Käytättekö UTC vai paikallisaikaa?
andy1:
Tarttee kyllä tunnustaa käyttäväni lokaaliaikaa lähinnä kai taas siksi, että näissä kerhojen koneissa on näin tehty muulloinkin. UTC-aikojen käyttöä tietty puoltaa lentely aikavyöhykkeeltä toiselle, mutta jos kone lentää käytännössä kaiken aikaa kotimaassa, paikallisajan käyttämisestä ei liene suurta harmia. Sen sijaan minusta on muuten aika ihmeellistä, että nykypäivänä käytetään edelleen noita erilaisia viiden minuutin sääntöjä (pyöristetään lähimpään tai lisätään viisi minuuttia), koska niille ei ole mitään järjellistä perustetta. Tai merkitään moottorilentotoiminnassa (kattaen moput ja ultrat) pelkkää ilma-aikaa. Lentoajan osalta määräys on ollut voimassa muistaakseni vuodesta 1973. Aikanaan ilma-aikaa kirjaamaan harhaanjohdettuna jäi tapa kirjata sekä blokki- että ilma-aika, mutta se on vaan omaa hypetystäni. Ilma-aikaa kirjaan nykyään enää tietokonepäiväkirjaan. Se kun osaa laskea sen ihan omatoimisesti. Sitä paitsi blokkiaikaa kirjaamalla saavuttaa helpommin erilaisia tavoitteita, kuten sen 12 h minimilentämistä kelpuutuksen uusimiseksi pelkällä koululennolla
-A-
marquise:
Tietenkin käytän UTC-aikaa. Luonnollisesti. Itsestään selväähän tuo nyt pitäisi jokaiselle olla.
Paitsi jos ei koskaan ole lentänyt aikavyöhykerajan ylitse.
Peter
TOC:
Lainaus
Tietenkin käytän UTC-aikaa. Luonnollisesti. Itsestään selväähän tuo nyt pitäisi jokaiselle olla.
Paitsi jos ei koskaan ole lentänyt aikavyöhykerajan ylitse.
Peter
Läpi aikavyöhykerajojen läpi on lennetty,ei tunnu mitenkään.
Itsestäänselvyydestä senverran että kun muut kirjoittavat paikallisen ajan (koneen omistajan vaatimus) niin jos joku kirjoitaa UTC niin on saattanut lähteä ennenkuin edellinen on edes laskeutunut.
jamann51:
Lainaus
Tietenkin käytän UTC-aikaa. Luonnollisesti. Itsestään selväähän tuo nyt pitäisi jokaiselle olla.
Paitsi jos ei koskaan ole lentänyt aikavyöhykerajan ylitse.
Peter
Kyllä vaan on vyöhykkeitä läpäisty,sehän on selvää ettei silloin härmän aikaa eletä enää! Kotimaan matkailussa sen sijaan paikallisaika tuntuu olevan suosiossa,mikä sinänsä on hyvinkin luonnollista!
seppop:
Muutama vuosi sitten "unohdin" erään ns. "tärkeän" täydellisen tyhjänpäiväisen palaverin, ja kerroin esimiehelle seliselinä asettaneeni kelloni vahingossa UTC -aikaan. Ei mennyt ihan läpi, mutta sanoi sentään sen olleen "ihan uusi" selitys.
Navigaatio