Konica minolta A200 vs. Panasonic/ muu ?

(1/5) > >>

finnpilot86:
Terve
Paljon olen lukenut nyt nikon/canon keskustelua tässä aiemmin. Olen itse hankkimassa kameraa lähiaikoina, että saisi reilun kuukauden kuluttua etelän reissulle mukaan. Jos siirrytään vähän alemmalle hintatasolle noista aiemmista kameroista, joista jo on ollut puhetta. Eli olen katsellut kameraa joka omaisi tarkkaa ja hyvälaatuista zoomia, mieluiten siinä 8X optisen paikkeilla, ja miksei yli sen. Digimallia olen siis katsellut, ja Megapixeleitä pitäisi olla siinä 6-8 paikkeilla. Eli tällähetkellä vaikuttaisi siltä kun Konica minoltan A200 olisi viemässä omia rahojani tiskiin. Mutta taustalla kummittelee Panasonic lumix FZ 20. Viidellä MP,llään se kuitenkin jää hieman jalkoihin, toisaalta taas siitä löytyy 12X zoomia ja hintaakin hieman vähemmän. Eli ennenkun teen lopullisen päätöksen olisi mukava kuulla Teidän, mielipidettä. Eli omia, tuttujen tai muiden mielipiteitä kyseisistä kameroista. Mikä on + ja mikä on -? Itse olen vasta valokuvailua aloittelemassa, joten olisi mukava kuunnella hieman kokeeneempien mielipiteitä. Kiitoksia Villelle jo kommenteista ja mielipiteistä! Itse olen tutkiskellut dcresourcesta noita tietoja. Jos on omia kokemuksia muista saman hinta/tyyppiluokan kameroista, niin tuokaa ihmeessä nekin esille. Eli tässä olisi vaihtoehdot:
Konica Minolta
Panasonic

Esa:
Megapikseleitä ei kannata liikaa tuijottaa. Se on käytännössä varsin pieni ero, onko niitä 3 vai 8. Digipokkarissa ehkä tärkein asia on tarpeeksi pieni laukaisuviive. Mikään ei ole raivostuttavampi kuin hidastoiminen kamera. Muutenkin käytettävyysasioihin kannattaa kiinnittää huomiota.

finnpilot86:
Lainaus

Megapikseleitä ei kannata liikaa tuijottaa. Se on käytännössä varsin pieni ero, onko niitä 3 vai 8. Digipokkarissa ehkä tärkein asia on tarpeeksi pieni laukaisuviive. Mikään ei ole raivostuttavampi kuin hidastoiminen kamera. Muutenkin käytettävyysasioihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Joo tuosta megapixeli asiasta oli puhetta TM testissäkin. Ei tuo panasonic niin paljon hävinnyt. Mutta kuitenkin. Mielellään kuulisin omakohtaisia kokemuksia, ja miten eroaa edukseen?

finnpilot86:
Tulin vielä ajatelleeksi, miten tuo Minoltan 7X zoomi toimii käytössä, jos kameraa käyttää spottaamiseen? Eli onko tuo riittävä? Ja miten paljon voi tuota kuvaa tuoda lähemmäs "muokkaamalla" ilman että kuvanlaatu kärsii?

Esa:
No ei yhtään tietty, hetihän kuvanlaatu kärsii croppaamisesta todellisten pikselien vähetessä. Mutta mikä käytännössä huonontaa, riippuu käyttötarkootuksesta. Jos kuva on tarkoitus tulostaa A4- tai suurempaan kokoon, niin ainakin periaatteessa croppaus näkyy laadussa heti. Webbisivulle pantava pieni 600-800 pikselin levyinen kuva kestää sitten jo todella paljon rajaamista ennenkuin alkaa kärsiä.

Navigaatio

Yksi taso ylös

Seuraava sivu