech UC-12F, US Marines. Kotipaikkana MCAS Iwakuni.
Vielä yksi P-3C Orion.
Grumman E-2C Hawkeye. Tämä yksilö kantaa jo uuden omistajansa, VAW-117 "Wallbangers":in (USS Nimitz) tunnuksia.
Sikorsky SH-60B Seahawk, HSL-51 "Warlords".
Vielä jäi kameran eteen osumatta sekä C-2A Greyhoundit, että C-9 (DC-9) koneet, joita näytti platalla olevan parikin kappaletta. Ehkäpä ensi kerralla sitten.
-Esa
ovalila:
Heh....
Aina kun näkee että Esa on postannut kuvia niin piristyy heti kun tietää jotain mielenkiintoista olevan luvassa. Niin nytkin
Niitä C-9 kuvia vois tosiaankin olla milenkiintoista nähdä sit seuraavalla kertaa
ovy:
Hyvät kuvat
mmniemi:
Booooring! Now get to the money! Eikä ku....
Barbro:
Loistavaa! Kawasta täydet pisteet.
Navigaatio