Lentoyhtiöuutisia - Halpalentoyhtiöt
Moodi:
"Halpalentoyhtiö Ryanair on tyytyväinen toimintaansa Suomessa. Pohjoismaiden ja Baltian toimintojen varajohtaja Karl Högstadiuksen mukaan yhtiön aiempi ennuste matkustajamääristä Suomessa tullaan ylittämään reilusti tänä vuonna.
- Arviomme 250 000 matkustajasta on alakanttiin. Uskon, että matkustajamäärämme ylittää 350 000 tänä vuonna, Högstadius kertoo." "
Vielä syyskuun alussa Ryanair arvioi kuljettavansa Tampereelta Frankfurtin lähelle Hahniin, Lontoon Stanstediin sekä Riikaan suuntautuvilla reiteillään 250 000 matkustajaa tänä vuonna. Viime vuonna yhtiön matkustajamäärä oli 250 000, joten kasvua on kertymässä yli 40 prosenttia." (Taloussanomat, http://www.taloussanomat.fi/etusivu/4595767.asp)
kijupa:
Sterling suunnittelee Tanskan sisäistä lentoreittiä kevääksi. Kyseeseen tulisi reitti Kööpenhamina-Aalborg. Nythän SAS on yksinvaltias Tanskan sisäisillä reiteillä.
Jufernaut:
Lainaus
Sterling suunnittelee Tanskan sisäistä lentoreittiä kevääksi. Kyseeseen tulisi reitti Kööpenhamina-Aalborg. Nythän SAS on yksinvaltias Tanskan sisäisillä reiteillä.
Ainakin DAT lentää Köpis-Bornholm väliä.
iluode:
"Nythän SAS on yksinvaltias Tanskan sisäisillä reiteillä."
Sterling on yhteistyössä DAT.in kanssa Bornholm - CPH reitillä.
Myöskin Cimber Air hoitaa Tanskan sisäisiä lentoja.
http://www.cimberair.com/
kijupa:
OK, seison korjattuna Tanskan sisäisten lentojen suhteen.
Navigaatio