Lentoreiteistä

<< < (2/6) > >>

kiikaroija:
Lainaus

Uskon kuitenkin, että pääosin näet Mikkelistä käsin koneet jotka leikkaa Suomen ilmatilan mainitsemasi Koillinen - Lounas akselilla. Reitti kulkee maantieteellisesti n. 100-150km Mikkelistä pohjoiseen. (Koneethan näkyy taivaalla monesti kuin olisivat juuri pään yläpuolella)

Ne menee noin Kangasniemen kohdilta, eli matkaa on 45-50 km. Sekin alkaa jo olla liikaa yhtiön tunnistamiseen 20x-suurentavalla kiikarillakin. Kyllä sen koneen juuri näkee paljain silmin, ainakin jos on juova apuna löytämisessä. Itse katselin tutkalta ensin EFTP kohdilla luoteeseen menevää Emiratesia (EFOP:n lähellä olin itse) ja matkaa oli noin 75km, niin kyllä se jo aika matalalla oli horisontin yllä ja varma tunnistus jäi tekemättä tuolla kiikarillakin, vaikka olosuhteet olivat lauantaina aika optimaaliset tuossa tilanteessa(itseni takaa aurinko valaisi koneen kyljen ja lämpöväreily ja kosteus oli pientä). Tiesin siis mikä kone siellä menee heikon juovan päässä, mutta en sitä enää tunnistanut niin kaukaa.

tslowman:

Juu, kyllä noita juovia menee tuossa Mikkelin pohjoispuolella, ja ihan paljaalla silmälläkin koneen erottaa. Joskus jopa moottorien lukumääränkin (vaikka ilman savuja). Luulen, että hyvällä kiikarilla pystyisi varmaan näkemään jonkun yhtiön tunnuksiakin. Täytyypä kokeilla joskus.

Kiitos valaisevista kirjoituksistanne!

jensseeeni:
Olen monesti ihmetellyt kuinka kova ääni noista koneista tulee kun yli lentävät, ottaen huomioon että menevät yli 10km korkeudessa. Äänen kuulee niin voimakkaana että peräti talon sisällä kuulee milloin kone lentää yli. Eikä kyse ole yksittäisestä kerrasta optimaalisissa sääolosuhteissa (tuuli, ilmanpaine yms.) vaan lähes joka kerta, erityisesti illalla 17-18 maissa, kuulee kun jumbo lentää kohti kaukoitää. Paljonko mahtaisi desibelejä lähteä jos kyseinen kone olisi korvanjuuressa..
Nämä havainnot olen tehnyt kotiseudulla, Lappeenrannan ja Mikkelin välillä.

spege:
Lainaus

Lentokorkeus koneilla on Mikkelin kohdilla on pääosin yli 10km. Tosin Mikkelin kohdalla jos koneita näkyy ja lentosuunta on etelä/lounas voi kyseessä olla Finnairi joka sorvailee jo laskua (vähentää lentokorkeutta) Helsinkiin. Toinen vaihtoehto Mikkelin ylittäväksi yhtiöksi on Lufthansa (DLH) joka jatkaa matkaa Saksaan.

Uskon kuitenkin, että pääosin näet Mikkelistä käsin koneet jotka leikkaa Suomen ilmatilan mainitsemasi Koillinen - Lounas akselilla. Reitti kulkee maantieteellisesti n. 100-150km Mikkelistä pohjoiseen. (Koneethan näkyy taivaalla monesti kuin olisivat juuri pään yläpuolella)

Enpä usko että Finnairin koneet ainakaan kovin usein lennä Mikkelin yli. Kesällä joka iltapäivänä/iltana lensivät Savonlinnan yli, suoraan yläpuolella.  Muutamat muutkin yhtiöt lentävät Savonlinnan yli, ne ovat Lufthansa:n, Swiss:n, Austrian Airlines:n, Nippon Cargo Airlinesin, Alitalia:n ja SAS:in koneita.
Muutamien kymmenien kilometrejen päässä lännessä lentävät: Virgin Atlantic, Air France, JAL, ANA, British Airways, KLM.

jlaukkanen:

Kyllä siitä kuitenkin lentää Finnairikin. Siinä on Joensuu ja Kuopio, jonne mennään ajoittain jettikalustolla ja klo 14 maissa tulee idän alumiinilautassa yleensä 2-3 Finnairilaista, jotka menevät laskuun Helsinkiin. Riippuen tuulista saattaa esim. BAW poistua Suomen lentotiedotusalueelta Hesan ja Tallinnan välistä, vaikka useimmiten reitit menevät kuten yllä on esitetty. Lisäksi oikomiset vaikuttavat siihen miten kone kulkee, esim. FIN AGAMOlta ORIMAAlle.

Myös CCA on käyttänyt AGAMOn/KOKATin reittejä, vaikka yleensä kulkevat LEDUNin/GOGLAn kautta etelässä.

Navigaatio

Yksi taso ylös

Seuraava sivu

Edellinen sivu