Kellään tietoja vanhoista kentistä?

<< < (39/158) > >>

OH838:
Ei ollut siinä. Siellä on hiekkadyynialue ja uimaranta. Kenttä oli siitä punaisesta pisteestä suoraan alaspäin ihan kuvan alareunassa, ei näy kokonaan kuvassa. Siinä on jotain pellontilkkuja keltaisella. Alhaalla oleva valtatie 8 menee aika lähellä ja Kokkolasta päin tullessa kasitieltä kääntyy oikealle Laajalahdentie-Bredviksvägen ja siltä taasaoikealle pikkutie menee perille.

arikut:
Kun keski-pohjanmaa nousi esille niin jatketaan.
Kalajoen vanha kenttä.
Olen antanut itseni ymmärtää sen sijainneen raviradan nurkilla. Kenttä ei tainnut koskaan olla virallisesti käytössä vaikka sillä oli aktiivisena käyttäjänä ainakin oulun tilauslento, tuossa aiemmin nähdyllä kalustolla.
70 luvulla taidettiin ainakin juhannuksena lennättää porukkaa vielä rallye-C185 kalustolla?

Jouni, Markku, keskipohjanmaan miehet...

OH838:
Jatketaan vaan! Laajalahdesta vielä sen verran, että kiitotie oli suunnilleen pohjois-eteläsuunnassa ja lentokonehalli sen itäpuolella. Alueella oli myös pieni ampumarata metsässä. Isäni kertoi myös löytäneensä pikkupoikana 40-luvulla puusta(!) tehdyn harjoituslentopommin sieltä hiekkarannalta, kait käytetty pommitusharjoituksessa? Hän kertoi myös Tuisku-lentäjistä, joilla oli tapana huiskutella ohjaamosta katoille kiivenneille pojille, palatessaan mereltä matalalla Ykspihlajan talojen yli, resuinen maalipussi perässä. Oli osumia tullut...

OH838:
Laitanpa tähän muutaman kartan Kokkolan Laajalahden kentästä. Uudemmassa näkyy kentän sijainti nykykartassa. Olen lisännyt siihen kenttäalueen paikan (nurmikenttähän se oli) ja lentokonehallin sijainnin. Alue kuuluu nykyään Kruunupyyn kuntaan. Vanhempi kartta (Kokkolan Ilmailukerhon luvalla) on mielenkiintoinen. Siinä on kentän pohjakartta vuodelta 1952, johon on piirretty kiitotiet. Lentokonehallin paikka näkyy neliönä kiitoradan oikealla puolella tien vieressä. Ampurata on myös merkitty metsään. Huomaa, että kentän eteläpään korkeus merenpinnasta on vain 1 metri lähellä olevasta merenpinnasta, joten alavalla vesijättömaalla se on sijainnut.

[ Attachment removed / expired ]


[ Attachment removed / expired ]

Ilkka:
Heh, henkilökohtaista historian havinaa tuossa vanhemmassa karttapiirroksessa vuodelta 1952. Kapteeni J. Karunko on isäni työkolleega. Kysymyksessä Topografikunnan karttaryhmän 4 tai 5 päällikkö. Isäukkoni Paavo Mäkelä oli Topografikunnan karttaryhmän 7 päällikkö, luutnantin arvoisena v. 1952.

Suomessahan oli sodan jälkeen vielä kokonaan kartoittamattomia alueita etenkin Lapissa mutta myös Pohjanmaalla. Muistaakseni Kälviällä asuttiin maalaistalossa kesä 1951, jolloin isäni ryhmä (upseeri, ansioitunut aliupseeri plus 2 ansioitunutta sotamiestä ns. lattamiehinä) kartoitti esim. Lohtajan ampumaleirin alueen, siis ilmakuvien perusteella, korkeuskäyrät, tiet, talot, etäisyydet jne. Wanhan Kansan tietäjiltä paikalliset talon- ja paikannimet otettiin talteen tuleville sukupolville.
Lapissa oltiin pari seuraavaa kesää, mm. Norvajärven kansakoululla, jolloin isäni ryhmä peruskartoitti esim. Rovaniemen lentokentän ympäristön. Yksi kesä meni erämaamökillä, jolle piti kävellä tavaroiden ja pystykorvakoiran kanssa pitkospuita pitkin noin 4-5 Km. Myös Pello ja Tervola tulivat tutuiksi. Tosin muistot ovat varsin hämärät, koska oma ikäni oli silloin 3-7 vuoden välillä.
Talvikauden Topografikunta vietti sitten Katajanokalla puhtaaksipiirtäen kesällä taltioituja piirroksia ja dataa peruskarttamuotoon. Se oli silloin pelkkää käsivaratyötä. Taitaa olla nykyisin "kadonnut" ammattikunta.

Navigaatio

Yksi taso ylös

Seuraava sivu

Edellinen sivu