Saalastin Tuulia-arkistot (iso liuta hienoja kuvia!)

(1/21) > >>

andy1:
Tapio Saalasti (1912-1994) oli keksijä ja diplomi-insinööri, joka ehti olla sotien jälkeen monessa mukana. Hän perusti oman insinööritoimistonsa, joka niitti mainetta monenlaisten rakennuksille, rautateille, sekä kuljetus- ja puristintekniikkaan liittyvien innovaatioden myötä. Tämän lisäksi Saalasti harjoitti monenlaista vienti- ja tuontitoimintaa. Erityiseksi artikkeliksi hän keksi ranskalaisen René Fournierin suunnitteleman, Saksassa valmistetun Fournier RF4D-moottoripurjelentokoneen, jota hän alkoi siis tuoda maahan vuonna 1968. Syyksi erikoiseen, yrityksen entiseen toimintaan sopimattomaan laajennukseen hän ilmoitti toiveen "saada nuorisolle kunnon harrastuksia". Kone oli myös varsin taitolentokelpoinen mikä oli erityisesti hänen mieleensä. Vaikka Saalasti ei haavoittumisensa jälkeen voinut itse lentää, hänestä oli mukavaa, kun toiset lensivät (hieno asenne!). Tästä syystä hän lupasi ison pullon konjakkia kaikille, jotka pystyivät tällä hänen tyttärensä mukaan Tuuliaksi ristimällään koneella tekemään suuren, kauniin ympyrän koko ajan vaakakierrettä tehden. Tämä toiminta ei ollut vähävaraisten ilmailukerhojen vuoksi erityisen kannattavaa ja hyytyi lopullisesti D-markan kurssin nousuun 70-luvun taitteessa. Joka tapauksessa Suomi on yksi maailman Fournier-rikkaimmista maista. Edellä ovat suurimpien määrien maat Saksa, Ranska ja Englanti mutta muiden maiden määrät jäänevät jälkeen. Koko Skandinaviassa on ollut noin neljännes suomalaisesta saldosta, joka taisi olla 19 konetta kaikkiaan, ellen nyt väärin muista.

Sain tilaisuuden tutustua Insinööritoimisto Saalastin jatkajan, Saalasti OY:n, arkistoihin Tapio Saalastin pojan ja yhtiön toimitusjohtajan Timo Saalastin ystävällisellä suostumuksella. Näinpä saatan riemuksenne osan skannaamistani kuvista, joita arkistoista vielä löytyi. Kuvien kokonaismäärä ei ollut äärimmäisen runsas, mutta hyvin mielenkiintoinen ja avartava. Olen yrittänyt muokata ja käpistellä kuvista edes jollakin tapaa kelvollisia, vaikkei vanhoista paperikopioista skannaaminen aina herkkua olekaan. Toivottavasti riemuitsette tästä aarreaitasta edes puoliksi yhtä paljon kuin minä!

 
Aloitetaan harvinaisuudella. Tässä rekisterillä OH-FIK seikkaileva RF4D eli ykkös-Tuulia runkonumerolla 4075 oli valmistusiältään maamme vanhin yksilö, mutta Saalastin tuomista tuorein. Se tuli maahan vuonna 1970 oltuaan ensin Norjan rekisterissä.  Se jäi myös lyhytikäisimmäksi, sillä kone tuhoutui kokkolalaisen Ilmailukerho Kumpu ry:n riveissä 23.2.1975 matalalla suoritetun taitolentoesityksen päätyttyä joen jäähän Himangalla. Pilotti menehtyi. Olen nähnyt tästä koneesta aiemmin vain yhden mustavalkoisen kuvan, joten oli mukava nähdä se väreissäkin. Kone on suht harvinaisessa punaisessa maalissa.


Turun Lentokerho osti ensimmäisen Tuulian Suomeen. No. 4096 rekisteröitiin 12.9.1968 tunnuksella OH-FIA. Sittemmin se uudelleenrekisteröitiin OH-367:ksi ja sai moottorinvaihdon myötä vielä X:n peräänsä. Huhujen mukaan kone on valmistumassa lähiaikoina suurehkosta peruskorjauksesta ja on edelleen alkuperäisen omistajansa nimissä.


No. 4145 on tuorein Suomessa olevasta neljän koplasta eli peräkkäisten runkonumeroiden 4142-4145 sarjasta. Kone on siitä poikkeuksellinen, ettei se oli ikinä ollut kerhokoneena, vaan oli vaihtelevalla kokoonpanolla esiintyneen oulunsalolaisen porukan koneena  aina vuoteen 1989, jolloin se siirtyi yksityisomistukseen Harjavaltaan. En ole tyyten varma vaihtoiko tämä kone vaiko saman omistajan toinen kone omistajaa taannoin ja sijoittunee Hyvinkäälle tulevaisuudessa. Kone rekisteröitiin aikanaan tunnuksella OH-FII ja on tässä jo siirtynyt numerosarjaan ollen OH-382.


Näyttäisi kovasti Jämillä olleen elokuussa 1970 kokoontumisajot. Tarkka päivämääräkin selvinnee, koskapa minulla on pääsy neljän yksilön matkapäiväkirjoihin, joista ainakin yksi todistettavasti on ollut paikalla. Kuvassa on vasemmalta ainakin ykkös-Tuuliat OH-FIA (367), OH-FID (372), OH-FIC (371) sekä kakkos-Tuulia OH-FKC (386). Perimmäinen punainen lienee OH-FIK (399) tai OH-FIJ (390), koska ne ovat ymmärtääkseni ainoat punaiset yksilöt.


Tämä oli sangen mieluinen löytö. OH-FIC, sittemmin OH-371, runkonumero 4106 palveli Kokkolan Ilmailukerhoa toissasyksyyn saakka, jolloin se joutui yllekirjoittaneen ja hänen armahansa omaisuudeksi ja asuu nykyään Wredebyssä. Tässä kone on uudenkarheana Malmin platalla! Koneesta oli jokunen muukin kuva, mutta valittaen aika ylivalottuneita kaikki.


RF5 eli kakkos-Tuulia OH-FKE, josta sittemmin tuli OH-392. 1970 valmistunut kone (runko 5043) Kone kiersi Urjalan ja Ivalon kautta Turkuun, jonne kotiutui vuonna 1979. Kone on edelleen Turun Lentokerhon omistuksessa. Spinnerin puute kielinee Tuulioille sangen yleisestä teline sisällä -laskusta. Mm. Ilmailu-lehti vuodelta 1975 valitteli aihetta mainiten OH-FIA:ssa, vai oliko se jo 367, olevan 13. potkuri meneillään...


Toinen kuva tästä manan majoille joutuneesta.


Ensimmäisenä yksilönä FIA:sta on voittopuolisesti kuvia.


Tässä ollaan päästy jo ohjaamosta uloskin. Ilmeisesti Turun LK:n porukkaa ympärillään. Saa kertoa, jos tunnistaa.


Turkulaisten avattua pelin, kasvattajaseurani Inkeroisten Ilmailukerho tilasi Wredebyhyn toisen ykkös-Tuulia -yksilön, eli OH-FIB:n, sittemmin OH-370:n. Seuraavana vuonna kyseinen kerho teki uuden aluevaltauksen tilaamalla maan ensimmäisen kaksipaikkaisen RF5:n. Runkonumero 5023 kastettiin OH-FKA:ksi ja sittemmin siitä tuli OH-383. Vuonna 1983 kone muutti Rovaniemelle, koki sillä reissullaan suurehkon vaurion ja muutti sittemmin Nummelaan. Siellä kone taas kuntoutui ja oli kaiketi parin kimpan hallussa, kunnes pari vuotta sitten myytiin, yllätys yllätys, Turkuun. Sielläpä se asustelee tällä haavaa.


Samainen kone edelleen uudenkarheana. Ainakin Hyvärisen Nikla -vainaa istuu takatoosassa. Make voisi tuntea etuosan kipparinkin?


Toinen kakkos-Tuulia -yksilö OH-FKB. Sittemmin siitä tuli OH-385. Runkonumerolla 5027 rakennettu kone asui suomalaisen elämänsä Kokkolassa ja muutti joku vuosi sitten italialaisen Fournier-harrastaja Eugenio Lanzan hoteisiin. Nykyään kone lentelee tunnuksella I-RFOS


Tämän kuvasarjan tarkoitus on arvoitus, mutta tytti lentokoneineen näyttää olevan palkittu.


Seuraava kuva paljastaa niin ikään spinnerittömän kakkosen, OH-FKD:n. Kyseinen kone, runko 5035, on asustanut ikänsä Varkaudessa, ja siellä se taitaa asustaa edelleenkin. Tunnus on nykyään OH-389.


Lieneekö tässä sitten kyseisen kerhon hahmoja?


Sitten on lennetty puljaa. Kakkos-Tuulia jo esiteltiinkin. Ykkönen on OH-FIE eli OH-373. Numero 4109 on myös sikäli harvinainen laitos, että se on ollut uudesta saakka yhden omistajan hallussa. Ja on edelleenkin. Kone ei ole tosin lentänyt pariin vuosikymmeneen, mutta elossa se on edelleen. EDIT: Siis pienen kimpan konehan se alunperin oli, mutta yksi kimpan jäsenistä on ollut omistaja alusta nykypäivään saakka.


Kokoelmiin oli joutunut myös muutama tehtaan promokuva. Ne ovat aika vaikuttavaa materiaalia. RF4D F-BOXJ, runko 4062, asuu edelleen ranskassa. RF5 D-KIGE:n, 5003, kohtaloa en tiedä. Rekisteri on nykyään G109B:n kyljessä. EDIT: ah, sama kuva näkyy olleen Jane's:n vuoden 1969 painoksessa: http://www.cfiamerica.com/images/JANES-69-RF4D-pic.JPG


D-KIGE edelleen


Ja vielä väreissäkin


Kas, kotimaisten promokuvien sarjasta löytyy jälleen FIA:n ohjaamokuva.


Neito koneen siivellä. Tiä vaikka ois itse Tuulia tuossa poseerailemassa.


FIA:n kauniit linjat.


Ilmailua meren yllä.


On sitä ennenkin A2A-kuvia osattu ottaa! Tuttu shotti 60-luvun lopun Ilmailuja selanneille. Tämä kuva oli Saalastin mainoksissa usein mukana.


Ja sitten mainostettiin. Hauskoja ilmaisuja. Eikä juuri mikään ole muuttunut! Paitsi hinta. Eikä Wredebyssä saa enää lentää lupakirjakurssia kakkos-Tuulialla. Mutta etenkin viimeinen lause on yhä yhtä ajankohtainen!


Sellainen sarja se. Kiitokseni vain Saalasti OY:lle myötämielisyydestä harrasteilmailua kohtaan. Arvostamme tällä Tapio Saalastin uraa uurtavaa työtä suomalaisen harrasteilmailun eteen. Se jatkuu edelleen monen nyt jo nelikymppisen Tuulian voimin!

-A-

EDIT: Kuvien palauttamisen kunniaksi lisään muutaman kuvan Inkeroisten ilmailukerhon arkistoista.

UUSI EDIT: Olinkin jo lisännyt ne tuonne ketjuun myöhemmäksi, joten olkoot siellä... Harva pää

kume:
Olipa upeat kuvat kauniista koneesta.

T:topi

FIMGP:
No voi juma...., aikamoisen kultakimpaleen olet löytänyt. Olisko siellä ollut FIH:sta kuvaa alkuperäisessä maalissa, mulle on vielä epäselvää oliko siipi tehtaalta tullessa kokovalkoinen vai kaksivärinen

Antti Mäkelä:
Aika hyvä aihevalinta! 

OH-FIAn remontti on maalausvaiheessa, huomennakin vedetään lakkaa pintaan. Kone tulee uudenveroisena liikenteeseen 2010. Mittaristo on käytetetty varaosina 392 ja 383:een, joten oli järkevää ostaa lasiohjaamo. Maalaus tehdään kuitenkin perinteisen kaavion mukaan ja moottorin huohotus on vedetty pyrstöön temppukoneiden tapaan.

Pitäisikö kehitellä "Suomen BobGrimsted" show Jämipäiville? Jos vaikka saataisi Tuulia os Saalasti siivelle?

jlaukkanen:
Lainaus

No voi juma...., aikamoisen kultakimpaleen olet löytänyt. Olisko siellä ollut FIH:sta kuvaa alkuperäisessä maalissa, mulle on vielä epäselvää oliko siipi tehtaalta tullessa kokovalkoinen vai kaksivärinen


Mä oon nähnyt värikuvan OH-FIH:sta ja siinä on 2-värinen siipi, mutta se ei ehkä kerro mitään uutta...

Navigaatio

Yksi taso ylös

Seuraava sivu